26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Oma peli

Mikko Rantanen lähtee speedgolfin MM-kisoihin mitali mielessään

Täysi golfkierros takana. Mikko Rantanen ehtii vielä ajoissa töihin.

Suomeen rantautuneen hybridilajin uusi yhteisö, Speedgolf Finland, kokoaa harrastajat yhteen ja aikoo järjestää ensi kesänä speedgolfin SM-kisat.

Mikko Rantanen saapuu Golf GameBookin toimistolle Espoon Leppävaaraan, suihkunraikkaana, kuten moni muukin arkiaamuisin kuntoileva työssäkävijä. Työmatkapyöräilyn, sulkapallovuoron tai aamusalin sijaan Rantasella on kuitenkin takanaan jo täysimittainen 18 reiän golfkierros ­– johon hän käyttää yleensä aikaa noin 50–55 minuuttia. Mikko Rantanen on hurahtanut speedgolfiin.

Speedgolfia on harrastettu maailmalla jo pitkään, mutta suurten massojen harrastukseksi se ei ole vielä noussut. Laji tekee kuitenkin tuloaan, hiljalleen myös Suomessa.

Kyseessä on golfin ja juoksemisen yhdistävä hybridilaji, jossa on tavoitteena pelata 18 reiän kierros mahdollisimman vähin lyönnein ja samalla mahdollisimman nopeasti. Tulos saadaan, kun lasketaan yhteen kierrokseen käytetyt lyönnit sekä kierrokseen kulunut aika minuutteina ja sekunteina. Esimerkiksi 80 lyöntiä vaatineen ja 58 minuuttia ja 25 sekuntia kestäneen kierroksen tulos on 138:25 (= 80+58:25). Aika alkaa siitä, kun ensimmäinen lyönti lähtee, ja loppuu, kun viimeinen lyönti on uponnut reikään.

Kilpailuissa pelaajat kiertävät kentän yksin, mukanaan golfautolla ajava kirjuri, joka kirjaa ylös pelaajan käyttämät lyönnit, ottaa virallisen ajan ja toimii myös forecaddienä. Pelaajien on itse haravoitava bunkkerit ja korjattava lyöntijäljet.

Lajia pelataan golfin säännöin muutamalla poikkeuksella. Jos pelaaja lyö pallon ulos kentältä, pelaamattomaan paikkaan tai kadottaa pallonsa, normaalisääntöjen lisäksi hän voi tulla lyödyn pallon lentolinjaa halutun matkan verran takaisin päin ja pudottaa uuden pallon peliin yhden lyönnin rangaistuksella. Toinen oleellinen ero on, että griinillä lippua ei tarvitse ottaa putattaessa pois.

Suoraan MM-kisoihin

45-vuotias Rantanen kokeili speedgolfia ensimmäisen kerran vasta vuoden 2015 keväällä. Kuluneella kaudella harrastaminen on ollut entistä aktiivisempaa, ja kesällä hän sai päähänsä lähteä kokeilemaan, mihin rahkeet riittävät lajin MM-kisoissa. Yhdysvaltojen Chicagossa The Glen Clubilla 17.–18. lokakuuta pelattavat MM-kilpailut ovat Rantaselle ensimmäiset speedgolf-kisat millään tasolla.

”Ei tässä mitään lämmittelykisoja tarvita. Kilpaillaan heti maailmanmestaruudesta”, Espoon Golfseuraa edustava Rantanen virnistää.

Speedgolfin huipulla pelaajat voi jakaa karkeasti kahteen ryhmään. Mukana on golfin aktiiviharrastajia, joilla on kova juoksutausta, tai vastaavasti PGA-ammattilaisia, jotka harrastavat juoksua kuntoillakseen.

Rantanen kuuluu jälkimmäisiin. Hän on golfin Suomen mestari vuodelta 1993, Suomen PGA:n mestari vuodelta 1996 ja pelasi viisi vuotta ammattilaisena muun muassa Challenge Tourilla. Rantanen oli myös suomalaispioneereja Yhdysvaltain yliopistogolfissa ja menestyikin varsin hyvin. Joukkuekavereihin kuuluivat myöhemmin jopa major-voittajien kategoriaan nousseet Stewart Cink ja David Duval.

Lajissa ovat kilpailleet myös muun muassa 1500 metrin olympiamitalistit Yhdysvaltain Bernard Lagat ja Uuden Seelannin Nick Willis.

Juoksua Rantanen on harrastanut aktiivisemmin viimeiset viisi vuotta. Hän on juossut vuosittain puolimaratoneja ja täyspitkä maratonkin on taittunut säännöllisesti alle neljän tunnin.

”Vaikea suhteuttaa omaa osaamista pelaajiin, joita en vielä tunne, mutta sen tiedän, että muihin verrattuna juoksu on heikkouteni ja golf vahvuuteni. Meikäläisen lyhyt mutta varma ’tuuppauslyönti’ sopii speedgolfiin hyvin”, Rantanen nauraa.

MM-mitali on mahdollinen

Speedgolfin suurmestari on irlantilainen Rob Hogan. Hän on voittanut maailmanmestaruuden kahdella edellisellä kerralla ja pelaa hyvänä päivänä 18 reikää alle 40 minuutissa ja noin 80 lyönnillä. Hoganin kierrostulokset ovat 120:n paikkeilla tai vähän päälle. Lajissa ovat kilpailleet myös muun muassa 1500 metrin olympiamitalistit Yhdysvaltain Bernard Lagat ja Uuden Seelannin Nick Willis.

(Katso maailmanmestari Rob Hoganin vinkit aloittelijoille alla olevasta videosta.)

Rantasella harjoituskierroksiin on kulunut aikaa 50:stä 55 minuuttiin, mutta lyöntejä kertyy vähemmän kuin Hoganilla. Kaksi yli par’in kierrosta Rantanen pitää itselleen hyvänä ja arvelee speedgolf-kierrostensa keskiarvon olevan noin 4–5 lyöntiä yli par’in. Kahdeksikolla alkavat kierrokset ovat harvinaisia.

Ennätystuloksensa 124 Rantanen on pelannut Talissa. Kaksi kierrosta ennätystuloksen tuntumaan ja Rantanen taistelisi Chicagossa jopa MM-mitalista.

”Realistinen tavoitteeni on päästä 5-10 joukkoon, sillä ensimmäisessä kisassa tulee varmasti tehtyä joitakin käytännön virheitä. Mutta ei sitä koskaan tiedä, mitaliinkin voi periaatteessa olla mahdollisuus”, Rantanen tuumii.

Hän pelaa Chicagossa kovatasoisimmassa Elite-sarjassa, jossa panoksena on muutakin kuin maine ja kunnia. Palkintopotissa on 40 000 dollaria, josta voittaja kuittaa 10 000 taalaa.

Rutiinit ratkaisevat

Juoksukuntoaan Rantanen on parantanut muun muassa intervalli-lenkeillä ja pudottamalla paria kiloa painoa kisojen lähestyessä. Kesän mittaan hän on vähitellen optimoinut myös suoritusrutiinejaan, jotka ovat speedgolfissa olennaisen tärkeitä. Muutama lyöntisuoritukseen tuhrautunut ylimääräinen sekunti kertautuu jokaisella lyöntikerralla ja tarkoittaa kierroksen aikana useita lisäminuutteja. Tehokkaimpia rutiineja pitää Rantasen mukaan jatkuvasti hakea.

Karkeasti kuvailtuna lyöntisuoritus on seuraavan kaltainen:

Pallolle tullessaan Rantasella on jo selkeä ajatus edessä olevasta lyönnistä, etäisyys on arvioitu ja käytettävä maila on jo valmiiksi valittu. Paikalle saapuessaan hän asettaa lajiin kustomoidun bäginsä tukijaloilleen pallon viereen ja ottaa välittömästi lyönnin alkuasennon. Nopeat lyöntirutiinit ja heti, kun olo tuntuu hyvältä, lyönti lähtee. Juoksu jatkuu välittömästi, kun pallo on ilmassa ja pallon suunta suurin piirtein selvillä.

<a href=Mikko Rantanen kantaa mailojaan speedgolfiin varta vasten suunnitellussa Sun Mountainin bägissä." width="630" height="473" />

Mikko Rantanen kantaa mailojaan speedgolfiin varta vasten suunnitellussa Sun Mountainin bägissä.

Ajankäytön kannalta vielä tärkeämpää on lähipelin rutiini. Speedgolfissa bägiä ei saa normaalin golfin tavoin laskea griinille, joten Rantanen puttasi aluksi bägi selässä. Äskettäin hän päätti kuitenkin kokeilla maailmanmestari Hoganin lanseeraamaa ja monen muun huipun sittemmin matkimaa yhden käden puttityyliä, jossa bägi on toisessa kädessä.

”Nyt se sujuu jo ihan hyvin ja nopeuttaa todella paljon pelaamista. Jos bägin vie joka kerta griinin reunalle ja kulkee edes takaisin pallolle, aikaa kuluu paljon. Nyt menen suoraan pallolle ja aloitan puttaamisen saman tien”, Rantanen kertoo.

Kaikkine varusteineen 3–4 kiloa painavan bägin kanssa juokseminen pehmeällä alustalla on rankkaa. Käsien käyttäminen on hankalaa juoksuasennossa, jossa bägiä kannetaan toisella kädellä vieressä roikottaen. Vauhti on juostessa pidettävä tasaisen kovana.

Rantasen keskisyke on ollut speedgolf-kierroksilla vähän alle 160. Kun vedetään hampaat irvessä, kuten ensi viikolla MM-kisoissa, Rantanen arvelee sykkeen nousevan reilusti yli 160:n.

Mailojen enimmäismäärä speedgolfissa on asetettu seitsemään, mutta osa pelaa kierroksensa vain yhtä tai kahta mailaa käyttäen. Se parantaa juoksuvauhtia, mutta tuo lisää lyöntejä tulokseen . Rantanen on päätynyt viiden mailaan kokoonpanoon, joka muodostuu yleensä draiverista, rautakuutosesta, rautaysistä, sand wedgestä ja putterista.

”Mailojen valinta on speedgolfissa kriittinen seikka. Lyhyillä kentillä ei missään nimessä tarvita draiveria. Silloin avauksiin riittää puukolmonen, jolla voi lyödä myös toiset lyönnit par-viitosilla. Tärkeintä kuitenkin on, että lyönti ei saa karata. Oma suora lyönti on pakko löytää”, Rantanen sanoo.

”Moni pelaisi tavallista golfia paremmin, jos pelaisi vain paljon vauhdikkaammin.”

”Kullakin mailalla on myös pystyttävä lyömään erilaisia lyöntejä. Esimerkiksi draiverilla on pystyttävä lyömään pieniä, 200 metrin feidejä, jotka nekään eivät saa karata. Rautakutosella on pystyttävä lyömään rautavitosen tai -seiskan matka ja rautaysillä kasin tai wedgen.”

Avartavia näkökulmia normigolfiin

Rantaselle speedgolfista on tullut erinomainen tapa yhdistää golf ja kuntoilu. Samalla siitä on tullut työssäkäyvälle perheenisälle keino harrastaa enemmän golfia. Arkipäivisin ehtii pelaamaan kierroksen ennen työpäivän alkua, ja viikonloppuisin kierroksen pelattuaan ehtii vielä hyvin perheen yhteiselle aamiaiselle.

”Iltapäivällä voin joskus pelata halutessani heidän kanssaan vielä toisen kierroksen”, Rantanen nauraa.

Speedgolf-kierrosta on luonnollisesti lähdettävä pelaamaan ennen kuin normigolfarit ehtivät kentälle. Joitain aamuvirkkuja joutuu Rantasen mukaan aina välillä ohittamaan, mutta asia on otettu tähän asti positiivisesti vastaan.

Speedgolf on tarjonnut Rantaselle uusia näkökulmia myös lajin perinteisempään muotoon.

”Olen yllättynyt siitä, miten hyvin osa lyönneistä lähtee, vaikka pallo nousee paikalle tultua sekunneissa ilmaan. Lähipelissä taas ei koskaan tule luettua tarkasti linjoja ja silti se sujuu ihan hyvin. Mielessä ei käy ajatustakaan siitä, mihin ei pitäisi lyödä”, Rantanen kertoo.

”Väitän, että moni pelaisi golfia paremmin, jos pelaisi vain paljon vauhdikkaammin”, hän uskoo.

Pelistrategia on speedgolfissa selvästi konservatiivisempi kuin tavallisessa golfissa. Speedgolfissa lähdetään enemmän puolustamaan paria, birdiet tulevat toisinaan ikään kuin bonuksina. Lähipelissä taas normigolfin kauhistus, reiästä lyhyeksi jättäminen, on speedgolfissa ihan hyvä asia. Pahinta on lyödä pitkälle yli reiän ja pelata edestakaisin reiän ympärillä. Bogi tulee usein helposti, mutta tuplat ovat olleet ainakin Rantasen kortissa harvinaisia.

”Puttaaminen on speedgolfissa selvästi vaikeampaa, ja huonona päivänä kolmen putin griinejä voi tulla paljon. Griiniosumat auttavat tuloksenteossa huomattavasti”, Rantanen sanoo.

Speedgolf Finland on suomalaisharrastajien uusi yhteisö

Speedgolfissa on kilpailutoimintaa muun muassa Ruotsissa, Britteinsaarilla, Australiassa, Saksassa ja Yhdysvaltojen eri osavaltioissa. Nyt lajin aktiivit ovat järjestäytymässä vihdoin myös Suomessa.

Rantanen on parhaillaan mukana perustamassa Speedgolf Finlandia, jolla on tavoitteena järjestää ensi vuonna lajin ensimmäiset, joko viralliset tai epäviralliset, SM-kisat. Ensi kaudeksi on alustavasti suunniteltu myös säännöllisempää speedgolf-liigaa.

Varsinaista järjestöä ei ainakaan toistaiseksi olla kuitenkaan luomassa. Speedgolf Finlandista on tarkoitus rakentaa lajista kiinnostuneiden aktiivinen yhteisö, jolle on jo perustettu tiedotuskanaviksi muun muassa Facebook-, Twitter– ja Instagram-tilit (@SpeedgolfFI). Rantasen lisäksi yhteisön puuhamiehinä ovat Golf GameBook -kollega Antti Hiltunen sekä Hyvinkään Golfissa jo pidempään speedgolfia harrastelleet toimitusjohtaja Mika Nieminen sekä seuran prot Janne Linnermo ja Heikki Hirvonen.

Rantanen on kertonut harrastuksestaan aktiivisesti somessa, ja kentillä on ollut aamuisin uteliaita aamuvirkkuja Rantasen saapuessa kierroksiltaan hikisenä klubille.

”Moni on ottanut yhteyttä ja kysynyt, että voisinko järjestää jotain yleisempää lajin tiimoilta”, Rantanen sanoo.

”Kiinnostusta on vielä suhteellisen vähän, mutta se on koko ajan kasvamassa.”

Kuten hyvin tiedetään, suomalainen urheiluyleisö on lajista riippumatta menestyksennälkäistä porukkaa. Kukapa tietää, kenties Rantasen mahdollinen MM-menestys voisi saada Suomessa aikaan jopa pienimuotoisen speedgolf-buumin?

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje