Poikkesin heinäkuun alkupäivinä kenttäbongarien aateliin nyttemmin lukeutuvan Esa Mäkisen perinteisissä juhlakisoissa Tahkolla. Siellä oma, viime vuosina melko heikosti lepattanut bongausviettini sai sen verran tuulta purjeisiinsa, että päätin kotimatkallani vierailla saman päivän aikana kahdella, minulle aivan uudella kentällä.
Ensimmäisenä oli vuorossa samasta Nilsiän pitäjästä löytynyt Tiirin Golf. Vaikka kysymyksessä on pienehkö (par-30) ysireikäinen olin melkoisen vaikuttunut näkemästäni. Useinhan pienillä kentillä kaikki on hyvin pientä, lyöntipaikat usein lavoilla, bunkkerit pieniä kuoppia ja viheriötkin hädin tuskin aarin kokoisia. Tiirissä kaikki ylläluetellut osaset pärjäävät hyvin myös kooltaan uusille moderneille kentille. Tällaisella kentällä golfuransa aloittava ei löydä suurelta kentältä mitään muuta uutta kuin pituutta. Klubilta löytyy myös kunnon harjoittelualueet ja tapaamani henkilökunnan edustajat uhkuivat ystävällisyyttä ja palveluhalua. Tämän parempaa uusien pelaajien hautomoa on vaikea kuvitella. Toivoa sopii, että yhteistyö seudun suurempien kenttien kanssa sujuu.
Päivän toinen uusi kenttäni löytyi Kangasniemeltä, jonka ysireikäinen on jo ennättänyt niittää mainetta kansallisellakin tasolla. Takatiiltä yli kolmekilometristä Puulan kenttää ei oikeastaan voi nimittää muuta kuin täysimittaiseksi ja se, että se on vaikkapa kilpailuissa, kierrettävä kahdesti, ei muuta asiaa miksikään. Tällainen kenttä edustaa sitä paitsi juuri sitä, mitä tämä peli tulee lähitulevaisuudessa yhä enenemässä määrin olemaan: nopeita vajaan kahden tunnin kierroksia. Henkilökohtaisesti en usko 12-reiän kenttiin, enkä ainakaan 6-reikäisiin joista European Tourin pomo näyttää puhuvan. 9 reikää on sopiva ja sillä on paljon perinteitäkin, myös täällä Suomessa.
Pekka Sivula, vanha herra Naantalista, on tämän kentän suhteen onnistunut mielestäni hyvin. Kauniilla tontilla sijaitseva Puula Golf on parasta mitä olen häneltä koskaan nähnyt.
