Välimäki on ensimmäisen päivän jälkeen oletetun cut-rajan alapuolella.
Sami Välimäki pelasi Greensborossa Pohjois-Carolinassa käytävän Wyndham Championshipin avauskierroksella tuloksen 69 (-1). Se oikeuttaa PGA Tourin kalenteriin kuuluvassa kilpailussa jaettuun 89. sijaan. Sedgefield Country Clubin kentän 10. lyöntipaikalta kierroksensa aloittanut Välimäki teki viiden ensimmäisen reiän aikana kolme birdieä. Hyvä ote katkesi etuysin (10–18) lopussa, kun hän teki kahden karheikon kautta kolmen putin tuplabogin. Toisella kenttäpuoliskolla tapahtumat olivat harvemmassa. Kentän kolmannen (Välimäen 12.) reiän bogilla hän palasi par-tilanteeseen, mutta kuittasi tämän nopeasti takaysin ainoalla birdiellä. Välimäki oli torstain kierrokseensa pettynyt. ”Hyvä alku ja sitten taas kunnolla lunta tupaan. Lopussa en saanut hyödynnettyä mitään (birdie-paikkoja). Ei oikein löydy mitään järkevää ajatusta”, hän sanoi. Parhaiten Välimäellä toimivat lähestymiset ja avaukset. Lähipeli ja putit jäivät strokes gained -tilastossa miinukselle. Välimäen tilanne kiertueen pudotuspelejä ajatellen muuttui yhä kiperämmäksi. Hän tarvitsee top 3 -sijoituksen päästäkseen ensi viikolla alkaviin FedEx Cupin playoff-kisoihin, mutta saa taistella ollakseen mukana viikonlopun kierroksilla. Oletetun karsintarajan paremmalle puolelle matkaa Välimäellä on yksi lyönti. Kilpailun kärkeen rynnisti kymmenen birdieä ja yhden bogin tehnyt USA:n Joel Dahmen (-9). Eroa toisena olevaan Ruotsin Alex Noréniin on yksi lyönti. Kumpikin on kilpailussa Välimäen tavoin selkä seinää vasten: Dahmenille riittää playoff-paikkaan top 2 -sijoitus, Norénille vain voitto. ”Torstaista on pitkä matka sunnuntaihin. Mutta hyvä alku tuntuu tietysti hienolta”, Dahmen sanoi. Dahmenin kausi on ollut vaikea. Yhteistyö pitkäaikaisen caddien Geno Bonnalien kanssa päättyi hiljattain ja hän on kamppaillut pelivireen kanssa. Wyndham Championshipissä hänen bägiään kantaa oma valmentaja Rob Rashell. Pudotuspelipaikka olisi Dahmenille bonusta, mutta ensisijaisesti hän tähtää pelioikeutensa säilyttämiseen. Viime kaudella kortti pysyi niukasti taskussa. Major-voittajista top 10:een mahtuvat kahdeksatta sijaa jakavat USA:n Jordan Spieth ja Australian Adam Scott (-5).Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje
Artikkelin kommentit (9 kpl)
Oma kommentti


Samin pitäisi nyt jo keskittyä korttinsa uusimiseen. Ensi vuonna sitten uusien unelmien perään. Jos nyt jää cutiin putoaa hän 90-92:ksi. Jos sijoitus 30 hujakoilla putoaa silloinkin noin 88:ksi. Ja 80-130 on monta kovaa tyyppiä, jotka tulevat nousemaan….
Pitäisikö Samin kokeilla nyt caddien vaihtamista? Tämä voisi auttaa?
Eihän tuo kierros nyt mikään katastrofi ollut pelillisesti. Ihan vain noita strokes gained tilastoja katsomalla, niin normaalilla puttipelillä olisi pelannut pari lyöntiä paremmin ja olisi t38 sijalla.
Melkoinen startti taas päivälle. Vajaa 9m putti 4,5 metriä
pitkäksi. No pääseepähän sami kalastelemaan nopeammin.
Ei välttämättä pääse kalaan ihan vielä kun tehnyt jatkoksi 3 birkkua etuysillä. Go Sami!
Tuskin pääsee kalaan. Taitaa keskittyä vain seuraavaan lyöntiin. Hienoa Sami!
Voi että, jo miinus seitsemän ja sit loppuun 2 bokia.
Pääsee tottakai jatkoon mutta sijoituksella ym.
Kuitenkin hyvä toinen päivä. Veikkaan, että -4 tarvitaan jatkoon. Harmi nuo lopun kaksi bogia.
Tavoite kortin uusiminen. Pudotuspelit olisivat olleet hyvä lisäbonus. Töitä pitää tehdä vielä korttiinkin.