7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Bae’ta odottaa asepalvelus kotimaassa

Sangmoon Bae astuu vielä tämän vuoden puolella Etelä-Korean armeijan palvelukseen. Kuva: Getty Images

PGA Tourin vakiokalustoon kuuluva Sangmoon Bae, 29, on hävinnyt oikeustaistelunsa, jossa kiisteltiin hänen velvollisuudestaan suorittaa Etelä-Korean armeijan asepalvelus. Kaksivuotinen armeija on korealaismiehille pakollinen.

Etelä-Korea ei ollut myöntänyt Baelle matkustuslupaa Yhdysvaltoihin täksi vuodeksi, mutta hän sai kesken olleen oikeusjutun vuoksi matkustaa ja pelata PGA Tourilla niin kauan kuin asian käsittely saadaan päätökseen. Maan sotilashallinto ilmoitti keskiviikkona, että Baen on palattava kotimaahan välittömästi suorittamaan asevelvollisuutensa.

”Kunnioitan täysin oikeuden päätöstä, lakia on nöyrästi toteltava”, Bae sanoi korealaiselle uutistoimisto Yonhapille. ”Olen pahoillani niiden kaikkien fanieni puolesta, jotka ovat tukeneet minua tässä asiassa.”

Pohjois-Korean kanssa pitkään kestäneen jännittyneen tilan vuoksi Etelä-Korea edellyttää, että maan kaikki 18-35-vuotiaat miehet suorittavat kaksivuotisen asepalveluksen. Bae oli toivonut vuonna 2013 asumisoikeudet Yhdysvalloissa saaneena, ettei hänen tarvitsisi käydä armeijaa. Muista korealaisista PGA Tourin pelaajista K.J. Choi ja Y.E. Yang olivat suorittaneet asepalveluksensa ennen siirtymistään Yhdysvaltain kiertueelle.

Aivan näinä päivinä Baen ei tiettävästi tarvitse vielä Koreaan matkustaa. Hän aikoo pelata FexCupin pudotuspeleissä niin pitkään kuin menestystä riittää, ja ilmoittautuu vasta sen jälkeen sotaväkeen.

Bae on voittanut urallaan kaksi turnausta PGA Tourilla. Näistä jälkimmäinen tuli kauden avauskisassa Frys.com Openissa, jossa hän varmisti kortin kiertueelle aina kauden 2016-2017 loppuun saakka. Edellisessä kilpailussaan, Greenbrier Classicissa, Bae oli 54:s.

PGA Tourin pykälissä ei ole sanatarkasti määritelty asepalveluksen aiheuttaman keskeytyksen vaikutusta pelaajan kortin säilyttämiseen kiertueella. PGA Tour kuitenkin ilmoitti, että se aikoo noudattaa tällaisessa tapauksessa samanlaista pykälää, kuin jos pelaaja joutuisi keskeyttämään kilpailutoimintansa sairauden tai perhettä kohdanneen kriisin vuoksi.

Bae oli vedonnut oikeudessa myös siihen, että hän on maansa potentiaalinen edustaja Rion olympialaisten golfturnaukseen vuonna 2016. Oikeuden mielestä Bae olisi saanut ” pelkästään mahdollisena mitaliehdokkaana” liiallista hyötyä, mikäli hänelle olisi myönnetty Rion kesäkisojen vuoksi lykkäystä asepalveluksesta.

Hän on tuoreimmalla maailmanlistalla sijalla 107, edellään korealaisista vain Ben An (57:s). Bae on tienannut tällä kaudella yli kaksi miljoonaa dollaria USA:n kiertueella. Korean armeijassa sotilaille maksetaan kuukaudessa 130 dollarin palvelusraha.

Bae pelaa seuraavan kerran torstaina Ontariossa käynnistyvässä Canadian Openissa.

Lähde: Reuters, Yonhap

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje