Heinin golfkoulu: Näin pidät pallon matalana - Golfpiste.com

18.3.–25.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Heinin golfkoulu - Opetusvideot

Heinin golfkoulu: Näin pidät pallon matalana

Kuva: Tuure Lahti @sueno GC, Belek

Matalan rautalyönnin harjoitteleminen kauden alla on kannattavaa myös siksi, että se opettaa tuottamaan osumaan painetta ja tehoa.

Heinin Golfkoulun vuoden 2025 opetusjutut keskittyvät kierroksella tyypillisesti eteen tuleviin tilanteisiin, joista selviytyäkseen pelaajan työkalupakista pitää kaivaa jotain hieman tavallisesta poikkeavaa.

Tilanteet ja lyönnit eivät ole harvinaisia erikoistilanteita, vaan pikemminkin sellaisia haasteita, joita tulee eteen lähes joka kierroksella.

Ensimmäinen teema on pallon pitäminen matalana. Matala lyönti toimii erityisesti vastatuulessa, mutta myös silloin, kun tuuli on kovaa ja tulee sivulta. Kun pallo pysyy matalana, tuuli ei vaikuta pallon lentoon yhtä paljon kuin korkeassa lyönnissä.

Matalan lyönnin harjoittelusta voi olla hyötyä ihan peruslyönnillekin. Matalan lyönnin periaatteilla saat nimittäin enemmän painetta palloon, ja tehoa lyöntiin, ja siksi näistä ajatuksista voi olla hyötyä oman perussvinginkin harjoittelussa.

Lue seuraavaksi: Heinin golfkoulu: Näillä harjoitteilla pääset eroon slaidaamisesta

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje