26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Matkailu

Omatoimimatkaajan muistilista Espanjan Aurinkorannikolle

Eteläinen Espanja on edelleen suomalaisgolfareiden suosikkikohde. Se sopii loistavasti omatoimimatkaajille, kunhan osaa välttää yleisimmät sudenkuopat. Sillä tavalla säästää myös selvää rahaa.

Espanjan golfkentät elävät jälleen kiihkeitä aikoja. Golflehden matkailukyselyssä Aurinkorannikko on edelleen suomalaisten golfareiden mielestä kaikkein kiinnostavin golfkohde. Kysyntä peliajoista on varsinkin sesonkiaikana syksyllä ja keväällä kova ja suosituille kentille voi olla vaikea päästä haluamaansa aikaan. Hintakin on tietysti sesonkiaikana korkeimmillaan.

Sen sijaan varsinkin joulu–helmikuussa, jolloin sää voi hyvällä onnella olla suomalaisen kesäsään kaltainen, pelaamaan voi päästä hyvinkin edullisesti. Golfkenttien tai paikallisten golfvälittäjien tarjouksia seuraamalla tai valitsemalla lähdön aamutuimaan tai myöhemmin iltapäivällä voi säästää mukavasti euroja.

Jos lähtee matkaan yksin, niin seuraa löytyy helposti esimerkiksi suomalaiskisoissa. Mutta miten omatoimimatkaaja varmistaa itselleen mukavan matkan? Seuraavassa on muutamia vinkkejä.

Lentoja paljon tarjolla

Espanjan matkailubuumin ovat huomanneet myös lentoyhtiöt. Finnair on lisännyt lentojaan vuodesta 2016 esimerkiksi Malagaan 8–9 prosenttia vuodessa. Finski lentää osan lennoistaan talvi- ja kevätkaudella laajarunkokoneella.

Norwegianin kyydissä pääsee talvikaudella Malagaan suorilla lennoilla jopa kolmasti päivässä, ja yhtiön lentokapasiteetin lisäys Helsinki-Vantaalta useisiin kohteisiin Espanjassa on lähes 85 prosenttia.

SAS lentää nyt Malagaan Helsingin lisäksi myös Tampereelta. Lentoja on siis tarjolla ja jos ne pystyy varaamaan kohtuullisen aikaisin ja mahdollisesti vielä tarjouskampanjan aikana, niin hintakaan ei hirvittävästi päätä huimaa.

Asunnon vuokraamisessa kannattaa olla tarkkana

Jos vuokraa auton, se kannattaa yleensä tehdä samalla, kun ostaa lennon. Lentohintoja ei yleensä halvimmissa hintaluokissa palauteta, mutta autonvuokrauksen voi usein tehdä niin, että peruutus on mahdollista kuluitta 48 tuntia ennen vuokra-aikaa. Täysuojavakuutus on aina suositeltava, vaikka se hintaa aika paljon nostaakin.

Asuntotarjonta on valtaisaa. Vuokraamisessa sijainti, vaikkapa golfkentän liepeiltä, on keskiössä.

Asunnon vuokraus voikin sitten olla mutkikkaampi juttu, ja myös riskit ovat suuremmat. Turvallisinta lienee vuokrata asunto tai huoneisto esimerkiksi Booking.comin, Airbnb:n tai hyvin luotettavan välittäjän kautta.

Jos kuitenkin päättää vuokrata yksityiseltä, niin tarkkuuttaa tarvitaan kaikissa käänteissä ja yksityiskohdissa. Aurinkorannikon suomalaisissa Facebookryhmissä on aika monta tarinaa pieleen menneistä asunnonvuokrauksista.

Itselläni on hyviä kokemuksia vuokrauksesta monilla eri tavoilla, mutta vaikka kaiken tälläkin kertaa piti olla kunnossa, niin löysin itseni keskellä yötä asunnon ulkopuolelta eikä avaimia ollutkaan sovitussa paikassa. Ei kivaa, mutta onneksi kaikki järjestyi.

Asuntoja Aurikorannikolla vuokraavan Par 1 Golfin Seppo Lukkarin mukaan vuokra-asuntoja on aina saatavilla, mutta hyviä on vaikea löytää.

”Vuokraustoiminta netissä on aika villiä ja se on aikamoinen viidakko. Ei oikein tiedä, kehen on yhteydessä ja mikä on lopputulos. Sitten täällä on tietysti pitkään alueella toimineita välittäjiä, joilla on selkeät kuviot ja heiltä kysytään paljon asuntoja”, hän kertoo.

Lukkarin mielestä asunnon sijainnin merkitys on kaikkein tärkein, varsinkin jos alueella ollaan pidemmän aikaa.

Pelaamisen hinta katossa syksyllä ja keväällä

Suomalaisgolfareiden rynnistys Aurinkorannikolle näkyy myös alueen golfyhteisöissä. Fuengirolassa toimivan Suomela-yhdistyksen golfkerhon puheenjohtaja Eero Rautio kertoo, että jäsenmäärä on tuplaantunut viime vuosien aikana ja suomalaiskisat ovat usein täynnä. Suomelassa golfjäseniä on noin 300.

”Fuengirolassa Cerrado del Aguila -kentän viikkokisa myydään käytännössä loppuun jo ennen kauden alkua. Kenttä ei pysty ottamaan meitä enempää, jotta he pystyisivät myymään lähtöaikoja myös muille. Onneksi jäsenkortillamme saa alennusta monilta kentiltä”, Rautio kertoo.

CF Malagan jalkapallo-ottelu on hieno kokemus. Etelä-Espanjasta on useita joukkueita korkeimmalla tai toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.

Suomelan jäsenkortilla esimerkiksi Lauron golfkentälle pääsee pelaamaan korkean sesongin aikaan 42 eurolla kun normaalihinta on 70 euroa. Tosin rajoituksia on viikonpäivien ja kellonaikojen suhteen. Golfliiton kanssa äskettäin valmennussopimuksen tehneellä Lauro Golfilla on erilaisia tarjouksia myös muille kuin Suomelan jäsenille. Seppo Lukkarin mukaan geenfee-hinnoittelu on täysin kausista kiinni.

”Korkeasesongin aikaan olemme hyvin lähellä 90 euron hintaa auton kanssa. Joulukuusta helmikuun loppuun pelaaan viidellä kympillä ja usein siihen auto jo kuuluu. Tarjouksia kuitenkin löytyy myös korkeasesongin aikaan, ja esimerkiksi Aurinkorannikon suosituimmalle suomalaiskentälle Mijasiin saattaa päästä 55 eurolla myös korkeasesongin aikaan.”

Benamaldenan lähellä sijaitseva Golf Torrequebrada on myös yksi suomalaisten suosikeista Aurinkorannikolla. Markkinointipäällikkö Anna Nyblom on huomannut uuden piirteen suomalaisten varauksissa.

”Lentojen hyvä saatavuus on selvästi lisännyt yksittäisten suomalaispelaajien varauksia. Monet lentävät tänne äkkiseltään ja asuvat esimerkiksi tuttavansa asunnossa ja vuokraavat sitten peliajan johonkin sopivaan ryhmään”, Nyblom kertoo.

Aamu- ja iltapäivälähdöt edullisimpia

Hyvin monelle kentälle pääsee pelaamaan edullisemmin varaamalla niin sanotun early bird- tai twilight-ajan. Golf Torreguebradan pelaa esimerkiksi marraskuussa edullisemmin eli 75 eurolla jos lähtee aamulla. Iltapäivällä kustannus on vain 45–60 euroa, tosin sillä riskillä, ettei ehdi pelata kaikki reikiä ennen pimeän tuloa. Normaali greenfee on 90 euroa.

Suomalaisten myös suosimalle Mirafloresin kentälle korkeasesongin aamulähdöt (08.00–9.00) ja iltapäivälähdöt maksavat 55 euroa, kun normaali greenfee on 68 euroa. Hinnat vaihtelevat niin paljon sesongin, kentän ja lähtöaikojen suhteen, että kannattaa tarkoin tutkia kenttien nettisivuja ja varsinkin tarjouksia.

Suomalaiskisoja Aurinkorannikolla järjestävät ainakin Par 1 Golf, Suomela ja Calahondassa toimiva Dos Leones. Ja pikku vinkki: jos palloja häviää odotettua enemmän Aurinkorannikon joskus hyvinkin mäkisillä kentillä, niin löytöpalloja myydään kentille vievien teiden varsilla tai golfkenttien vieressäkin hyvinkin edullisesti.

Aurinkorannikolla riittää tekemistä

Aurinkorannikko tarjoaa golfin lisäksi paljon muuta toimintaa. Futis- ja koripallofanien kannattaa lähteä UusiRefla-ravintolan järjestämille pelireissuille CF Malagan ja Unicaja Malagan kotiotteluihin.

Pyöräilyreissu rantabulevardilla on upea kokemus. Pyörävuokrat ovat hyvin edullisia.

Junalla pääsee helposti kulttuurikaupunki Malagaan, vaikka ihastelemaan Espanjan upeimpiin kuuluvia jouluvaloja. Fuengirolassa suomalaisbändien livemusiikkitarjonta on lähes päivittäistä ja ravintoloita ja kahviloita löytyy jokaiseen makuun. Retkiä järjestetään Andalusian mielenkiintoisiin kohteisiin tai Gibraltarille ja Marokkoon.

Ja ken haluaa golfin lisäksi muuta liikuntaa, niin vaihtoehtoja on vaikka miten paljon. Oma suosikkini on retki vuokrapyörällä pitkin Marbellan upeaa rantapyörätietä. Kimaltelevan meren äärellä ja Gibraltarinvuoren siintäessä edessä rauhallinen pyöräily on kerrassaan mahtava kokemus.

Hyödyllisiä linkkejä:

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)