Scheffler on ollut tällä kaudella lähes jatkuvasti kärjen tuntumassa, mutta megatähden voitot ovat jääneet vähiin.
Scottie Scheffler ei ole voittanut PGA Tourilla sitten tammikuun, vaikka huippusijoituksia on tullut liukuhihnalta. Memphisissä maailmanlistan ykkönen antoi perjantaina väkevän näytteen siitä, että pitkä odotus voi olla päättymässä.
FedExCupin pudotuspeliturnauksen toinen kierros oli Scheffleriltä (-11) lähes mykistävä näytös. Hän pelasi TPC Southwind -kentällä tuloksen 61, sivusi kenttäennätystä ja nousi FedEx St. Jude Championshipissä kolmen lyönnin johtoon.
Scheffler lähti porteista lujaa ja teki birdien viidelle ensimmäiselle reiälle.
”Se oli unelma-alku. Luultavasti yksi parhaista aluista, joita minulla on koskaan ollut kiertueella”, Scheffler sanoi.
Hän aloitti vuoden voittamalla The American Expressin, joka oli hänen uransa 20. voitto PGA Tourilla. Schefflerillä on tältä kaudelta koossa jo 11 top 10 -sijoitusta. Peräti viisi kertaa hän on ollut kakkonen. Scheffleristä ja Cameron Youngista on tullut ainoat pelaajat 40 vuoteen, jotka ovat sijoittuneet PGA Tourilla yhden kauden aikana vähintään viisi kertaa toiseksi.
FedExCupin pudotuspeleihin hän lähti selvänä ykkösenä, 794 pisteen johdossa Matt Fitzpatrickiin.
Peräti 11 birdieä takoneella Schefflerillä oli kierroksella myös huonot hetkensä. Päivän toinen bogey tuli 12. reiällä, kun avaus karkasi oikealle veteen. TPC Southwindin vaikeimpiin kuuluva par-nelonen koetteli perjantaina muitakin: 12 pelaajaa teki reiälle vähintään tuplabogin.
Halfway home @FedExChamp.
Scottie leads a star-studded leaderboard heading into the weekend.
(In partnership with @Rolex) pic.twitter.com/d2I6yWRDPh
— PGA TOUR (@PGATOUR) August 14, 2026
Scheffler tarvitsi kierroksellaan vain 23 puttia. Yhden putin viheriöitä kertyi 13, ja Scheffler voitti puttaamisessa kentän keskiarvoon nähden lähes neljä lyöntiä.
Avauspäivänä moni putti kävi reiän reunoilla, perjantaina ne putosivat sisään.
”En sanoisi, että golf on koskaan helppoa. Tein paljon hyviä asioita. Löin muutamia rautalyöntejä lähelle ja sain myös muutaman putin sisään”, hän sanoi vaatimattomana.
Scheffler on ollut vuoden 2024 alusta lähtien ennen tätä viikkoa seitsemän kertaa yksin johdossa 36 reiän jälkeen. Jokainen niistä on päättynyt top 5 -sijoitukseen. Kuudesti hän on ollut kolmen parhaan joukossa ja neljästi voittanut.
Viktor Hovland pelasi tuloksen 64 ja nousi kaksi lyöntiä enemmän kierrokseensa käyttäneen Sungjae Im’n rinnalle jaetulle toiselle sijalle. Norjalainen piti tärkeänä ennen kaikkea avauspeliään. Väyliin osuminen on TPC Southwindissa tavallista arvokkaampaa, sillä lähestymiset karheikosta tuottavat helposti ongelmia.
Neljänneksi noussut Ludvig Åberg (-7) on neljä lyöntiä kärjestä.
”Tiedän, ettei hän hellitä”, Åberg sanoi Scheffleriin viitaten.
Ruotsalaisen mukaan Scheffleriltä on alettu jopa epäoikeudenmukaisesti odottaa ilmiömäisiä suorituksia lähes joka kerta, koska hän on itse nostanut riman niin korkealle.
Torstain jälkeen kärjessä ollut Jordan Spieth (-6) putosi jaetulle viidennelle sijalle muun muassa Tommy Fleetwoodin seuraksi. Kahden ensimmäisen päivän kaltaisilla otteilla FedEx Cupin pisteissä 54:ntenä oleva Spieth nähdään varmuudella ensi viikolla St. Louisissa pelattavassa kauden toisessa playoff-kilpailussa.
Lue seuraavaksi: Jordan Spieth löi yhden avauksensa bajamajoille, loppupäivästä ei juuri moitittavaa löytynyt

