16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Masters

Voittoa puolustavalta Woodsilta ensimmäinen bogiton kierros Mastersissa 11 vuoteen      

Tiger Woodsilla oli Mastersin avauskierroksella paletti hallussaan. Kuva: Getty Images

Tiger Woods osoitti olevansa valmis uusimaan viimevuotisen temppunsa Paul Caseyn johtamassa majorissa.

Eilen se alkoi, kauan odotettu Masters Tournament, joka tarjosi samanlaisia sykähdyttäviä tunteita kuin tällä normaalisti kauden ensimmäisellä major-kilpailulla on tapana. Kisa siirtyi pandemian vuoksi seitsemän kuukautta eteenpäin, eikä kaikki ollut muutenkaan niin kuin on totuttu.

Erikoisin fiilis tuli siitä, että kentältä puuttui yleisö ja katsomorakenteet, joiden poissaolo paljasti televisiokatselijalle uudenlaisia näkymiä kentän ympäristössä. Esteetikot puolestaan kaipasivat sitä vailla vertaansa olevaa kukkaloistoa, mitä Augusta National tyypillisesti huhtikuussa tarjoaa.

Kaikki muu oli tv-lähetyksen perinteisine Masters-tunnareineen ennallaan, ja pitkä odotus osoittautui arvoisekseen.

Turnauksen seuratuin pelaaja ja Mastersin voittoa puolustava Tiger Woods aloitti urakkansa mainiosti. Hän teki torstaina neljä birdieä ja 14 paria pelaten ensimmäisen bogittoman kierroksensa Augustassa 11 vuoteen. Woods jakaa tuloksellaan 68 (-4) viidettä sijaa, kolme lyöntiä johdossa olevasta Paul Caseysta.

Kympiltä aloittanut Woods tehtaili birdieistään kolme kentän vaikeammalla (10–18) kenttäpuoliskolla, ja alun perusteella Tigerilta saattoi odottaa enemmänkin. Villimpi meno rauhoittui takaysillä (1–9), mutta hänen pelinsä pysyi loppuun saakka tukevasti tasapainoissa.

”Tänään suurin osa asioista loksahti kohdalleen”, sanoi kahdeksaan pariin kierroksensa lopettanut Woods, joka olisi toivonut vain saavansa muutaman birdie-putin enemmän oikeaan osoitteeseen.

Woodsin peli näytti isossa kuvassa hallitulta. Svingi oli tehokkaan ja sulavan näköinen, ja mikä hänen näkökulmastaan parasta, lyönti oli rytmissään ja synkronissa. Näistä lähtökohdista aavistuksen lämpimämmällä putterilla Tiger taistelee tänäkin vuonna vihreästä takista.

Augusta National Golf Clubin jäsenistä ja joistakin oheishenkilöistä koostunut kentän isoin, arviolta satapäinen, katsojajoukko ei tällä kerralla seurannut Woodsin peliä vaan suurimman kiinnostuksen kohteena oli etukäteen rummutetun Bryson DeChambeaun esitys.

DeChambeau on harjoitellut viikkotolkulla 48-tuumaisella draiverilla saadakseen kaiken pituushyödyn irti Mastersin kotikentällä. Kilpailussa käytössä oli 45-tuumainen keppi, mutta siitä huolimatta hänellä oli jo kierroksen alkuvaiheessa ongelmia avausten tarkkuuden kanssa, eivätkä lähestymisetkään täysin vakuuttaneet.

Sijaa 21 jakava DeChambeau aloitti kilpailun tuloksella 70 (-2) ollen kuitenkin täysin juonessa mukana. On silti selvää, että hänen pitää saada perjantaina itsestään enemmän irti, ja pystyttävä esittämään hyvissä ajoin viitteitä voittavasta golfista.

Vuoden 1987 Masters-voittaja Larry Mize, 62, avasi pelin tuloksella 70. Kuva: Getty Images

Parhaiten porteista lähti Paul Casey, jonka komea 65 lyönnin kierros sisälsi yhden eaglen ja neljä birdieä. Maailmanlistalla sijalla 22 oleva englantilainen on jo pitkään saanut kuulua niiden epäkiitollista kunniaa kantavien parhaiden pelaajien joukkoon, joilta major-titteli vielä puuttuu.

Casey on voittanut urallaan 17 turnausta pääkiertueella, ja on hankkinut majoreissa tukun top 10 -sijoituksia vuosien varrella. Lähimmäksi major-titteliä Casey on päässyt tämänvuotisessa PGA Championshipissä, missä hän jakoi toisen sijan.

Caseylla on avauspäivän jälkeen kahden lyönnin etumatka Webb Simpsoniin, Xander Schauffeleen ja kierrostaan 10 reikää pelanneeseen Justin Thomasiin. Isossa kuvassa tulostaulu top 12 -lista näyttää pitkälti siltä mihin majoreissa on totuttu, eikä joukossa ole varsinaisesti yhtään yllätysnimeä.

Toinen uransa ensimmäistä majoria jahtaava englantilainen tähtipelaaja Lee Westwood, 47, oli kierroksen alkupuolelle lennossa, mutta tahti laantui. Tuloksella 68 Westwoodin suuri unelma on kohti viikonloppua edetessä täysin hänen käsiensä ulottuvilla.

Ensimmäinen kierros pelataan perjantaina aamutuimaan loppuun, sillä jo kohta kilpailun käynnistyttyä rankkasade keskeytti pelitapahtumat kolmeksi tunniksi. Tämä teki kentän viheriöt vastaanottavaisemmiksi ja helpommiksi, joskin toisilla näytti olleen pintojen hitauden kanssa pieniä ongelmia. Sään odotetaan pysyvän jatkossa poutaisempana, jolloin myös viheriöiden luonne muuttuu toisenlaiseksi.

Kevin Na hyödynsi torstaina sateen pehmentävät olosuhteet täydellisesti osumalla lähestymisillään jokaiseen viheriöön. Se ei kuitenkaan näkynyt hänen tuloksessaan, sillä lyöntejä kertyi peräti 73 (+1). Tuloksen kehnouden selittää vaisu kulmaraudan käyttö, sillä Na tarvitsi avauskierroksella peräti 39 puttia.

Na pääsi joka tapauksessa kilpailun ennätystilastoihin oltuaan kierroksellaan ensimmäinen 100-prosenttisen griiniosumatilaston esittänyt pelaaja sitten vuoden 2009 Mastersin. Lisäksi hän on turnauksen historian ensimmäinen kilpailija, joka on virheettömästä griiniosumatilastostaan huolimatta pelannut kierroksena yli kentän parin.

Pelaaja itse kertoi, että 39 puttia on hänen uransa heikoin saldo yhdellä kierroksella. Ironiseksi tämän tekee se, että Na tilastoitiin viime kaudella PGA Tourin viidenneksi parhaaksi puttaajaksi.

Pohjoismaalaisista Ruotsin Henrik Stenson jakaa yksi alle -tuloksellaan (71) parhaana 34. sijaa. Edellä porskuttavat muun muassa kilpailun ikäpresidentteihin kuuluvat 63-vuotias Bernhard Langer (-3) ja 62-vuotias Larry Mize (70). Ensin mainittu ennätti pelata torstaina vain kymmenen reikää.

Ruutu esittää perjantaina ylimääräisen lähetyksen Mastersin kesken jääneen ensimmäisen kierroksen päätöksestä. Lähetys alkaa noin klo 14.30. Koko kilpailu on katsottavissa kertamaksullisena tapahtumana. Kotimaisen selostuksen puolella äänessä on Antti Ahokas ja kommentaattorina ET-pelaaja Tapio Pulkkanen.

Muokattu klo 12.16: DeChambeau käytti 45-tuumaista driveria.  

Lue seuraavaksi: Golfpisteen Masters Studio – Mika Piltz luottaa Hideki Matsuyamaan, mutta kuka on Mikko Ilosen valinta?

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)