26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Woodsille 74:s täysosuma PGA Tourilla

Tiger Woods villitsi kannattajansa voitollaan Marylandissä. © Getty Images

Congressionalin portit aukesivat jälleen sunnuntaina yleisölle ja kansa sai mitä halusi. Tiger Woods (-8) nousi AT&T Nationalin voittoon väännettyään tasaisen finaalikierroksen Bo Van Peltin kanssa. Perjantain ja lauantain välisenä yönä Marylandissä riehunut myrsky kaatoi kentän alueella puita, jonka seurauksena yleisö ei päässyt seuraamaan turnauksen kolmatta kierrosta. Neljäntenä pelipäivänä kenttäalue oli siistitty oksista ja katsojia riitti runsaasti lehtereillä. He näkivät Woodsin ja Van Peltin hieman kyttäilevän väännön, joka ratkesi jälkimmäisen hyytymiseen kolmella viimeisellä reiällä. Kaksikko oli vielä tasoissa 16:n jälkeen, mutta Tiger meni 17. reiän parillaan lopullisesti Van Peltistä ohi. Eroa lopputulokseen kahdeksan alle päätyneen Woodsin ja hänen haastajansa välille jäi kaksi lyöntiä. Voitto oli Woodsille kauden kolmas ja kaikkiaan 74:s Yhdysvaltain kiertueella. Samalla hän ohitti voittotilastossa Jack Nicklausin edellään enää vain 82 voiton Sam Snead. 36-vuotias Woods tarvitsee vielä yhdeksän voittoa PGA Tourilla noustakseen yksin tilaston kärkeen. Tämä vaikuttaa Tigerin tämän kauden esitysten perusteella taas hyvin todennäköiseltä.

Vain legendaarinen <a href=Sam Snead (1912-2002) on enää Tiger Woodsin edellä PGA Tourin voittotilastossa. &copy Getty Images" align="left" width="206">

Vain legendaarinen Sam Snead (1912-2002) on enää Tiger Woodsin edellä PGA Tourin voittotilastossa. &copy Getty Images

Myös edellisen, Congressionalilla pelatun AT&T Nationalin vuonna 2009 voittanut Woods siirtyi FedExCupin pistetilaston ykköseksi. Tällä paikalla hän oli viimeksi vajaat kolme vuotta sitten. Hän vahvistaa myös asemaansa neljäntenä maanantaina päivitettävällä maailmanlistalla.

Eroa ykkösenä olevaan Luke Donaldiin on vielä tuntuvasti, mutta Woodsilla on matemaattiset mahdollisuudet nousta World Rankingin kärkeen hyvällä menestyksellä jo elokuun puoliväliin mennessä. Woodsin kauden kaikki kolme voittoa ovat tulleet hieman eri tyylillä. Hän otti Bay Hillissä voiton selvällä viiden lyönnin marginaalilla, mutta Memorialissa oli tiukempaa. Siellä kelkka kääntyi Woodsin eduksi uskomattomalla chipillä tuuheasta raffista 17. reiällä. Sunnuntaina Woodsin ”puudutustaktiikka” upposi Van Peltiin täydellisesti. Finaalikierroksen ulosmenossa jäätävää peliä (31) esittänyt Adam Scott nousi kisassa kolmanneksi, kolme lyöntiä Woodsille hävinneenä. Robert Garrigus, Jhonattan Vegas, Seung-yul Noh sekä viisi vuotta laivastossa palvellut Billy Hurley III jakoivat neljättää sijaa tuloksellaan -4. Woodsin ja Van Peltin kanssa sunnuntain kärkiryhmässä pelannut Brendon de Jonge (-1) hyytyi pahan kerran. Päätöspäivän tulos 77 pudotti hänet lopulta Top 10:n ulkopuolelle.

Miyazato vei Arkansasin turnauksen

Ai Miyazato voitti yhdeksännen kerran LPGA Tourilla.  &copy Getty Images

Ai Miyazato voitti yhdeksännen kerran LPGA Tourilla. &copy Getty Images

Turnauksen aiheuttama jännitys oli Veronica Felibertille (-10) liikaa Pinnacle Country Clubilla pelatussa LPGA-kiertueen kisassa. Kisaa kaksi ensimmäistä kierrosta johtanut yllättäjä ei kyennyt finaalipäivänä yhtä jäätävään suoritukseen kuin perjantaina ja lauantaina. Viiden bogin rassaamana tuloksen 72 pelannut venezuelalainen putosi Arkansas Championshipin lopputaistelussa jaetulle neljännelle tilalle Inbee Parkin kanssa. Rogersin turnauksen voittoon kiri Japanin Ai Miyazato (-12). Hän löi toiseksi tulleet maannaisensa Mika Miyazaton ja Espanjan Azahara Munozin yhdellä lyönnillä. Pohjoismaalaisista paras oli kahdeksatta sijaa Brittany Langin kanssa jakanut Ruotsin Anna Nordqvist. Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)