TaylorMaden M2 rautasetti on yksi kauden kuumimmista uutuuksista: Kuva: TaylorMade
Välineet |
21.12.2016

TaylorMaden M1- ja M2-raudat saivat uutta teknologiaa

M2:n alempi painopiste ja sisarmalli M1:een lisätty volframi tehostavat entisestään rautojen pituusominaisuuksia.

TaylorMaden M1- ja M2-raudat uusiutuivat yhtäaikaa viime viikolla esittelemiemme ja samaa mallinimeä kantavien draivereiden, väyläpuiden ja hybridien kanssa. Myös niiden keskeinen ominaisuus liittyy lyöntipinnan joustoteknologiaan, joka pönkittää etenkin keskivertogolfareiden rautapeliä.

Molempien mallien lapojen pohjassa sekä lyöntipinnassa – kärjen ja kannan kohdalla – olevat aukot edistävät pituutta, joskin hieman eri tavalla. M2:sta voidaan kutsua puhtaasti pituusraudaksi, kun taas M1 on kompaktimpi rauta. Toki myös jälkimmäisen ”prioriteettilistalla” pituus on merkittävin tekijä.

”M2:n resepti on varsin yksinkertainen. Haluamme pituutta ja korkeutta, mutta uusi M2 on nyt myös anteeksiantavampi”, TaylorMaden rautojen tuotekehitysosaston johtaja Tomo Bystedt sanoi.

Viimevuotisen M2:n lavassa ei ollut lapa-aukkoja, mutta uudessa mallissa ne parantavat lyöntipinnan joustavuutta kärki- ja kantaosumissa.

Lapa-aukkoihin liittyy kuitenkin sellainen haaste, että ne vaativat tukevaa geometriaa. Se voi nostaa lavan painopistettä, mikä johtaa myös lisääntyneeseen spinniin; tämä ei ole erityisen hyödyllinen yhdistelmä pituutta ajatellen.

Välttääkseen tämän ongelman, TaylorMade valmisti uuteen M2:een painoa säästävän uritetun lapaholkin ja ohuemman ylälinjan. Lisäksi lavan sisäinen palkkirakenne kontrolloi värähtelyä ja parantaa osuman ääntä ja tunnetta.

M1:n kompakti lapa ruokkii sisarmalliaan enemmän monipuolisuutta. Kuva: TaylorMade

M1:n kompakti lapa ruokkii sisarmalliaan enemmän monipuolisuutta. Kuva: TaylorMade

Lavan pohjassa sijaitseva speed pocket -aukko on suunniteltu uudelleen. Se edistää lyöntipinnan joustavuutta, mutta säästää myös painoa. Avaintekijä löytyy aukon etuosasta, joka on kolmanneksen ohuempi kuin viime vuoden versiossa. Aukon ja holkin säästämä paino auttaa pitämään painopistettä alhaalla suuremman laukaisukulman ja vähäisemmän spinnin tavoittamiseksi.

Myös lavan merkkikyltin muotoilu edistää tuntumaa, kun lyöntipinnan aukkojen takana olevat ”evät” kontrolloivat värähtelyä.

M1-rautojen suurin haaste oli saavuttaa M2:n kaltaiset nopeusominaisuudet ja anteeksiantavuus kompaktimmassa muodossa. Lavan pohja-aukon muotoilu sekä painopistettä alentavat ohuempi ylälinja ja uritettu holkki ovat yhtäläistä molemmille malleille. Lavan merkkikyltin muotoilu noudattaa sekin M2:n kaltaista suunnittelulinjaa.

Lavan kärkikohdan ulkoiselle alueelle on sulautettu volframia raudoissa 3–7. Painavampi volframi lisää vakautta ja siirtää painopistettä sekä alemmaksi että lähemmäksi lavan keskikohtaa.

M1-rautojen suositushinnat:

1049 euroa (7 kpl, teräs)
1249 euroa (7 kpl, grafiitti)

Hyllyversioiden varsivaihtoehdot: True Temper XP 95 (teräs) ja MRC Kuro Kage Silver (grafiitti)

M2-rautojen suositushinnat:

849 euroa (7 kpl, teräs)
999 euroa (7 kpl, grafiitti)

Hyllyversioiden varsivaihtoehdot: REAX HL 88 FST (teräs) ja M2 REAX (grafiitti)

Raudat saapuvat muiden M-sarjan uutuuksien tavoin tammikuun lopussa merkin jälleenmyyjille.

TaylorMadella hyvä vauhti päällä

Vaikka Adidas on etsinyt keväästä lähtien uutta omistajaa TaylorMadelle, se ei ole jäänyt lepäämään laakereillaan golfvälinetuotatonsa kanssa. Sen verran vakuuttavasta kokonaisuudesta uudistuneessa M-sarjassa ja pitkään suunnitelluissa TP-sarjan palloissa on kysymys.

”Olen tyytyväinen ja samalla yllättynyt, että uuden M-sarjan tuotteiden nimet, M1 ja M2, pysyivät samoina. Meiltä on tullut joskus täysin uusia mallisarjoja varsin reippaaseen tahtiin. Jatkuvuus on tässä tapauksessa tervetullutta”, TaylorMade-Adidaksen Suomen myynnistä vastaava Pekka Palotie sanoo.

Palotien mukaan uuden M-sarjan kohderyhmäajattelu on selkeä ja sen sisältämä systeemi yksinkertainen. Hänen mielestään M1 ja M2 tarjoavat jokaiselle pelaajatyypille sopivasti kaikkea.

”Uutuudet ovat kauttaaltaan edeltäjiään parempia ja säädettävien mailojen ominaisuuksia on pystytty kehittämään entisestään. Myös jälleenmyyjät vaikuttavat tyytyväisiltä.”

TaylorMade kehitti TP5- ja TP5x-palloja peräti kymmenen vuotta. Palotiellä on niitä kohtaan suuret odotukset.

”Pallojen viisiosaisuus on kova juttu. Molemmat versiot lentävät hyvin ja ovat toimivia lähipelissä tarjoten hyvät spinniominaisuudet. Suunnittelussa on voitu tehdä vähemmän kompromisseja 3- ja 4-osaisiin palloihin verrattuna.”

Moni tunnettu tähtipelaaja otti syksyllä TaylorMaden draiverin ja väyläpuun käyttöönsä. Merkiltä ei ole kuitenkaan sen koommin kantautunut uusia ”tallisopimuksia”.

”On ilahduttavaa, että niin moni ’ex-nikeläinen’ on kiinnostunut meidän välineistämme. Nähtäväksi jää mitä tuleman pitää sopimusrintamalla.”

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Tilaa Golfpisteen maanantaisin ja perjantaisin lähetettävä uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla golfalan ilmiöistä ja uutisista! Tilaa kirje syöttämällä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään.

Kommentit

Oma kommentti