16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Oma peli

Vanajanlinnassa pelataan maanantaina Speed Golfia

Anja Luomi lukeutuu Speed Golfissa suosikkeihin naisten sarjassa

Speed Golfia pelataan varsinkin USA:ssa yhä enevässä määrin, lajilla on omat erikoismiehensä ja naisensa. Suomessa ollaan vasta alkumetreillä, Vanajanlinnassa henkilökunta piti edellissyksynä omat mittelönsä, tulevana maanantaina on vuorossa maamme ensimmäiset avoimet mestaruuskilpailut samalla kentällä. -Erittäin mielenkiintoinen kokemus oli tuo viimevuotinen. Siksi lähdimme jalostamaan tätä avoimeksi tapahtumaksi. Kyllä tämä täyttää jo kestävyysurheilun kriteerit, kun kenttää laukataan reilun tunnin verran ja pyritään pitämään vielä score kunnossa. Järjenkäyttö on sallitua, kokemuksen myötä oppii varmasti uusia kikkoja, kertoo toimitusjohtaja Petri Peltoniemi joka aikoo jälleen osallistua taistoon. Miesten sarjan suosikeihin lukeutuu 30 vuotta lenkkeilyä harrastanut Kjell Paul joka on kiertänyt Vanajanlinnan 66 minuutissa, lyöntipelitulos oli tällöin 93. Kokonaistulos Speed Golfissa muodostuu minuuttimäärän sekä lyöntipelituloksen summasta, joten Paulin tulos oli 159. Se rikkoutunee maanantaina. Yksi kisan mielenkiintoisimmista hahmoista on pituuslyönnissä meriittejä kerännyt Antti Saleva joka lukeutui juniorivuosinaan maamme lupaavimpiin pelaajiin. Paulin avovaimo, SATS-kuntotiimiin kuuluvaAnja Luomi on myös innostunut lajiin. Ensikokeilu sujui edellisviikolla 78 minuutissa, lyöntejä Luomilla oli 105. -Aivan mahtava juttu se ensimmäinen kierros oli. Kävin 15:ssa bunkkerissa ja niiden haravointi vei aikaa. Tiiauspaikoilla ei ehdi tiitä nostelemaan, alkuvauhdin on oltava sopivan löysä, Vanajanlinnassa ensimmäiset reiät ovat mäkisiä, Luomi mietti tiistaina tulevaa taktiikkaansa. Golfpiste raportoi sanoin ja elävin kuvin Speed Golf kisan tapahtumista kisan päätyttyä. Alla lisätietoa ja ilmoittautumisohje: Speed Golf Open kilpailu Linna Golfissa 6.7.2009 klo 08:30 alkaen Kilpailussa pyritään siis mahdollisimman nopeassa ajassa ja vähillä lyönneillä suoriutumaan 18r pelaamisesta. Kilpailussa lasketaan yhteen käytetty aika ja tehdyt lyönnit. Yksi minuutti tarkoittaa yhtä lyöntiä. Alla lisää kilpailun säännöistä. Pelimuoto: Tasoituksellinen lyöntipeli, max. hcp 36 Kilp.maksut: B –osakkaat 5 euroa Vieraspelaajat 30 euroa Ilmoittautuminen: office@linnagolf.fi Startti: 08:30 alkaen, 2min välein yhden hengen ryhminä (kilpailijat toimivat itse myös merkitsijöinä) Max osallistujamäärä 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta.

Linna Golf , kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje