26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Tulokkaat odotetun vahvoja Finnish Senior Openissa

Viimeisessä ryhmässä pelannut kolmikko teki bogin finaalikierroksen 18. reiällä menettäen paikan Jukka Lehtosen voittamaan uusintaan.

Aura Golfissa pelattu Finnish Senior Open oli kiertueen uusien pelaajien juhlaa. Kilpailussa Keimola Golfin Jukka Lehtonen ja Kullo Golf Clubin Jouni Varjonen pelasivat tasatuloksen 223 (+10), mutta suomenmestaruuden aiemmin heinäkuussa voittanut Lehtonen oli uusinnassa vahvempi.

Kilpailun kärki oli erittäin tasainen, sillä viisi ensimmäistä mahtui lyönnin sisälle. Suur-Helsingin Golfin Ari Vauhkonen, Viipurin Golfin Antti-Pekka Kaarna sekä kisaa ennen päätöskierrosta johtanut Tawast Golfin Juha Selin jakoivat kolmannen sijan lyönnillä kärkikaksikolle hävinneinä.

Kisan viimeisessä ryhmässä pelanneet Vauhkonen, Kaarna ja Selin olivat tasoissa Lehtosen ja Varjosen kanssa ennen viimeistä reikää. Koko kolmikko teki kuitenkin bogin 18:lla, ja menetti samalla paikan uusintaan.

Finnish Senior Openin top 5:stä vain Ari Vauhkonen on kiertueen ”vanhaa” kalustoa. Katsaus Finnish Senior Tourin rankingiin kertoo samanlaista kuvaa kauden 2017 tilanteesta. Tulokkaat ovat pelanneet pitkin kautta jämäkästi, ja Order of Merit -listan kärkikymmenikössä ainoastaan Vauhkonen (3:s) ja Helsingin Golfklubin Lauri Gulin (9:s) pelasivat kiertueella myös viime kaudella.

Jukka Lehtonen vahvisti kauden neljännellä voitollaan jo ennestään tukevaa johtoasemaansa rankingissa. Juha Selin jatkaa kakkosena.

Euroopan Golfliitto EGA alensi vuoden alussa nuoremman seniori-ikäluokan alarajan 50 vuoteen. Tällä on ollut olennainen vaikutus uusien nimien esiinmarssiin Finnish Senior Tourin kisojen tulosluetteloissa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje