Kartalla Saudi-Arabia ja Malediivit ovat suhteellisen lähellä toisiaan. Käytännössä liikkuminen reissussa on monesti melkoinen ponnistus.
Matkasuunnitelmaa tehdessä vallitseva optimismi saattaa joskus kostautua reissun päällä. Olin arvioinut, että reilun viiden tunnin yölento Saudi-Arabian Riadista Sri Lankan Colomboon tarkoittaisi lähes saman verran nukuttuja tunteja ja reipasta aamumieltä heti koneen laskeuduttua Colomboon.
Tosiasia kuitenkin oli, että laahustin kuuden jälkeen aamulla matkanjärjestäjän tiskiä kohti torkuttuani niukat pari tuntia koneessa. Syynä välipäivään Sri Lankassa oli se, että suora lento Malediivien Addu-atolleilla sijaitsevalle Gan Islandille lähtisi vasta seuraavana aamuna.
Liikekannalla Sri Lankassa
Koska maan pääkaupungin ainoa kenttä Royal Colombo oli jo 2000-luvun alussa bongattu, päätin käyttää luppoajan käväisemällä edestakaisin maan keskiosissa Kandyssa.
Luvassa oli upeita maisemia, tutustuminen ikivanhaan buddhalaistemppeliin sekä Victoria Golf Clubin bongaus. Matkaan omalla pikkubussilla menisi ”myyntimiesten mukaan” noin 2,5 tuntia suuntaansa.
Matka golfkentälle asti kesti yli 4 tuntia, maisemat olivat kyllä hienot, mutta vain mielipuolisen liikenteen vuoksi hereillä pysyneen turistin anturit eivät olleet herkimmillään. Victoria Golf Clubin parasta antia oli kodikas klubitalo ja huomaavainen palvelu niin kentällä kuin klubitalolla – paikka oli kokemisen arvoinen.
Pyhän hampaan temppelissä säilytetään tarun mukaan buddhan kulmahammasta. Golfkierroksen jälkeen päiväunet olisivat olleet mukavampi investointi, mutta olihan tämä Kandy Laken rannalla sijaitseva maailmanperintökohde herkistävä kokemus.
Kuljetus lentokentälle kuului Empyrean Hotellin 29 euron yöpymismaksuun.
Luulin, ettei aamuruuhka pikkuteillä olisi ollut jotakin infernaalista – siinä erehdyin. Paluumatka kesti viisi tuntia ja olin iloinen päästyäni hengissä perille. Suosittelen muille Kandyyn matkaaville lämpimästi 20 minuutin lentoa, maksoi mitä maksoi.
Päivän kruunasi iltamyöhällä hotellissa vahvistettu info, että lentokentän remontin vuoksi minun tulisi olla neljä tuntia ennen lentoa tsekkaamassa sisään eli herätys klo 2.00 – jippii! Lentokenttähän on tunnetusti mukava paikka nukkua.
Addu Atoll, Malediivit
Aikaisen lennon ansiosta ylitin päiväntasaajan jo hyvissä ajoin ja ehdin hotellin järjestämällä kyydillä pikkusievään Equator Village -hotelliini vielä aamupalalle. Iltapäivän ohjelmaan oli sisällytetty noin viiden minuutin pikavenematkan päässä sijaitsevan Shangri-La Villingili Resortin yhdeksän reikäisen kentän bongaus – ei muuta.
Merimatkailua Malediiveillä.
Puolen päivän maissa istuinkin jo pikaveneessä viiden hengen miehistön kera. Edellisessä kyydissä oli matkannut Qatarin kuningasperhe, joten luvassa oli keskimääräistä erikoisempi kohde.
Sain todennäköisesti yhtä kuninkaallisen vastaanoton saarelle kuin edellinen kuormakin, joten hyppäsin hyvillä mielin golfklubin päällikön golfauton kyytiin ja siirryimme saaren päädyssä sijaitsevalle kentälle – olikin jo kuudes menopeli tälle päivälle.
Villingilin kenttä on Malediivien saariryhmän ainoa 9- tai 18-reikäinen golfkenttä, ja par 30 luvun myötä maa kirjautui tilastooni kautta aikojen yhtenä vaatimattomimmista maabongauksista.
Toisaalta yhdeksän merenrantaväylää turkoosin meren äärellä auttoi unohtamaan kaiken epäolennaisen, ja maa numero 167 oli reippaan tunnin kävelyn jälkeen plakkarissa. Muita pelaajia ei näkynyt.
Kiintoisa yksityiskohta oli kahdeksannen tiiboksin maisema. Merenpinnasta aina 5,1 metrin korkeudelle kohoava kukkula teki paikasta koko maan korkeimman kohdan!
Malediivien valtion korkein kohta, 5,1 metriä.
Palvelu Villingilin saarivierailulla oli erinomaista kautta linjan. Pääsin pelin jälkeen tutustumaan upeaan alueeseen juuri sen verran kuin oli paukkuja jäljellä päivän reissaamisen jälkeen.
Saavuttuani takaisin omaan hotelliini kävin kuittaamassa huoneen hintaan kuuluvan polkupyörän – seuraavana aamuna olisi vuorossa tarkempi tutustuminen Gan-saareen ja sen silloilla yhdistettyihin naapureihin.
Aikaero Malediiveille ei ole suuren suuri, mutta kun pari yötä jää nuokkumiseksi, jättää se väkisin oman jälkensä – Reijo Mäen uusin dekkari jäi illalla avaamatta.
Uusi päivä – uudet kulkuneuvot
11 tunnin yöunien jälkeen kiipesin pimeyden hiljalleen väistyessä virkeänä pyörän satulaan ja suuntasin kohti Hithadoon saarta. Edessä olisi 17 kilometriä päällystettyä tiestöä.
Meri oli aamulla uskomattoman tyyni ja oli upeaa nähdä auringon hiljalleen nousevan horisontista. Ohitellessani pikku kyliä vastaan ajeli perheenäitejä mopoillaan, kyydissä reppuselkäisiä pieniä koululaisia.
Saavutin määränpääni jo aamukahdeksalta ja oli aamupalan aika. Oli jonkinmoinen työmaa löytää sopiva paikka, sillä alueella ei juurikaan turisteja liikkunut ja paikallisten tapoihin ei näemmä ulkona syöty aamupala kuulunut.
Aurinko alkoi nousta yhä korkeammalle, joten paluumatkalle varatulle isolle vesipullolle oli käyttöä. Autoista kiinnostuneena kiinnitin huomiota isohkoon määrään Nissan Leafejä: sähköautot sopivatkin tänne hyvin, koska maksimiajomatka on 34 kilometriä – jos ajaa päästä päähän edestakaisin.
Hithadoon aamupala-asema
Koska matkasuunnitelmaan sisältyi vain yksi kokonainen päivä perillä, olin varannut iltapäivälle merimatkailua. Pienen rantalevon jälkeen oli vuorossa jälleen siirtyminen uudenlaiseen kuljettimeen, kun kokenut miehistö vei ryhmämme snorklaamaan hyvin valitulle alueelle. Auringon paiste, kirkkaat vedet ja värikkäät korallit ovat mieliinpainuva yhdistelmä missä päin maailmaa hyvänsä.
Monenlaisia kulkuneuvoja
Jo toisen hyvin nukutun yön ja rannalla huilatun aamupäivän jälkeen oli aika taas pakata reppu lähtökuntoon. Kun SriLankan Airwaysin kone kaartoi lentokenttää täynnä olevalta pikkusaarelta kohti Colomboa, katselin Villingilin saarelle kiitäviä pikaveneitä. Mieleen palasi erilaisia golfkentille vieviä kuljetusvälineitä.
Autotie Pohjois-Norjassa.
Hanoissa Vietnamissa Kingi Islandin kentälle siirtymiseen tarvittiin Malediivien malliin venettä samoin kuin St Kitts & Nevisissä Nevis-saaren kentän bongauksessa. Isompi laiva oli kyseessä, kun tekaisimme Pohtolan Aarnon kanssa päiväretken Marbellasta Marokkoon, Tangeriin.
Hiihtohissi oli välttämätön niin Andorrassa Grandvalirassa kuin myös Sveitsin Riederalpissa. Canouan Islandin, Bonairen, Amerikan Samoan sekä US Virgin Islandin bonauksessa pieni lentokone oli kätevin väline.
Juna kuljetti Pohjois-Koreasta Kiinaan.
Colombon jälkeen oli vielä luvassa pieni sipaisu Dubaihin ja kohta olisi vuorossa uusi, mutta perinteisempi etenemismuoto.
