Virallista golfsanastoa hallitsevat englanninkieliset termit. Epävirallinen sanasto onkin sitten täysin eri juttu.
Kentällä puhutussa golfslangissa vilahtaa sanoja laidasta laitaan. Jos niihin kaikkiin alkaisi perehtymään edes pintapuolisesti, niin siinä olisi yhdelle miehelle työsarkaa loppuelämäksi. Muutamat sanat ovat kuitenkin juurtuneet ainakin tiettyjen porukoiden käyttöön, joten eiköhän laiteta hyvä kiertoon ja heitetä ilmoille hieman epävirallista terminologiaa slaissien ja stingereiden sekaan.
Ammattilaisgolfari Mikael Salminen oli valmistautumassa Aasian kiertueen karsintoihin kymmenkunta vuotta sitten Thaimaassa. Hän treenaili Black Mountain Golf Clubin harjoittelualueella wedgelyöntejään.
”Löin siinä wedgellä sellaisia pehmeitä spinnereitä. Sanoin vieressä harjoittelevalle Meriläisen Matille, että kato ku mä heitän kunnon loimulohen tästä. Se jäi hänelle mieleen ja siitä se sitten lähti elämään”, Salminen nauraa.
Loimulohi ja golf. Ei siis mitään tekemistä toistensa kanssa ellei ”pelata” 19. reikää klubilla ja nautita keittiön antimista.
”Lyöntiä on ehkä hankala selittää, koska se pitäisi nähdä tai tuntea. Kyseessä on noin 10-50 metrinen vähän avatulla lavalla painettu wedge, jossa nimenomaan pallon lentokaari on sellainen, että pallo ikään kuin leijailee rauhassa ylöspäin, putoaa kuin höyhen ja siinä on iso spinni perässä”, Salminen selventää.
Kiteytettynä ehkäpä näin: leijuva pallo, joka alastullessaan pomppaa kahdesti ja pysähtyy siihen.
”Hauskintahan tässä on, että joskus kuulen, kun minua nuoremmat vetää kunnon loimutuksen. Se tarkoittaa samaa asiaa ja olen vain, että aha, termi on levinnyt sinnekin.”
”Loimutus tulee ehkä siitä, että pallossa on tulta eli spinniä. Jotenkin siitä se mielikuva ja lohi siihen perään eli loimulohi”, naureskelee Salminen.
Termeihin kun päästiin, niin Salmiselta löytyy myös ehkä vähemmän käytetty sanahirviö, jonka hän on kuullut golfkaverinsa Arttu Pitkäkankaan suusta.
”Toppityyppinensokettilobi on lyönti, joka on vähän niin kuin toppi, puoleksi soketti, mutta lähtee silti lobbina.”
Euroopan kiertueella pelaava Tapio Pulkkanen tunnetaan ennen kaikkea kolmesta asiasta. Hatuistaan, järkyttävän pitkistä draiveistaan ja kantaisänä golftermille kukkaruukku. Kukkaruukku on kulkenut Pulkkasenkin matkassa jo vuosien ajan.
”Johonkin aikaan maajoukkueessa en saanut wedgeillä oikein kunnolla spinniä aikaiseksi. Muun muassa Samoojan Kalle muisti antaa tästä aina palautetta. Eli siis kun lyö raffista chipin ja ruohoa jää väliin, niin pallo kiipeää lavassa ja lähtee niin ettei siinä ole spinniä ollenkaan. Usein siinä on silti täydellinen pituus ja kukkaruukku menee reikään”, Pulkkanen kertoo.
”Se rullaa aina suoraan. Harvemmin sellaista tietenkään yrittää vaan ennemminkin hakee spinnaavaa chippiä, mutta lähteekin vahingossa tuollainen kukkaruukku ja se onkin täydellinen.”
Kukkaruukkuchipin mielikuva tulee perinteisestä savisesta kukkaruukusta. Kun sen kääntää ylösalaisin ja katsoo sitä sivusta päin, niin pallon lentokaari on juuri sen oloinen. Ylöspäin pongahtava lyönti, joka alastulonsa jälkeen rullaa eteenpäin spinnaamatta lainkaan.
Entäpä sitten ei-niin-hyvän lyönnin maineessa oleva loikkiva peura. Tällaiseksi lyönniksi kutsutaan keskivoimakasta ja matalaa hukkia, joka vain menee ja menee eteenpäin jossain kentän reunamilla. Välillä hävität jo katseesi siitä, mutta joka kerta se nostaa päätään jostain pienen törmäkkeen takaa. Aivan kuin loikkiva peura, joka pomppii pomppimistaan.
Huonoille lyönneille tuntuu löytyvän sanoja vaikka kuinka paljon. Niille kaikista huonoimmille lyönneille kuuluvat sanat eivät ole kaunista luettavaa, joten jätetään ne sinne syvimpään puskaan mitä milläkin kentällä löytyy. Toisaalta yhdelle varsin heikohkolle lyönnille löytyy sana, joka mielletään yleisesti ottaen kauniin tunnelman luojaksi. Se on tietenkin kynttilä. Juuri ja juuri lavan yläreunaan osuva lyönti, jolloin pallo lähtee enemmän ylöspäin entä eteenpäin. Kaikessa hirveydessään tuokin lyönti voi olla kaunis, mikäli palloa ihaillessasi näet vaikkapa kaukana yläilmoissa lentelevän riippuliitäjän, kuumailmapallon tai joutsenparven.
Hiljattain golfin aloittaneille kerrottakoon, että se maata viistävä lyönti, joka ei lähde ilmaan ollenkaan tunnetaan yleisesti nimillä kyyn,- tai myyräntappaja, jäänuoliainen ja rullikunkku. Hieman enemmän pelanneille vaikkapa myyräntappaja kuuluu vakituiseen lyöntivalikoimaan siinä missä kylkkärikin.
