Turnauksen kehno menestys oli pettymys sekä pelaajille että valmennusjohdolle.
Suomen joukkueen esitys Abu Dhabissa pelatuissa MM-kilpailuissa jäi heikoksi, eikä kaivattua kiriä saatu päätöspäivänäkään aikaan. Lauantaina suomalaisista parhaiten suoriutui Jesse Saareks tuloksellaan 70 (-2). Myös Elias Haavisto pelasi alle parin, 71 (-1). Markus Luoman tulos, 79 (+7), jäi pois viimeisen kierroksen saldosta.
Suomen kokonaistulokseksi muodostui, 573 (-3), jolla heltisi 31. sija 36 maan joukossa.
”Kokonaisuutena kilpailu oli epäonnistuminen. Joukkueella oli paljon korkeammat tavoitteet, mutta niitä ei pystytty saavuttamaan. Viimeinen päivä olisi vaatinut isoa nousua kohtuullisille sijoille, mutta jokaisella jäi peli piippuun”, pelaajat sanoivat.
Myös valmentajat Jussi Pitkänen ja Petteri Nykky olivat joukkueen suoritukseen pettyneitä.
”Kuti jäi niin sanotusti piippuun koko viikon ajan. 31. sija tuli pettymyksenä, mutta myös muistutuksena siitä, missä tällä hetkellä mennään kokonaisuudessaan. Valmistautuminen kisaan oli mielestämme ihan hyvää, mutta totta kai voidaan miettiä, mitä olisi voitu tehdä paremmin.”
Pitkänen ja Nykky myönsivät, että pallonlyömisen korostaminen otti hieman liikaa valtaa kilpailuun valmistautumisessa, ja se kostautui.
”Jätimme ja aliarvioimme bermuda-ruoholla puttaamisen osuuden liian pieneksi.”
Kisat olivat kuitenkin merkittävä kokemus pelaajien uralla, ja he näkivät Abu Dhabin turnauksen palvelevan tulevaisuudessa itseään monin eri tavoin.
”Hieno kilpailu kaiken kaikkiaan ja loistava kokemus. Tällainen kisa ja kenttä tuovat pelin realiteetit esiin, joista voi ammentaa tulevaisuuden harjoitteluun”, Saareks, Haavisto ja Luoma totesivat.
Valmentajatkin käänsivät katseita tulevaan, mutta hieman kriittisimmin ajatuksin. Sijoitus tuloslistan häntäpäässä laittaa miettimään tulevaa.
”Luulemme, että koko toiminnan linjaus ja tarkennus pitää olla kohdillaan ja vastata odotuksia sekä vaatimuksia mitä näissä kisoissa kohtaamme vuodesta toiseen.”
Eisenhower Trophyn voittoa juhli ylivoimaisesti Yhdysvallat (-36). Norja ja Australia (-25) jakoivat toisen sijan. Suomi ei onnistunut kiilamaan turnauksessa yhdenkään Euroopan maan edelle. Taakse jäivät vain Intia, Zimbabwe, Arabiemiraatit ja Guam.
Mielestäni tämä tulos on selitettävissä puutteellisella taustajoukkojen määrällä. Kolmea pelaajaa kohti ei ole riittävää, että mukana on vain kolme valmentajaa/muuta toimihenkilöä. Ensi vuodeksi ehdotankin, että korjataan puutteellinen 1:1 suhde kansainväliset vaatimukset täyttävään 3:1.
Hauskaa sarkasmia. (?) Tuskin urheilullinen tulos sen takia oli huono, että tukijoukkoja oli liikaa/liian vähän. Sitä kyllä jaksan ihmetellä, jos suurkisan kynnyksellä tai aikana aletaan hieroa swingiteknisiä asioita. Eiköhän ne pitäisi hieroa jo harjoitusjaksolla ennen kisoja kuntoon. Puttaamisen jättäminen sivurooliin tuntuu myös erikoiselta ja jopa huolimattomalta. Bermuda on ihan oma maailmansa lähipelissä ja puttaamisessa, esim greini tulee isosti kuvaan mukaan tehden putin lukemisesta hyvin erilaista kuin sohjolan viheriöillä.
Mutta toki hienoa on se, että kaikki viihtyivät hienoissa puitteissa ja saivat katsella hyvää golfia.