16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Viisi suomalaista jatkoon Finnair Mastersissa

Kaisa Ruuttila on parhaana suomalaisena taistelemassa mitalisijoista

Saksan Bettina Hauert johtaa selkeästi neljällä lyönnillä Euroopan Tourin kisaa Talissa. Hänen maannaisensa Elisabeth Esterl pelasi saman tuloksen 67 joka jäi päivän parhaaksi. Cut-raja oli lopulta kuusi yli parín , sen selvitti viisi suomalaista 12:sta aloittaneesta. Kaisa Ruuttila (70-69) on toisena, muut jatkoonpäässeet olivat Riikka Hakkarainen ( 70-74), Minea Blomqvist (74-72), Jenni Kuosa (70-76) sekä amatööri Rosa Svahn (75-73). Päivän parhaat tulokset tehtiin Talissa edellispäivän tapaan lauantaina aamuryhmissä. Kaisa Ruuttilan korttiin kirjattiin yksi lyönti vähemmän kuin perjantaina. ”En lyönyt tänään niin hyvin kuin eilen, putti kuitenkin kulki. Upotin kaikki laitettavat putit”, Ruuttila kertoi kierroksen jälkeen. Hän on toisena tuloksella -3. Ruuttila on pelannut tänä vuonna ailahtelevaisesti. ”Tässä kisassa olen saanut jätettyä ne turhat tuplabogeyt pois” Kaisaa seurasi lauantain oma kannattajajoukko. Sunnuntaina Kaisa starttaa kuumassa ryhmässä ja yleisöä tulee olemaan perässä varmasti. ”Yleisöhän on vaan hyvä juttu”, Kaisa vakuutteli kysyttäessä yleisön tuomista lisäpaineista. Talin viheriöt on saatu taas jäätävän nopeiksi. ”Tässä kisassa puttikipsin iskeminen olisi katastrofi”, omaan puttipeliinsä luottava Kaisa kertoi. Ruuttila koki Talin greenien tuntemisen tuovan etua kisaan. Kaisan osalla ainakin voidaan ajatella näin, muiden suomalaisten kohdalla se ei valitettavasti tuloksissa näy. Minea Blomqvist lopetti hienosti kahteen birdieen ollessaan käytännössä selkä seinää vasten, putoaminen jatkosta oli uhkakuvana. ”Alkurundilla oli vähän löysä fiilis, loppu oli pakko vetää hyvin selvitäkseni cutista”, Minea kertoi. Parannusta eiliseen oli kuitenkin nähtävissä. Ilman neljännelle väylälle sattunutta triplabogeyta Minni olisi pelannut alle parín. Se tripla tulikin varsin valitettavaan paikkaan. Blomqvist oli juuri tehnyt kolmoselle ( kentän kahdeksas) birdien. -Arvioin tilanteen väärin. Lähdin tällä par-kolmosella lyömään fadella sisään vaikka siellä oli noin kaksi metriä tilaa. Vasemmalla olisi ollut kymmenen metriä joten ratkaisu oli väärä, Blomqvist harmitteli. Avaus painui puista metsään, toinen poikki viheriön bunkkeriin josta yli viheriön. Chippi ja kaksi puttia. Tässä vaiheessa voitonmahdollisuudet olivat viimeistään menneet, loppukierros oli taistelua karsiutumista vastaan. Nyt tuloskorttiin rustattiin tulokseksi 72, yksi yli parin. Minnillä on kärkeen 11 lyöntiä, kymmenen joukkoon nouseminenkin vaatisi täydellisen onnistumisen Riikka Hakkarainen pelasi itselleenkin harvinaisen birdiettömän kierroksen. ”Kuiva rundi, lyönti kulki, mutta putteri oli jäässä”, kolmella bogeylla Riikka päätyi yhteistulokseen +2. ”Huomenna pitäisi yhdistää eilinen puttipeli ja tämän päivän lyönnit” Riikka linjasi viimeisen päivän taktiikkaansa. Iltapäivällä kierrokselleen lähtenyt Jenni Kuosa (70-76) koki vaikeuksia 17:lla joka oli hänelle päivän kahdeksas ( oikean kentän neljäs…) Kuosan toinen lyönti meni niukasti kentän rajojen ulkopuolelle. Tulokseksi kertyi seitsemän lyöntiä, neljä lyöntiä enemmän kuin perjantaina. Kiukkua lisäsi varmasti myös hitaasta pelistä annettu rangaistuslyönti. Kuosa selvisi jatkoon hyvän loppukirinsä ansiosta. Amatöörejä on jatkossa kaksi, Filippiinien Dottie Ardina (69-77) sekä Rosa Svahn (75-73).

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje