Golfpisteen toimituksen testissä ei toisen palloja etsitty.
Ihmisillä on ryhmässä ollessaan lähes sisäänkirjoitettu tarve keskustella ja kommunikoida. Hiljaisten hetkien sietokykymme on keskimäärin olematon. Toisille viiden sekunnin vaitiolo on liikaa, eikä suuri osa lopuista viihdy paljon pidempään puhumatta. Minuutin hiljaisuus tuntuu jo ikuisuudelta.
Entä mitä tapahtuu, kun kaksi henkilöä viettää toistensa seurassa tuntikaupalla aikaa puhumatta sanaakaan? Tai vaikka kokonaisen golfkierroksen – lajissa, joka on luonteeltaan yksi sosiaalisimmista ja jossa kommunikointi liittyy niin moneen asiaan, kuten peliryhmän tunnelmaan, suoritusten välisiin hetkiin, kierroksen sujuvuuteen ja pelin turvallisuuteen.
Jo pelkkä ajatus golfkierroksesta ilman kommunikointia tuntuu piinalliselta, mutta toimituksemme päätti kuitenkin kokeilla. Krister Jalonen ja Jere Jaakkola lähtivät pelaamaan Kytäjän North West -kenttää seuraavilla säännöillä:
- Totaalinen kommunikointikielto kentälle saapumisesta alkaen 18. reiän kättelyyn asti. Ei puhetta, ei eleitä eikä reagointia toisen suorituksiin.
- Poikkeuksina kohtaamiset muiden peliryhmien tai esimerkiksi kenttähenkilökunnan kanssa, mutta niissäkin kommunikointi yritetään pitää mahdollisimman vähäisenä.
- Molemmat pelaavat tasoituskierroksen, jotta jokaisella lyönnillä ja jokaisella reiällä on merkitystä.
- Toisen pallon etsintään ei osallistuta, koska pallon löytymisestä ei voi kuitenkaan toiselle kommunikoida.
Hieman yli kolme tuntia kestäneen kierroksen aikana tunnelma vaihteli paljon, mutta ihmiskoe golfin kulisseissa onnistui lopulta. Pokeri meinasi muutamaan otteeseen pettää, mutta sanaakaan kierroksen aikana ei vaihdettu. Kierros tarjosi mielenkiintoisia havaintoja sekä golfista pelinä että sosiaalisista tilanteista ylipäänsä.
Millainen fiilis oli ensimmäisessä tiiboksissa?
Krister: Absurdi. Et ota mitään kontaktia pelikaveriin. Vaikka olen ollut golfkentällä lukemattomia kertoja, niin tällaista en ole koskaan kokenut. Omassa pokassa oli pitelemistä heti alusta lähtien ja Jeren lyödessä ensimmäisen pallonsa veteen, jouduin edelleen pitämään itseäni kaksin käsin kasassa. Pieni kommunikoimattomuuden hankaluus ilmeni ennen kuin kumpikaan oli edes lyönyt. Eli arvotaanko ensimmäinen lyöjä tiitä heittämällä vai miten.
Jere: Tajusin heti, että katsekontaktia on kaikin keinoin vältettävä, muuten hommasta ei tule mitään. En silti tiennyt aluksi, että miten päin tilanteessa pitäisi olla. Pokka meinasi pettää heti ykkösen avauksissa. Löin ensin oman draivini lyhyeksi veteen, jonka jälkeen Krister löi omansa kymmeniä metrejä pidemmälle vesiesteen yli keskelle väylää. Se olisi ollut vähän vakavammassa reikäpelissä ihan jauhot suuhun -hetki. Kun sitten itse vielä tunaroin ykköselle tuplaparin ja Krister iski ensin wedgensä muutamaan metriin ja laittoi siitä birdie-putin sisään, olisin kunnon reikäpelissä ollut ykkösen jälkeen varmaan jo lyöty mies. Nyt tilanne oli aika koominen ja yritin vain pitää hihittelyt sisälläni.
Mikä oli kierroksen aikana kaikkein haastavinta?
Krister: Olen tottunut kehumaan ja olemaan sellaisessa seurassa, jossa hyvien lyöntien jälkeen sanotaan jotain positiivista. Jere sai peliään kulkemaan alun hankaluuksien jälkeen ja löi useita hyviä lyöntejä muun muassa draiverilla. Niiden jälkeen jouduin pidättelemään itseäni, etten tokaise ”hieno veto” tai jotain muuta vastaavaa. Juuri nämä onnistuneet suoritukset ja niihin reagoimattomuus kulminoituivat tiibokseihin ja griineille. Kesken väylän en kokenut tätä asiaa juurikaan haastavaksi.
Jere: On ihan omituista olla kehumatta ja kommentoimatta millään tavalla toisen suorituksia. Normaalilla kierroksella se tulee niin selkärangasta. Mutta kun toinen laittaa kymmenmetrisen birdien sisään, täytyy oikein tosissaan pinnistellä, ettei sitä noteeraa millään tavalla. Välillä oli vaikea myös pidättäytyä keskustelemasta muuten suorituksista. Aika usein mielenkiintoiset lyönnit ja erikoiset tilanteet tulee nopeasti analysoitua pelikaverin kanssa, mutta nyt se puoli jäi kokonaan pois. Samoin tietysti kaikki muu jutustelu suoritusten välillä, mutta siihen tottui aika nopeasti.
Kokemusta helpottaa, jos antaa toisen mennä menojaan. Tilanne voi olla piinallinen, jos kävelee pitkiä matkoja vierekkäin tai peräkkäin mitään puhumatta.
Miltä tuntui olla lainkaan kommunikoimatta kolme tuntia kestäneellä kierroksella?
Krister: Puoliväliin tultaessa, kun oma pokka jo piti eikä tarvinnut pidätellä tirskumista, niin koin tunnelman hyytäväksi. Ikään kuin olisi loputtomiin jatkuvassa hississä, jossa perinteisesti vältellään katsekontaktia ja puhumista. Se oli ainoa hetki, kun koin oloni edes hieman epämiellyttäväksi. Mietin kympin väylää kävellessäni jopa, että onko Jere oikeasti tuollainen, vaikka totta kai tiedän, ettei hän ole. Tämä tunne meni nopeasti ohi, jonka jälkeen puhumattomuus alkoi tuntua normaalilta. Koko kierroksen ajan oli jotenkin samanlainen tunne läsnä kun, jos kävelet kadulla tuntematonta ihmistä vastaan ja kumpikaan ei tiedä kummalle puolelle väistää.
Jere: Puhumattomuuteen tottui muutaman reiän jälkeen aika hyvin, ja kierroksen puolivälissä siinä oli myös jokin miellyttävä vivahde. Tunne siitä, että voi todella olla toisen ihmisen seurassa sanomatta pitkiin aikoihin mitään. Koetilanne oli toki erikseen sovittu ja poikkesi siten tilanteesta, jossa pelikaveri ei vain yksinkertaisesti puhu mitään tai vastaa edes kysymyksiin. En tosin muista sellaista tilannetta koskaan kohdanneeni, vaikka varsin vaitonaisten pelaajien kanssa on ainakin kilpailuissa joskus tullutkin pelattua. Vaikka emme puhuneet emmekä viestineet toisillemme eleillä, en voi oikein sanoa, että olisimme olleet kokonaan kommunikoimatta. Golfin pelaaminen yhdessä, lyöntien vuorottelu, pelin rytmi ja ylipäätään käyttäytyminen golfkentällä, kun on jo itsessään eräänlaista kommunikointia.
Mitä hyvää tässä kokemuksessa oli?
Krister: Olihan tämä kokemuksena samaan aikaan outo ja hieno. Monesti hiljaisen hetken kestäessä liian pitkään aletaan täyttämään sitä tyhjiötä joillain ”turhilla” sanoilla. Nyt huomasin, että periaatteessa yksi väylä on ihan ok normaalistikin olla hiljaa. Se voi parhaassa tapauksessa rikastuttaa myöhemmin jatkuvia jutteluita, kun on mahdollisesti hetken nollannut asioita ja keksinyt uusia puheenaiheita. Suosittelen kokeilemaan, koska pelin tunnelma vaihtuu kierroksen edetessä huolimatta siitä miten itse pelaa.
Jere: Aloitin kierrokseni tosi huonosti, mutta kun oma pelini alkoi kierroksen puolivälissä vähän paremmin kulkea, ryhdyin itsekseni pelaamaan ikään kuin reikäpeliä Kristeriä vastaan. Siinä tajusin, että vähän totisempaan reikäpeliin hiljaisuus, sovittu tai luonnostaan syntynyt, sopisi loistavasti. Meidänkin ”reikäpelissä” olisi tullut eteen aivan jäätäviä hetkiä, kun ainoastaan itse suoritukset, lyönnit, puhuvat. Siinä olisi otettu molempien kantista mittaa. Keskenään kommunikointi ikään kuin pehmentää tiukkoja kilpailutilanteita. Ja olihan tämä erikoinen ja siksi myös hauska testi. Suosittelen muitakin kokeilemaan, vaikka jopa kolmen tai neljän pelaajan ryhmässä. Pelin sujuvuuden ja pelinopeuden kannalta kannattaa kuitenkin ehkä sopia, miten esimerkiksi lyöntivuorojen, lipputangon tai pallojen etsimisen kanssa toimitaan.