Hallikaudella voi sekä hioa lyöntitekniikkaa että kasvattaa henkistä pääomaa ja itseluottamusta.
Talvikauden golfharjoittelu vaatii erityistä suunnitelmallisuutta, jotta mielenkiinto tekemiseen pysyy yllä koko pitkän hallisesongin ajan. Halliharjoittelussa korostuu usein golfin tekninen puoli, osittain olosuhteiden pakosta. Pelinomaisesti harjoitteleminen ja tekniikan liittäminen pelitilanteisiin ovat niin ikään hallikauden harjoittelun haasteita.
Puttaamiseen erikoistunut golfvalmentaja Petri Parviainen näkee hallikauden tekniikkapainotteisuudessa myös myönteisiä puolia. Parviaisen mukaan hallikauden aikana pelaajan on mahdollista kehittää teknisiä valmiuksia, joihin ei kesän pelisesongin aikana ehditä keskittyä. Oikeanlaisen jaksotuksen avulla tekniset muutokset siirtyvät matoilta viheriöille.
”Hallikauden alussa kannattaa selvittää, mitä asioita pelissä halutaan parantaa. On esimerkiksi hyvä tunnistaa teknisiä kehityskohteita, ja keskittyä harjoittelussa niihin. Mitä lähemmäksi kauden alku tulee, tulisi harjoitteluun lisätä pelinomaisuutta ja tuoda harjoitellut asiat pelitilanteisiin”, Parviainen linjaa.
”Tekniikkaa ja itseluottamusta on vaikea erottaa toisistaan, ne eivät ole erillisiä palikoita.”
Pelinomaisessa harjoittelussa huomio siirtyy tekniikasta golfin pelaamiseen. Pelatessa teknisten asioiden miettimiseen harvoin on aikaa, ja harvoin myöskään niiden ajatteleminen tekee suorituksista parempia. Teknisten asioiden sivuuttaminen golfkierroksen aikana vaatiikin pelaajalta itseluottamusta.
Itseluottamusta ja sen kehittymistä on tutkittu historiassa paljon. Sanan määritelmän mukaan itseluottamuksella tarkoitetaan uskoa siihen, että pystyy suoriutumaan tehtävästä halutulla tavalla. Eräässä kestävyysjuoksijoille tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että haastateltujen mukaan tärkein itseluottamukseen vaikuttava tekijä oli fyysinen harjoittelu. Myös Parviainen allekirjoittaa väitteen.
”Mitä paremmin pelaaja osaa lyönnin, sitä helpompi se on toteuttaa pelitilanteessa. Tekniikkaa ja itseluottamusta on vaikea erottaa toisistaan, ne eivät ole erillisiä palikoita.”
On myös selvää, että itseluottamus lisääntyy onnistumisten myötä. Siksi Parviainen kannustaakin korostamaan harjoittelussa onnistumisia, epäonnistumisten sijaan. Parviainen valottaa tilannetta esimerkin avulla.
”Phil Mickelson mainosti aikoinaan tekevänsä puttitreeniä, jossa tarkoituksena oli saada 50 kertaa peräkkäin lyhyt putti reikään. Jos putti meni ohi, harjoitus täytyi aloittaa alusta. Mielestäni se on huono harjoitus, sillä se korostaa epäonnistumista. Jos puttaat 49 kertaa peräkkäin sisään, se on hyvä suoritus. Mutta jos epäonnistut 50:n putin, se mitätöi kaikki 49 onnistunutta suoritusta. Itse kannatan harjoituksia, joissa onnistumisesta palkitaan, eikä epäonnistumisesta rangaista.”
”Jos pelaajalla ei ole itseluottamusta, niin juuri silloin suorittamisesta pitäisi päästä eroon ja alkaa pelaamaan.”
Itseluottamusta ei pidä sekoittaa yltiöoptimismiin. Parviainen on tutustunut ammattilaispelaajien puttitilastoihin ja pitää yli kymmenen metrin päästä upotettuja putteja enemmänkin vahinkoina kuin odotettuna lopputuloksena. Itseluottamus onkin Parviaisen mukaan rinnastettavissa terveeseen optimismiin. Itseluottamus näkyy siinä, että pelaaja yrittää saada lyhyen putin uppoamaan reikään, eikä vain jäämään reiän lähelle. Toisaalta terveesti optimistinen pelaaja hyväksyy sen, että toisinaan myös lähelle jäänyt putti on hyvä suoritus.
”Kun pelaaja ymmärtää mikä on realistista, hän ei ole jatkuvassa pettymyksen tilassa, että taaskaan se putti ei mennyt reikään”, Parviainen summaa.
Hyvän itseluottamuksen omaava pelaaja luottaa Parviaisen mukaan omiin rutiineihinsa ja on olemukseltaan vapautunut. Puolestaan pelaaja, jonka itseluottamus on alentunut, saattaa ajautua kierteeseen, jossa hän yrittää hallita suoritusta ja peliä. Ajatukset saattavat harhautua teknisiin asioihin, jolloin lyönneistä tulee mekaanisia. Parviaisen mukaan on inhimillistä, että epävarmuus johtaa kontrollintarpeen lisääntymiseen.
”Se kuulostaa hassulta, mutta jos pelaajalla ei ole itseluottamusta niin juuri silloin suorittamisesta pitäisi päästä eroon ja alkaa pelaamaan. Usein kuitenkin sen sijaan, että pelaaja löisi rohkeammin, hän supistuu. Hän pienentää liikettä ja vähentää liikkuvia osia, kun pitäisi mennä toiseen suuntaan.” Parviainen toteaa.
Hallikauden harjoittelussa Parviainen kannustaa pelaajia vaihtelevuuteen. Niin kuin kentällä pelatessakin, pitäisi tilanteiden vaihdella jatkuvasti myös harjoitusviheriöillä. Vain teknisiin asioihin keskittymällä ei voi Parviaisen mukaan taata, että pelaaja olisi ensi kesänä parempi puttaaja kuin aiemmin. Tekninen suoritus ei välttämättä siirry pelitilanteisiin, jos sitä ei ole harjoiteltu pelinomaisissa tilanteissa.
”Golfissa kuulee usein sellaisia kummallisia ajatuksia, että suoritusten pitäisi olla identtisiä. Sitä ne eivät edes voi olla, koska yksikään lyönti tai tilanne ei ole sama.” Parviainen kiteyttää.
Lue seuraavaksi: Petri Parviainen paketoi puttitietämyksensä kansien väliin