Niclas Fasthille uran kuudes ykköstila Munchenissa - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Niclas Fasthille uran kuudes ykköstila Munchenissa

Mikko Ilosella on "kana kynittävänä" Munchenissa jossa menestys on aiempina vuosina ollut vaisua © Getty Images

Niclas Fasth oli tapojensa mukaan tulta ja tappuraa onnistumisten jälkeen &copy Getty Images Ruotsin Niclas Fasth johti BMW International kisaa Munchenissa alusta loppuun. Hän oli kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen jo 12 alle, yhteistulokseksi muodostui lopulta -13 joka jätti Bernhard Langerin ja Jose-Filipe Liman kahden lyönnin päähän. Fasth tuli kuuluisaksi vuoden 2001 Openissa jossa hän oli David Duvalin jälkeen toinen. Voitot tuntuivat väistävän 35-vuotiasta, jo 90-luvun alkupuolella ensimmäiset vuotensa ET:lla pelannutta ruotsalaista. Marraskuuhun 2004 asti ainoa ykköstila oli pienestä Madeiran kisasta. Vajaan kolmen vuoden aikana Fasth on nyt voittanut viidesti, kahdesti Saksassa, kahdesti Espanjassa ja kerran Uudessa-Seelannissa. -Draivini ovat parantuneet kuluvalla kaudella erittäin paljon, se on ollut ratkaisevaa. Olin US Openin jälkeen varsin väsynyt ja siksi tämä kisa oli varsin rankka. Pelasin päätöspäivänä erittäin hyvin, mutta en saanut ulosmenossa putteja sisään, Fasth kertasi päivän tapahtumia. Bernhard Langer on sijoittunut kaksi kertaa kakkoseksi kuluvalla kaudella &copy Getty ImagesHänellä oli kuitenkin ennen sisääntuloa kolmen lyönnin johto. Kymmenenellä Fasth otti helponoloisesta paikasta chipin ja kolme puttia tehden tuplan. Hän osoitti taistelijanluonteensa rutistamalla seuraavalla birdien ja laittamalla tärkeitä par´putteja sisään loppureiíllä. Fasth on nyt kaikilla listoilla korkeammalla kuin koskaan. US Openin neljäs tila nosti hänet World Rankingilla 28:ksi, Munchenin voitto varmasti 25:n ensimmäisen joukkoon. Ruotsalaisilla on British Openin lähestyessä useita pelaajia jotka voivat tuoda ensimmäisen Majorin. Fasthin lisäksi ainakin Robert Karlsson, Henrik Stenson ( mikäli pelaa), Carl Pettersson ja Johan Edfors kuuluvat seurattaviin pelaajiin. Bernhard Langerille olisi suonut voiton. Hän oli avauskierroksen jälkeen 11 lyöntiä Fasthista, mutta nousi parhaimmillaan jopa tasoihin päätöspäivänä. Kahden kuukauden kuluttua 50 vuotta täyttävä Langer saavutti toisen kakkostilan kuukauden sisään, edellinen tuli vielä katkerammin USA:ssa uusinnan jälkeen. Langer on voittanut Saksassa ET:n kisan 11 kertaa, ainoa kisa jota hän ei olev voittanut on nimenomaan BMW International. Sveitsissä pelattiin Challenge Tourin kisa jonka ykköseksi nousi ET:lla yli 500 kisaa kiertänyt Peter Baker. Suomalaisia oli mukana kolme. Toni Karjalainen ja Roope Kakko karsiutuivat, yhtä kisaa lukuunottamatta kaikissa muissa jatkoonpäässyt Mikko Korhonen ilahdutti päätöspäivänä pelaten 67 jolla hän nousi 18:ksi.

Niclas Fasth ja Jose-Filipe Lima k&#228,rjess&#228,, Ilonen karsiutui Munchenissa

Mikko Ilonen paransi lupaustensa mukaan tulostaan toisella kierroksella, mutta ei riittävästi.Hän teki BMW Internationalissa peräti kahdeksan birdietä, mutta yksi bogey ja 17:lla tullut tupla murensivat toiveet jatkopaikasta. Yhteistuloksella 144 ( 75-69) Ilonen putosi yhden lyönnin marginaalilla. Tämä oli jo viides perättäinen karsiutuminen Munchen Eichenried-kentällä. Ilonen jättää seuraavan viikon Ranskan avoimet väliin ja keskittyy 2.7 pidettäviin British Openin karsintoihin jotka pidetään Lontoossa, Sunningdalen kentällä. Ruotsalaiset voittivat molemmat viimevuotiset Saksan suuret kisat ( Deutche Bank, Robert Karlsson; BMW Henrik Stenson). Niclas Fasth voi tuoda länsinaapureille kolmannen perättäisen ykköstilan Saksasta. Hän johti kisaa jo torstain jälkeen (-7) kahden kierroksen jälkeen kisaa yksinään (-12). Kolmannella Portugalin Jose-Filipe Lima nousi rinnalle, molemmat ovat 11 alle parín. Fasth voitti viimevuonna kaksi kisaa, molemmat Espanjassa. Edellisviikon neljäs tila US Openissa tuntuu antaneen Fasthille melkoisesti tuulta purjeisiin. Fasthilla on kokemusta myös Saksassa voittamisesta, hän oli paras Deutche Bank Players Championshipissa vuonna 2005. Challenge Tourilla Sveitsissä Mikko Korhonen (71-71-72) on kymmenen lyöntiä kärjestä sijaluvulla 35:s. Korhonen on päässyt hyvällä prosentilla jatkoon CT:n kisoissa, mutta huippusijoitukset puuttuvat vielä. Roope Kakko ja Toni Karjalainen karsiutuivat.

Mikko Ilosella heikkko avauskierros Munchenissa

Mikko Ilosen urakka golfin Euroopan kiertueen osakilpailussa lähti liikkeelle tukkoisesti. Ilonen kiersi kentän tulokseen +3, 75 lyöntiä ja hän jakoi avauspäivän jälkeen sijalukua 119:s. Johdossa ovat Portugalin Jose-Filipe Lima sekä Ranskan Raphael Jacquelin jotka pelasivat tuloksen 65. -Eipä ole kovinkaan paljon tarinaa kerrottavana kierroksesta. Helpot par-neloset pelasin heikosti. Putit eivät kiusallaankaan uponneet. Kierroksen molemmat birdiet sain aikaiseksi kahdella putilla. Täytyy tunnustaa, että en silti putannut missään nimessä huonosti; vauhdit osuivat kohdalleen ja putti-stroke oli kelvollinen koko kierroksen, eikä yhtään kolmen putin viheriötä, mutta näitä päiviä tulee aina silloin tällöin, kertaa Ilonen päivän tapahtumia. -Perjantaina pitää päästä parempiin paikkoihin ja laittaa birdie-putit sisään. Ajattelin laittaa taululle 67 tai 68 lyöntiä, jolla päästään takaisin kisaan mukaan, päättää Ilonen.

Mikko Ilonen kovassa seurassa BMW Internationalissa

Mikko Ilonen palaa kilpakentille kahden väliviikon jälkeen. BMW Internationalissa palkintopotissa on vain kaksi miljoonaa euroa, mutta järjestäjät ovat ostaneet tukun maailmantähtiä mukaan. US Openissa karsiutuneet Colin Montgomerie ja Henrik Stenson , vaisusti pelannut Ernie Els sekä kärkikymmeniköön sijoittuneet Niclas Fasth, Nick Dougherty sekä Paul Casey ovat suurimmat suosikit. Stenson voitti edellisvuonna. Mikko Iloselle torstaina käynnistyvä kisa on kauden 13:s. Ilonen on ansainnut jo 308.000 euroa, lisäksi yli 90.000 euroa taitokisasta. Pyrkimys nousta sadan joukkoon maailmanlistalla voi toteutua jo kesän aikana jos Ilonen pelaa 2-3 kertaa itsensä kymmenen joukkoon. Golfclub Munchen Eichenriedin kenttä on ollut Iloselle työläs. Vuosina 2001 ja 2002 hän pääsi jatkoon, mutta jäi sijoille 46:s ja 48:s. Neljä viimeistä kertaa ovat tuottaneet karsiutumisen. Viimevuotinen kahden päivän keikka oli koko kauden ainoa ”missattu cutti”. BMW Internationalin jälkeen Ilonen jättää rahakkaan ( neljä miljoonaa euroa!) Ranskan avoimen väliin ja keskittyy seuraavana maanantaina (2.7.) pelattavaan British Openin kansainväliseen karsintaan joka pelataan Sunningdalessa Lontoossa. Ainakin 12 pelaajaa 120:sta saa paikan Openiin. Edellisvuonna Mikko sai paikan paikallisesta karsinnnasta, jossa vain kolme yrittäjää 96:sta pääsi Liverpooliin. Nyt otetaan kymmenen prosenttia karsijoista, ehkä lopulta hieman ylikin. Carnoustien kentälle pääseminen vaati varmasti kovan luokan onnistumista. Ennen mahdollista Openia Ilonen pelaa vielä Irlannin ja Skotlannin isot kilpailut. Heinäkuun viimeisellä viikolla on kisakalenterissa vielä Deutsche Bank Players Championships , joten seuraavat viisi viikkoa näyttävät hyvin pitkälti sen, onko Mikko Ilonen kuluvalla kaudella kypsä nousemaan top-100 listalle.

Challenge Tour, live scoring

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje