16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Lentävätkö pallot liian pitkälle?

Aina ei kannata uskoa mitä Tiger sanoo. © Getty Images

Ennen Deutche Bank Championshipiä Tiger Woodsilta kysyttiin mielipidettä pallon lentomatkojen lyhentämiseen. Ensin varmistettiin, että hän oli kuullut USGA:n Canadian Tourilla pitämästä kokeesta, jossa kilpailijat pelasivat lyhyempään lentomatkaan säädetyillä palloilla.

Woods vastasi: ”Näillä nykyisillä palloilla lyödään todella pitkälle. Viime viikolla 8. reikä (par3) lyötiin viimeisenä päivänä alamäkeen 207 jaardin mittaisena. Minä löin rauta-7:lla, en ikinä lyö seiskalla niin pitkälle. Dustin Johnson löi rauta-9:llä. Ymmärrän, että lyöntipituuksia halutaan hillitä, pelaajat ovat yhä atleettisempia. Itse olen 183cm pitkä ja minua pidetään lyhyenä, monet pelaajat ovat 190-senttisiä, jopa lähes kaksimetrisiä.

Woodsia yleensä kuunnellaan. Mutta ilman todisteita sanomisten uskominen voi olla kohtalokasta.

Seitsemän vuotta sitten tässä kolumnissa puolustettiin palloa, jota pidettiin pahimpana syyllisenä lentomatkojen jatkuvaan pitenemiseen. Nyt sitä syytetään jälleen samasta asiasta – aloitetaan siis toinen puolustuskierros.

Väite: Woodsin mielestä hänen alamäkeen lyöty 207-jaardinen rauta-7 on todiste yhä pidemmälle lentävistä palloista, koska hän ”ei koskaan lyö niin pitkälle”.

Puolustus: Todella? Palataanpa vuoden 2000 U.S. Openiin Pebble Beachissa. Toinen kierros, kuudes reikä, eli par5. Woods paiskasi palloa yli 200 jaardin päästä rautaseiskalla ylämäkeen ja oli kahdella griinillä. Eli ei alamäkeen, vaan raffista ylämäkeen. Hyvä herra Woods, kyllä sinä aina välillä lyöt rautaseiskalla niin pitkälle.

Väite: Golfarit ovat yhä atleettisempia. Ja kuten Woods sanoi, ”monet pelaajat ovat 190-senttisiä, jopa lähes kaksimetrisiä.”

Puolustus: Olemme samaa mieltä siitä, että pelaajat ovat yhä sporttisempia, mutta Woodsia emme kyllä päästäisi julkisesti arvioimaan ihmisten pituuksia. PGA Tourin vuoden 2010 kiertueoppaasta selviää, että 164 pelaajasta vain 17 on yli 192-senttisiä, kun taas 65 pelaajaa on alle 182-senttisiä.

Väite: Lyöntipituudet karkaavat käsistä, laji muuttuu pitchi-putti-peliksi.

Puolustus: PGA Tourin keskimääräinen draivipituus on ollut hyvin tasainen viimeisten viiden vuoden ajan, ja on itse asiassa tällä hetkellä pari jaardia lyhyempi kuin vuoden 2006 lopussa. Eli pituus on ihan kontrollissa.

Väite: Jos USGA testaa lyhyemmälle lentäviä palloja, he ovat varmaankin tekemässä asialle jotain.

Puolustus: Ei kannata lyödä vetoa sen puolesta. Osa USGA:n työtä on varmistaa, että peli pysyy niiden säädösten ja periaatteiden mukaisena, jotka on vuoden 2002 R&A –kirjaan painettu. Tuossa noudatettavassa opuksessa sanotaan, että mikäli lyöntipituudet merkittävästi kasvavat, USGA:n ja R&A on tehtävä asialle jotain suojellakseen peliä. Ja siinä tapauksessa muutokset tehdään ensisijaisesti lajin etujen mukaisesti.

Eli tässäkin tapauksessa, puolustus voittaa. Mikäli lyöntipituuksissa ei tapahdu merkittäviä muutoksia, palloillekaan ei tehdä mitään. Ja sitä paitsi, tällä hetkellä kaikki näyttävät keskittyvän enemmänkin urasäännön vaikutusten ihmettelyyn, tai siihen ettei niitä ole.

Puolustus vaikenee.

Teksti E. Michael Johnson, Golf World

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje