Reikäpeli ja lyöntipeli. Golfin kahdesta pelimuodosta on lukuisia muunnelmia yksilö- ja joukkuepeleihin.
Golfkausi kiihtyy kesän kynnyksellä ja kaveriporukoiden viikonloppureissut suuntautuvat golfkentille. Lähes “joka niemessä ja notkelmassa” pelataan taas perinteisiä tai sellaiseksi muodostuvia turneita, joissa haetaan parasta pelaajaa tai joukkuetta. Golfin moniulotteiset mahdollisuudet tarjoavat kymmeniä vaihtoehtoja kisailuiden pelimuodoksi.
Tour scramble on tuttu pelimuoto esimerkiksi DP World Tourin pro-am-tapahtumista. Harva on päässyt mukaan pelaamaan Euroopan ykköskiertueen pro-am-kilpailua, mutta se ei estä pelimuodon käyttämistä missä päin maailmaa tahansa.
Tour scramble toimii parhaiten kolmi- tai nelihenkisin joukkuein. Siinä joukkueen jokainen jäsen lyö oman avauksensa, jonka jälkeen valitaan paras avaus. Tämän jälkeen parhaaksi valitulta pallolta kaikki pelaavat oman pallonsa reikään. Kisaan voidaan (jopa suositellaan) määrittää, että jokaiselta pelaajalta pitää valita tietty määrä avauksia.
Ja mikä parasta, jälkipeleissä riittää takuulla spekuloitavaa
Kuten pelimuodon perusideasta käy ilmi, niin lyhyemmälle lyövät pelaajat hyötyvät siitä, että joukkueessa on joku väyliin osuva tykkidraivaaja. Siksi on suotavaa, että jokaisen pelaajan avauksia täytyy käyttää pelin aikana ennalta sovittu määrä.
Lisäjännitystä Irish Rumblella
Herkulliseksi tour scramble muodostuu, kun siihen lisätään irish rumble. Eli esimerkiksi nelihenkisin joukkuein pelattuna, joukkueen tulos muodostuu seuraavasti. Väyliltä 1–6 joukkueen tulokseen lasketaan mukaan paras tulos. Väyliltä 7–12 mukaan otetaan kaksi parasta tulosta ja seuraavilta viideltä väylältä kolme parasta. Viimeisellä reiällä tulokseen lasketaan kaikkien joukkueen jäsenten tulos.
Näiden kahden pelimuodon yhdistelmää voi luonnollisesti pelata pistebogeyna, tasoituksellisena lyöntipelinä tai mikäli joukkueet ovat hyvin tasaväkiset, niin lyöntipelinä ilman tasoituksia. DP World Tourin tour scramblessa (ilman irish rumblea) mukaan lasketaan vain nettobirdiet tai sitä paremmat tulokset.
Useat kokemukset ovat osoittaneet, että peli ratkeaa vasta viimeisellä reiällä. Taktinen elementti kiteytyy siihen, kenen avaus valitaan ja missä vaiheessa. Edelleen riskien ottamiselle avauslyönneissä jää houkuttelevia mahdollisuuksia. Jos joku on jo lyönyt avauksensa hyvään paikkaan väylälle, voi pitkälyöntiset lähteä hurjastelemaan esteiden yli tai mahdollisimman lähelle griiniä.
Pelimuoto on samaan aikaan rento ja jännittävä. Aiemmin kuvaillussa esimerkissä riittää, kun joukkueen jäsenistä kaksi onnistuu ensimmäisillä 12 reiällä. Näin yhden pelaajan pari huonosti mennyttä reikää ei todennäköisesti syö joukkueen tulosta mahdollisesti lainkaan.
Jännitysmomentti kasvaa äärimmilleen, kun jonkun pelaajan avaus on pakko valita viimeisellä reiällä. Siinä saa lyöjä pohtia painekattilan kuumissa höyryissä, riskeeraako koko joukkueen tuloksen nostamalla draiverin bägistä vai tyytyykö minimoimaan riskit keskiraudan avauksella.
Esittelemäämme pelimuotoa käyttämällä tuskin kukaan jää kylmäksi pelien päätyttyä. Ja mikä parasta, jälkipeleissä riittää takuulla spekuloitavaa.