Verohallinto vaati vielä marraskuun alussa vireille tulleella hakemuksella kenttäyhtiön asettamista konkurssiin.
Verohallinto ei enää hae Paltamo Golf oy:tä konkurssiin. Marraskuun alussa vireille tullut hakemus peruttiin 14. marraskuuta, minkä vuoksi Kainuun käräjäoikeus jätti asian käsittelyn sillensä. Konkurssihakemuksen perumisesta uutisoi ensimmäisenä Kainuun Sanomat. Paltamo Golfin talousongelmat eivät kuitenkaan ole poistuneet. Kainuun Sanomat kertoi jo kesällä, että yhtiöllä on ollut pitkään maksuhäiriöitä ja verovelkoja, ja luottotietorekisterissä on useita merkintöjä. Yhtiö on tehnyt tappiota useana vuonna peräkkäin, ja oma pääoma oli viimeisimmän tilinpäätöksen mukaan enää muutamia tuhansia euroja. Paltamo Golf ry:n puheenjohtaja Urpo Heikkinen arvioi aiemmin, ettei yhtiö päätyisi konkurssiin Verohallinnon hakemuksen perusteella, mutta ei ole avannut tarkemmin, mihin arvio perustuu. Heikkisen mukaan mennyt pelikausi Paltamossa oli onnistunut ja kentällä riitti paljon pelaajia. Paltamo Golfin pääomistaja on Reijo Riihimäki, joka on ollut mukana useissa muissakin golfyhtiöissä. Osa hänen omistamistaan yhtiöistä on viime vuosina ajautunut talousvaikeuksiin, ja niistä on raportoitu tänä vuonna muun muassa Hämeen Sanomissa ja Ylen nettisivuilla.Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje

