7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Asian Tour - Kilpagolf

Westwood paras Jakartalla

Lee Westwoodilla oli sunnuntaina aihetta iloon. © Getty Images

Thongchai Jaideen hyvä loppukiri jäi pelkäksi uhitteluksi, kun Lee Westwood piti odotetusti pintansa Indonesian Mastersin päätöskierroksella. Westwoodin lopputulos Aasian kiertueen kilpailussa oli 269 lyöntiä eli 19 alle parin.

Jaidee löysi parin nihkeämmän päivän jälkeen sunnuntaina paremman vaihteen peliinsä. Tulos 65 oli finaalikierroksen parasta antia, mutta siinä oli kolme lyöntiä liikaa Westwoodin tavoittamista ajatellen.

Voittoa sekä 38-vuotissyntymäpäiväänsä juhlineella Westwoodilla on mahdollisuus siirtyä World Rankingin ykköseksi maanantaina tehtävässä listapäivityksessä. Edellytyksenä tällä on, ettei Luke Donald voita myöhään illalla Suomen aikaa päättyvää Heritagea. Donald johtaa Etelä-Carolinassa pelattavaa kisaa lyönnillä ennen Jim Furykia.

”Ehdottomasti mieleenpainuvin syntymäpäiväni”, 118 875 dollaria tienannut Westwood sanoi.

Marcus Both, Rahman Siddikur, Hyun-bin Park ja Thitiphun Chuayprakong jakoivat Jakartalla kolmannen sijan tuloksellaan 275 lyöntiä (-13).

Suomalaisista Indonesian Mastersissa olivat mukana molemmat Aasian kiertueen vakiojäsenet Joonas Granberg ja Kalle Samooja. Granbergilla (71-73-72-74) oli vielä kisan puolivälin tuntumassa toinen jalka 20 parhaan joukossa, mutta viikonlopun kierrokset pudottivat hänet lopputuloksissa sijalle 48. Kokonaisuudessaan Granberg saa Indonesiasta puhtaat paperit.

Kalle Samoojan kohtaloksi koitui karsiutuminen 36 reiän jälkeen.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje