Legendaarinen urheilutoimittaja joutui opettelemaan uuden tavan pelata golfia.
Jos Pertti ”Pepe” Koivunen löisi vähänkään lyhyemmällä backsvingillä, pallo ei lähtisi enää mihinkään. Svingi lyheni vuonna 2001, kun Koivunen kaatui hiihtolenkillä Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa.
”V-tyyli petti, ja menin suoraan naamalleni sinne hankeen.”
Vaikka kaatuminen tapahtui melkein kävelyvauhdista, se muutti siihen asti varsin pitkälyöntisen Koivusen golfpelin täysin. Kaatumisen seurauksena Koivusen oikeasta olkapäästä katkesi supraspinatus-jänne ja olkavarsi murtui. Käteen jäi pysyvä haitta, sillä oikean käden ulkokierto on vain kolmasosa terveen ihmisen vastaavasta, ja se heijastuu todella paljon svingiliikkeeseen.
Kun oikea olkapää on pois pelistä lähes kokonaan, laajan ja pitkän backsvingin tekeminen on täysin mahdotonta. Koivunen onkin joutunut opettelemaan uudenlaisen tyylin lyödä, jotta pallo menisi edes kohtuullisia matkoja eteenpäin.
Lähes kaksimetrinen Koivunen oli nuoruusvuosinaan salskea ilmestys, joka löi draiverilla parhaimmillaan 270 metrin paremmalle puolelle ja muisteleepa hän lyöneensä myös Aulangon Hugo-kentän seitsemännellä väylällä (263m) avauksen greenille rautanelosella.
”Silloin lyötiin pitkälle – ja vinoon”, lähes 50 vuotta golfia pelannut Koivunen nauraa.
Bogivauhtia pystyy pelaamaan, kun et tiedä ollenkaan mikä on out, kun et tahdo tietää edes mikä on raffi.
Noista ajoista on tultu pitkä matka tähän päivään ja siihen, että Koivusen bägin tärkein maila on naisten varrella varustettu puu-11.
”Se on mainettaan parempi maila. Oikein kovaa kun sillä losauttaa, niin pääsee puidenkin yli. Se vastaa normaalin ihmisen rautakasia”, Koivunen kertoo salaisesta aseestaan.
Hermojen kanssa pieniä ongelmia
Koivunen oli innokas kilpailija nuoruudessaan, mutta lukuisista yrityksistä huolimatta menestys kiersi hämeenlinnalaispelaajan kaukaa. Parhaimmillaan neljän tasoituksella pelannut Koivunen muistelee osallistuneensa Erkko Trophyyn ja SM-kilpailuihin yhteensä 14 kertaa pääsemättä kertaakaan cutista läpi. Syitä heikolle menestykselle ei tarvitse kauaa hakea.
”Ei hermot pitäneet ollenkaan!” Koivunen lataa.
”Jos Talissa pelatuissa SM-kisoissa sain tehdä viimeiselle väylälle kasin, että pääsen cutista läpi, niin aina tein vähintään ysin, vaikka puoli Talia oli kannustamassa Hämeenlinnan poikaa. Ja olen joskus tullut rehvakkaasti Talin kuutosen tiille yhden alle parin, mutta en silti saanut etuysiä taivutettua punakynän puolelle koskaan”, Aulangon Golfklubia koko ikänsä edustanut Koivunen nauraa 80-luvun touhuilleen.
Koivusen draivit lentävät tänä päivänä noin 160 metriä, ja siihen päälle hän toivoo mahdollisimman suotuisia pomppuja. Kuva Juha Hakulinen.
Koivunen selätti Talin-peikkonsa vasta vuonna 2010, yhdeksän vuotta onnettomuutensa jälkeen, jolloin hän voitti Urheilutoimittajain liiton golfmestaruuskilpailut. Peli kulki kuin unelma tuossa kilpailussa.
”Pelasin 82–79. Se oli ensimmäinen kerta, kun pääsin Talissa alle 80:n. Se oli hieno hetki”, Talin tunnelmasta nauttiva Koivunen sanoo.
Taliin linkittyy myös Koivusen nykyinen pelitapa, jossa palloa lyödään ennemminkin suoraan kuin pitkälle.
”Ihmettelin ennen vanhaan Talin vanhojen mummojen peliä, että miten he voivat nauttia golfista, kun pallo ei lennä mihinkään. Mutta nyt tajuan sen, että sitä bogivauhtia pystyy pelaamaan, kun et tiedä ollenkaan mikä on out, kun et tahdo tietää edes mikä on raffi. Kun sitä palloa ei saa niin vinoon edes lentämään”, Koivunen havainnollistaa.
”Myös kaikki normaaleille pelaajille suunnitellut esteet, väyläbunkkerit ja muut, ovat draivieni ulottumattomissa.”
Golf on ja pysyy
Pitkän uran Hämeen Sanomien urheilutoimittajana tehnyt Koivunen on edelleen aktiivisesti kiinni golfissa, osin myös työnsä kautta. Hämeenlinnasta on vuosien saatossa tullut paljon hyviä pelaajia, joiden edesottamuksista Hämeen Sanomat on uutisoinut tasaiseen tahtiin.
Koivusen kesäharrastuksiin on golfin rinnalle tullut myös suunnistus. Välillä suunnistusinnostus on ollut niin kova, että golf on jäänyt vähän taka-alalle. Mutta pienten suvantovaiheiden jälkeen golf nostaa aina päätään, eikä Koivusella ole aikomustakaan laittaa mailoja nurkkaan.
”Nautin golfista tällä hetkellä todella paljon. Lähipeliä kun vähän treenaisi, niin saisin vielä parempaa tulosta”, juuri Kanarian-lomaltaan palannut Koivunen myöntää.
Kanariansaaret ovat olleet Koivusen suosiossa vuosikymmenet, ja hän laskeekin käyneensä Gran Canarialla lähes 30 kertaa.
”Olin reissussa kuntovalmentajani Juha Englundin kanssa. Pelattiin kolme kierrosta, ja 88 oli paras tulos. Juha pelasi hyvin, ja Juhan peliä on aina kiva seurata. Ja se on ollut tärkeää vuosien saatossa, että olen pelannut pääasiassa itseäni parempien pelaajien kanssa. Se on mukavaa katsoa, kun pallo lentää pitkälle”, Koivunen kertoo.