Golfpiste seuraa: Katri Bakkerille kauden paras sijoitus LETAS-kiertueella
08.09.2025 07:31
Katri Bakker iski haastajakiertueella päätöskierroksen kovimman tuloksen
Katri Bakker (-2) oli mainiossa vedossa Lontoon pohjoispuolella Hanbury Manor Marriot Hotel & Country Clubin kentällä käydyn LETAS-kilpailun viimeisenä päivänä. Hän vastasi kolmannen kierroksen kovimmasta tuloksesta, 68, ja nousi jaetulle 13. sijalle.
Kauden parhaan kisansa pelannut Bakker aloitti sunnuntaina vauhdikkaasti ja oli kierrostaan kymmenen reiän jälkeen viisi alle. Jatkossa syntyi kaksi birdieä lisää, mutta joukkoon mahtui myös kolme bogia. Lopulta yksi lyönti erotti hänet uran ensimmäisestä top 10 -sijoituksesta haastajakiertueella.
Anna Backman (+3) jakoi 37. sijan, Elina Saksa ja Elina Nummenpää karsiutuivat.
Justin Rosen sponsoroiman Rose Ladies Openin voitti ylivoimaisesti Emma Falcher (-11). Englannin Gemma Clews (-6) hävisi ranskalaiselle viidellä lyönnillä.
Clews jatkaa kiertueen pistelistan kärjessä. Backman on parhaana suomalaisena 14:ntenä.