Seitsemällä alkava kierrostulos kertoo mainiosti pelatusta kierroksesta.
Tovi sitten silmiini osui tilastotieto, että Ruotsissa vain neljä prosenttia kaikista golfareista pelaa elämänsä aikana täyden golfkierroksen alle 80 lyönnillä. Oli kyseinen tilasto sitten jääkylmää faktaa tai muunneltua totuutta, se kuulosti kovin pieneltä. Ajatellaan vaikka isoa rangea, jossa on samanaikaisesti sata aktiivista golfaria lyömässä, niin ainoastaan neljä heistä kuuluisi alle 80 lyönnin kerhoon.
Suomalaisten golfareiden onnistumisprosenttia kyseisen rajan rikkomisessa voidaan tarkastella tasoituskierrosten perusteella. Maailmanlaajuinen tasoitusjärjestelmä WHS otettiin Suomessa käyttöön vuonna 2020, jonka jälkeisiä tasoituskierroksia pystytään katsomaan lyöntipelitulosten kautta. Sitä ennen on olemassa dataa pistebogeytuloksista.
He, jotka kolkuttelevat seiskalla alkavaa tulosta, ovat jo rutinoituneita pelaajia, joiden harrastaminen jatkuu riippumatta siitä pelaako alle 80 vai ei
WHS:n jälkeisellä aikakaudella 11,9 prosentilla suomalaisista golfareista on tasoitusrekisterissään alle 80 lyönnin tulos täydeltä kierrokselta. Tilasto ei siis kata pelaajia, jotka ovat pelanneet alle 80 lyönnin kierroksen ennen vuotta 2020, mutta eivät sen jälkeen. Luonnollisesti tasoitusrekisterissä ei ole kierroksia, joita ei ole sinne syötetty.
Joka tapauksessa tasoitusrekisterin tarkastelu viideltä viimeisimmältä golfsesongilta antaa tarkan kuvan siitä, kuinka moni pelaaja onnistuu lähes maagisessa 80 lyönnin rajan rikkomisessa.
”Jos pelaajalla on ylipäätään tapana jättää tasoituskierroksia, niin hyvin todennäköisesti hän sen tekee, kun pääsee 80 lyönnin alle. Vastaavasti jos on ikään kuin taantuva golfari tulosten perusteella, eikä tasoituksen ylläpito ole enää niin merkittävä asia omassa pelaamisessa, niin kierrokset menevät yli 80 lyönnin. Siten uskon, että tällä tilastolla saadaan hyvin kiinni siitä, kuinka moni pystyy tuon rajan puhkaisemaan”, sanoo Golfliiton digipäällikkö Aarni Nordqvist.
Tasoitusjakauma kulkee linjassa ”merkkipaalujen” kanssa
Mielenkiintoinen havainto tasoitusrekisteriä ja tasoitusjakaumaa tarkasteltaessa on, että ne kulkevat melko lailla käsi kädessä. Tasoitusjakauman mukaan 11,5 prosentilla suomalaisista tasoitus on 11,4 tai parempi. Eli tuosta joukosta löytyy suurin osa heistä, jotka ovat pystyneet pelaamaan kierroksen alle 80 lyönnillä.
”Pidän tätä 80 lyönnin rajaa kivana pelillisenä asiana, jota pelaajille voi tarjota haasteena. Tässä on ihan hyvä pohdinnan paikka koko toimialalle, miten saisimme enemmän pelaajia rikkomaan sen. Mitä voidaan tehdä vaikka opetus- ja välinepuolella? Mahdollisuuksia on varmasti monella eri sektorilla”, Nordqvist kertoo.
Myös sadan lyönnin rajan rikkominen kulkee linjassa tasoitusjakauman kanssa. Suomalaispelaajista 57,8 prosentilla tasoitus on 26,4 tai sen alle.
”Sata lyöntiä on ehkä kriittisempi raja siinä mielessä, että riittääkö motivaatiota jatkaa pelaamista. Me pystymme näkemään tilastoista, että tasoituksen tippuessa noin 30 alapuolelle pelaamisesta tulee pysyvää. He, jotka kolkuttelevat seiskalla alkavaa tulosta, ovat jo rutinoituneita pelaajia, joiden harrastaminen jatkuu riippumatta siitä pelaako alle 80 vai ei”, Nordqvist tietää.
Hyvä tieto kaikille 80 tai sadan lyönnin rajan rikkomisesta haaveileville on, että ensi kesään on sopivasti aikaa ja lyöntejä pystyy hiomaan talvikaudella sellaiseen iskuun, jolla haaveista tulee totta!
Artikkelista puuttuu tuo tieto siitä että moniko sen alle 80 lyönnin rundin on Suomessa jättänyt.
Jos keskeinen tavoite on pelata seiskalla alkava kierros, kannattaa vältellä Linna Golfia, Nordcenterin Freamiä tai Kytäjää. Sen sijaan kannattaa pelata Talia sinisiltä (tai punaisilta), niin tavoite on paljon helpommin saavutettavissa tai vaikkapa Vihti Golf, jossa voi roiskia melkein minne vain.
Muista kentistä en osaa sanoa, mutta Linna Golf on yksi helpoimmista kentistä scorata mitä itse olen pelannut Suomessa, jos ei mene aivan taaimmaiselle tiille 😂 Ei outteja, lyhyehköt väylät ja ei oikeastaan paikkoja mihin palloa hukatakkaan.
Tässä ampumahiihtoa seuraillessa…
Ajanjaksolta 20.2.2020-15.8.2024 pelaajien korjatun bruttotuloksen perusteella saadaan seuraavat luvut
=80 Kaikki tas.kierrokset
GENERALPLAY 174089 70,1 % 3242585 81,8 % 3416674 81,1 %
COMPETITON 74305 29,9 % 720348 18,2 % 794653 18,9 %
ALL 248394 5,9 % 3962933 94,1 % 4211327
Players <80 18826 14,9 %
Players All 126683
Tämän perusteella siis
– Tasoituskierroksista 81,1% on harjoituskierroksia ja 18,9% kilpailukierroksia.
– Keskimäärin kilpailuissa pelataan useammin alle 80 kuin harjoituskierroksilla, joka tarkoittanee sitä, että "paremmat" pelaajat pelaavat keskimäärin enemmän kilpailuita kuin harjoituskierroksia
– 5,9 % tasoituskierroksista pelataan alle 80
– Alle 80 pelanneita eri pelaajia on 14,9% kaikista tasoituskierroksia pelanneista pelaajista
Jostaon syystä osa viestistä ”hävisi” suurempi ja pienempi kuin merkkien takia eli luvut tuossa ovat ”alle 80” ja ”80 tai suurempi” sekä yhteensä
Pelaan kotikenttäni keltaisilta 70-78 lyöntiä, riippuen päivästä. Oma ennätys on 68 lyöntiä. Kuka tahansa keskiverto klubipelaaja pelaa alle 80, helposti.
Miksi väität noin, kuntiedät hyvin että keskiverto klubipelaaja ei pelaa helposti edes alle sadan eikä varsinkaan alle 90.