16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Oma peli

Eikö puttipeli toimi, mitä jos kokeilisit toista otetta?

Otteen vaihto voi palauttaa yskivän puttipelin takaisin oikeille raiteilleen. Kuva: Getty Images

Otteen vaihto tuottaa usein paremman lopputuloksen kuin uuden putterimallin etsiminen.

Puttiotteen vaihto on hyödyllistä etenkin silloin, kun dominoiva käsi on tullut liikeradassa liian aktiiviseksi rajoittaen mailanlavan kontrollointia. Yleisin pelaajien käyttämä vaihtoehtoinen ote perinteiselle otteelle on vastaote, mutta yhä enemmän tavataan etenkin kilpagolfareiden keskuudessa myös claw- ja pencil-otteita.

Tosin muutoksella on hintansa. Vaikka otteen vaihto toimii monen kohdalla, on pelaajan usein tingittävä heilurin luonnollisesta tunteesta. Se johtuu nimenomaan dominoivan puolen eliminoimisesta.

Perinteisessä otteessa vasen puoli kontrolloi ja oikea puoli vapauttaa putterin. Kun ”kytkentään” tehdään muutoksia, toinen puoli hyötyy ja toinen menettää. Usein kyse on jonkinasteisesta kompromissista tuntuman ja pituuskontrollin välillä. Siksi puttiotteen vaihtajan kannattaa aina puntaroida lopputuleman plussat ja miinukset.

Perinteinen ote

Perinteisessä otteessa vasen käsi kontrolloi ja oikea käsi vapauttaa putterinlavan. Kuva: Getty Images

Klassisessa otteessa käsivarret riippuvat alaspäin ja oikea käsi istuu vasemman alapuolella. Vasemman käden etusormi sijoittuu oikean käden sormien päälle ja peukalot asettuvat gripin litteään osaan.

Kyynärpäät käännetään hieman sisäänpäin, ja puttisvingissä vasen puoli kontrolloi, käsien viivytellessä hieman suunnanvaihdon yhteydessä, kunnes oikea käsi vapauttaa putterinlavan.

Vastaote

Alempana oleva vasen käsi auttaa neutralisoimaan yliaktiivista oikeaa kättä. Kuva: Getty Images

Monet puttaavat tällä hetkellä vasen käsi oikean alapuolella, sillä se auttaa neutralisoimaan oikean käden liikettä. Koska vasen käsi on gripissä kauempana alhaalla, se myös ”pidentää” vasenta käsivartta, toimien ikään kuin mailanvarren jatkeena. Vasemman käsivarren ja varren yhteistyö edistää liikeradan johdonmukaisuutta.

Moni vastaotteeseen vaihtanut kokee sen helpottaneen putin suuntaamista, mutta pituuskontrolli on taas vastaavasti voinut hieman vaikeutua.

Vastaotteen käyttäjän pitää tehdä pieniä muutoksia lyöntiinsä pidemmillä matkoilla, koska ”pelistä pois” olevalla oikealla kädellä ei ole nyt vapauttajan roolia. Se tarkoittaa käytännössä hieman pidempää heiluria perinteiseen otteeseen verrattuna.

Claw- ja pencil-ote

Claw-ote hillitsee oikean käden aktiivisuutta tehden tilaa myös tunteelle. Kuva: Getty Images

Claw- ja sen eräänlaista muunnelmaa pencil-otetta voi kutsua myös hybridi-otteeksi. Claw-ote neutralisoi liian aktiivista oikean käden liikettä, jättämättä sitä kuitenkaan kokonaan paitsioon. Toisin sanoen claw-otteen käyttäjä voi vapauttaa jossain määrin lavan liikettä oikealla kädellä, mutta se ei voi olla dominoiva.

Ajoittain on hyödyllistä harjoitella myös yhden käden putteja. Sijoita vähintään viisi palloa eri etäisyyksille ja puttaa pallot ensin oikealla ja sitten vasemmalla kädellä. Voit lisätä pallojen määrää ja tehdä vuorotellen useita yhden käden puttiharjoituksia.

Yhden käden putti on hyvä tapa estää nykivä liikerata ja edistää pehmeää heiluria. Se myös auttaa eliminoimaan ranteiden (tai tässä tapauksessa ranteen) taivutusta lyönnissä.

Kun olet saanut tuntuman liikerataan ja tavoittanut oikean tempon, aseta molemmat kädet grippiin ja yritä säilyttää sama tunne. Nyt käsien pitäisi toimia putissa selkeämmin yhtenä yksikkönä.

Pähkinänkuoressa:

  • Perinteisessä otteessa vasen käsi kontrolloi ja oikea käsi vapauttaa putterinlavan. Usein sopiva vaihtoehto, jos pelaajan tuntuma puttaamiseen on hyvä.
  • Vastaotteessa alempi vasen käsi auttaa neutralisoimaan oikean käden liikettä, mikä voi helpottaa putin suuntaamista.
  • Claw- ja pencil-otteessa jää sijaa myös oikean käden vapautukselle. Eräänlainen kompromissi edellisille. Haasteena pituuden hallinta hitailla griineillä, etenkin pitkissä puteissa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje