16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Opetus

Slaissiongelmia? − syy voi olla puutteellisessa hartiakierrossa

Hartiakierto voi aktivoitua nopeastikin hyvällä mielikuvaharjoituksella.

Slaissi on yksi viheliäisimmistä golfarin peliä kiusaavista haitoista. Syitä siihen on lukuisia, mutta yksi yleisimmistä aiheuttajista on puutteellinen hartiakierto.

Niukasti hartioitaan taakseviennissä kiertävä pelaaja tulee tehneeksi liian jyrkän downsvingin, mistä seuraa tyypillisesti (oikealta lyövällä) karu vasemmalta oikealle kaartava lentorata. Ihanteellisimmillaan selkä osoittaa backsvingin päätteeksi suoraan kohteeseen.

Kierron vähäisyys saattaa johtua myös puutteellisesta liikkuvuudesta. Sitä voi aktivoida erilaisilla liikkuvuusharjoitteilla. Taakseviennissä pelaajan kannattaa kääntää hartiat niin laajasti kuin mahdollista.

Lähtökohtaisesti hyvän hartiakierron tehneen pelaajan asennon pitäisi tuntua jossain määrin epämukavalta. Pelaaja on siinä tapauksessa luonut tavoitteellisen jännitteen ylä- ja alavartalon välille, mikä tuottaa voimaa lyöntiin.

Laittaaksesi slaissin aisoihin kunnollisella hartiakierrolla kuvittele, että pallosi on tiiattu 20–30 sentin korkeudelle. Tällöin hartiat on ikään kuin pakotettu kiertymään tehokkaammin ja taaksevientiin löytyy automaattisesti matalampi polku.

Näin ollen ylävartalo ei nojaa pallon suuntaan vaan kiertyy pallon takana, valmiina nopeaan vastakiertoon ja osumaan. Samalla tulet aktivoineeksi paremmin ranteiden ja mailan ”vapautuksen” läpi osuma-alueen.

Myös käsivarret kiertyvät suotuisasti palloa lähestyttäessä auttaen mailanlapaa suoristumaan tärkeimmällä hetkellä.

Pähkinänkuoressa:

1. Mahdollisimman laaja hartiakierto taakseviennissä.
2. Mielikuva säären korkeudelle tiiatusta pallosta auttaa aktivoimaan kiertoa ja ohjaamaan svingipolkua oikealle reitille.
3. Selän tulee osoittaa kohteeseen päin backsvingin yläasennossa.
4. Liikkuvuusharjoitteet edistävät hartioiden toimintaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje