Golfvälinebisnekseen mukaan lähtevä McLaren julkaisee pian myös ensimmäiset välineensä.
Justin Rose on formuloista tutun McLaren Golfin uusi brändilähettiläs. Rose marssittaa McLarenin mailat PGA Tourille uudessa oranssissa bägissään jo kuluvalla viikolla Cadillac Championshipissä.
Pelkästään mainoskasvo Rose ei kuitenkaan ole, hän on myös sijoittanut omia varojaan firmaan. Kova kiinnitys Rose brändille on. Pelillisesti 45-vuotias britti on edelleen huippuiskussa. Hän on voittanut elokuun jälkeen kahdesti ja noussut maailmanlistalla viidenneksi.
Kahdessa viime Mastersissa Rose on pelannut voitosta, mutta jäänyt lopulta nuolemaan näppejään.
”Tämä on alusta asti ollut intohimoprojekti. Minä olen päässyt olemaan mukana kehityksessä, testaamaan mailoja ja vaikuttamaan lopputulokseen. Sitoutumisen taso yhdistettynä McLarenin kaikkeen tekemiseen tuomiin standardeihin teki päätöksestä minulle helpon. Olen innoissani päästessäni ottamaan mailat käyttöön ja seuraamaan brändin kukoistusta”, Rose hehkutti Instagramissa.
Rosen lisäksi McLaren on houkutellut talliinsa ja sijoittajaksi toisen lajilegendan, uransa 2023 päättäneen Michelle Wie Westin. Lopettamispäätöksensä jälkeen toisen kerran äidiksi tullut Wie West aikoo myös tehdä paluun kisakentille. Seuraavan kerran hän on viivalla jo Mizuho Americas Openissa 7. toukokuuta, ja McLarenin oranssissa bägissä hänellä on merkin mailat.

Paluuta pelikentille tekevä Michelle Wie on McLarenin brändilähettiläs ja omistaja Justin Rosen tapaan. Kuva: Instagram
Myös Ian Poulter, jonka aura tosin on LIV-seikkailun jälkimainingeissa pahasti himmentynyt, on yksi McLaren Golfin brändilähettiläistä. Poulter on postannut sosiaaliseen mediaan ahkerasti McLaren Golfiin liittyviä kuvia. Autoharrastajana tunnettu Poulter on yksi McLaren formulavarikon vakiovieraista.
Rosen välinekokeilut eivät aina ole menneet maaliin asti. Vuonna 2019 hän teki rahakkaan sopimuksen japanilaisbrändi Honman kanssa. Bägiin ilmestyivät Honman työkalut draiverista rautoihin. Rose ehti jopa voittaa Honmilla, mutta seuraavalla kaudella hän alkoi testata yhä enemmän muiden merkkien mailoja, kunnes syyskuussa 2020, vain reilun puolentoista vuoden jälkeen, Honma ilmoitti yhteistyön päättyneen.
Nähtäväksi jää, pystyykö McLaren pitämään Rosen tallissaan pidempään. Ainakin merkki on tulossa välinemarkkinoille tosissaan ja ryminällä.
Lue seuraavaksi: F1:stä tuttu McLaren on kaapannut isjoa nimiä talliinsa pärjätäkseen golfbisneksessä

