Pulkkanen on avauspäivän etuysin haparoinnin jälkeen ollut kuin itse varmuus.
Tapio Pulkkasen (-8) matka Oberhausin turnauksessa ei seitsemän ensimmäisen reiän osalta vaikuttanut lupaavalta. Joukkoon mahtui onnistumisiakin, mutta virheet veivät tuloksen plussan puolelle. Tämän jälkeen tapahtui merkittävä ryhtiliike, joka sai jatkoa perjantaina. Pulkkanen pelasi Interwetten Openissa edellisen kierroksen tapaan tuloksen 65, ja on kiilannut kymmenen parhaan joukkoon. Pulkkanen tarttui härkää sarvista kiinni ennen avauskierroksen puoliväliä. Hän on sittemmin kirjannut Schladming-Dachstein Golf Clubin kentällä parien ohella 11 birdieä ja yhden bogin. ”Ihan jees peliä tänäänkin. Lähipeli ja putti ovat hyvässä iskussa ja wedge-lyönnit myöskin. Tiiltä ja pidemmissä lyönneissä on ollut hieman haasteita, mutta koitetaan viikonloppuna löytää enemmän väyliä”, neljä lyöntiä kärjestä oleva Pulkkanen sanoi. Tahdin jatkuessa samanlaisena, nyt yhdeksättä sijaa jakavaa Pulkkasta voidaan hyvinkin odotella viikonloppuna HotelPlanner Tourin ohjelmaan kuuluvan kilpailun kärkikahinoihin. Myös Kim Koivu (-5) näyttää hiljalleen syttyvän turnaukseen. Hän on takaysin puolivälin tuntumassa kirinyt kahdella lyönnillä ennustetun karsintarajan oikealle puolelle. Matias Honkalan (+1) pelit Itävallan turnauksessa jäivät kahteen kierrokseen. Interwetten Openin johtopaikalle on kavunnut Lars van der Vight (-12). Ranskalaiskonkari Julien Quesne (-11) on toisena, lyönnin hollantilaista perässä. Juttua täydennetty 12.6.2026 klo 19.57. Lisätty Tapio Pulkkasen kommentit.Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje
Artikkelin kommentit (2 kpl)
Oma kommentti


Hienoa,Tapio ! Nyt vaan päätyyn asti.
Tapsasta on tullut hyvä puttaaja – avg puts per round tilastossa HP Tourin kärjessä.