Brian Campbell kiristi tilannetta kärjessä.
Sami Välimäki (-8) joutui tyytymään tulokseen 72, Puerto Vallartassa Meksikossa meneillään olevassa Yhdysvaltain kiertueen turnauksessa. Lauantain yksi yli -tulos pudotti suomalaisen Mexico Openin kärkikymmeniköstä jaetulle 29. sijalle.
Hän pelasi etuysin kahdella birdiellä ja kahdella bogilla par-tahdissa. Takaysi alkoi ikävästi, kun 10. reiän (par 4) avaus painui reilusti vasemmalle hoitamattomalle alueelle. Kakkoslyönnissä pallo liikahti noin 30 senttiä, ja hän joutui ottamaan pelaamattomassa paikassa yhden lyönnin rangaistuksen. Myös neljäs lyönti päätyi karheikkoon, ja lopulta Välimäki teki kahden putin triplabogin.
Tämän jälkeen Välimäki sai pidettyä virheet loitolla, ja paikkasi siipeensä saanutta tulosta kahdella birdiellä.
Lauantain epäonnistuminen merkitsi sitä, ettei Välimäkeä nähdä tämänvuotisen Mexico Openin voittotaistelussa. Vuoden 2024 kisan kakkonen on 12 lyöntiä kärjestä ja top-kolmoseenkin on matkaa seitsemän lyöntiä. Kovalla suorituksella top 10 -sijoitus olisi vielä otettavissa.
Välimäki ei erottautunut kolmannella kierroksella pelin millään osa-alueella. Avaukset ja puttipeli olivat strokes gained -tilastossa hieman plussan puolella, muut sektorit jäivät selvästi miinukselle.
Viime vuoden kilpailu huomioiden, Välimäki pelasi kuusi peräkkäistä kuutosella alkavaa tulosta Vidanta Vallartan kentällä. Lauantaina tämä putki tuli päätökseen.
Turnauksen kärjessä jatkaa nuori eteläafrikkalainen Aldrich Potgieter (-20). Kisan puolivälissä ollut selvä johto kutistui USA:n Brian Campbellin vahvan pelin ansiosta yhteen lyöntiin. Saksan Stephan Jäger (-17) on kolmantena.
Vuosi sitten Välimäen kanssa kovaa taistelua kärjessä käynyt, ja kilpailun lopulta voittanut Jake Knapp (-6) ei hänkään kamppaile viikonvaihteessa turnauksen ykköstilasta. Yhdysvaltalainen löytyy 54 reiän jälkeen jaetulta 45. sijalta.
Sami Välimäki saa finaalikierrokselle seuraa USA:n Ricky Castillosta ja Andrew Putnamista, jonka kanssa hän pelasi myös kahtena ensimmäisenä päivänä. Kolmikko aloittaa kierroksensa kello 17.46 Suomen aikaa.
Ei tippunut niin paljon kuin lauantaina, vaikka alussa oli suuria vaikeuksia avausten kanssa. Odottaisi, että nuo kolmen metrin putit uppoaisi vähän useammin. Toivottavasti saa parannettua peliä vielä ennen kesää.