16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Suomalaisittain loistava avaus, Espanjan Recari johdossa

Tuulinen ja ailahtelva sää sai pelaajat vaihtelemaan vaatetustaan monta kertaa kierroksen aikana. Kuvassa Hanna-Leena Salonen ja caddie.

Ursula Wikström ja Minea Blomqvist varmistivat perjantain kierroksillaan sen, että viikonloppuna Talin kärkiporukassa nähdään suomalaisiakin. Wikström on tuloksellaan 68 (-3) jaetulla kakkostilalla, ja Blomqvist lyönnin päässä jaetulla nelostilalla. Kilpailun johtoon nousi iltapäivällä startannut Espanjan Beatriz Recari. Beatriz Recari aurinkoisena ennen lauantain kierrosta Iltapäivällä tuloslistan kärkeen noussut Recari oli syystäkin tyytyväinen kierrokseensa. Hän pelasi 67 (-4), ensimmäisen yhdeksän reiän aikana syntyi viisi birdietä. ”Lähdin pelaamaan luottavaisena ja itsevarmana. Sain heti alkuun monta birdieputtia sisään ja nautin pelaamisesta”, Recari kertoi iloisena kierroksensa jälkeen. Recari pelaa jo kolmatta kertaa Finnair Mastersissa. ”En halunnut missään nimessä jättää tätä väliin. Tämä kenttä on upea ja järjestelyt loistavat.”

Wikstr&#246,m ja Blomqvist tyytyv&#228,isi&#228, peliins&#228,

Minea Blomqvist pelasi ensimmäisen kerran alle 70 Finnair Mastersin historiassa. Talissa pelattiin perjantaina märällä kentällä ja kovassa, viileässä tuulessa. Pelaajat hakivat jopa kesken kierroksen lisää vaatetta ylleen. Tuulen vaikutusta lyöntiin mittailtiin mailapoikien kanssa huolellisesti. Olosuhteisiin nähden alkupäivän tulostaso on hyvä. Suomalaisista ilahduttivat etenkin ykkössuosikit Minea Blomqvist ja Ursula Wikström. Ursula Wikström nousi viimeisen reiän (9.) birdiellään jaetulle johtotilalle, tulokseen -3 (68). Kaiken kaikkiaan Wikströmin kierros oli hyvä. 10.väylältä aloittanut ”Unski” upotti 17. väylällä 1,5-metrisen eagleputin. ”Siihen asti oli hieman tahmeaa, mutta eaglesta sai lisää tsemppiä ja loppu menikin ihan hyvin”, Ursula kertoi. ”Etenkin griinin ympärillä peli oli tänään hyvää, lyönnissä on vielä parantamisen varaa.” Kannustusjoukkojen puutetta ei Unskilla ainakaan ole. Kierroksella kulki mukana vanhemmat, sekä veli ja tämän vaimo. Poika Erni nukkui vaunuissa klubilla toisten isovanhempien kanssa. Kentälle Ursula oli kieltänyt päästämästä poikaa. ”Sehän hihkuis siellä äitiä niin, että muut pelaajat häiriintyvät”, nauroi Unski. Ursula Wikströmin poika Erni on 1,5 -vuotias. Ursula on pystynyt kuitenkin pelaamaan Euroopan Tourilla ilman välivuosia. Aviomies Mika toimii Talissa caddiena. Minea Blomqvist oli odotetusti tapahtuman suurin tähti. Kilpailun ainoan LPGA -pelaajan kanssa pelasivat Gwladys Nocera ja Rebecca Hudson, jotka taas kuuluvat Euroopan kiertueen kärkijoukkoon. Ryhmällä oli jo perjantaina kunnon yleisöjoukko perässään. Kierroksen jälkeen Minea toisteli Wikströmin sanoja ja kertoi hänkin kierroksen alun olleen hieman tahmea. Myös Minni teki 17. väylälle eaglen ja sai siitä uutta puhtia peliin. ”Tuuli oli kyllä kova. Näissä olosuhteissa saa melkein aina ottaa yhden mailan enemmän kuin mihin olen Jenkeissä tottunut”, kertoi Minea. ”Mutta hyvä fiilis jäi kierroksesta. Pitää vaan pystyä alusta asti nauttimaan pelistä ja pitämään mieli positiivisena.” Muista ennakkosuosikeista Hudson pelasi -2 ja Nocera -1. Par-tuloksessa tai sen alle on avauspäivän jälleen yli 20 pelaajaa, joten tasaista taistoa on luvassa viikonlopulle.

12-vuotias thaimaalainen jaetulla kakkostilalla

Jutanugarnin siskokset maleksivat kierroksen jälkeen kuin ketkä tahansa teinit. Kentällä tytöt ovat jo uskomattoman taitavia. Turhaan ei nuoria thaimaalaisia amatöörejä hehkutettu ennen kilpailua. Jutanugarnin sisaruksista nuorempi, 12-vuotias Ariya pelasi perjantaina 68 ja on jaetulla kakkostilalla. Kierroksen jälkeen ujot sisarukset tuotiin lehdistön eteen haastateltaviksi tulkin avustuksella. Epäselväksi jäi kikattivatko tytöt tulkin thai-kielelle vai toimittajien kysymyksille, mutta jännittävä ja huvittava tilanne heistä näytti olevan. Vastaukset saatiin ytimekkäinä. ”Olen tyytyväinen. Tavoite oli pelata parissa ja pääsin kolme alle”, totesi Ariya kierroksestaan. 14-vuotias Moriya pelasi 76 (+5). Kylmä ilma ei tyttöjä kuulemma haitannut, mutta tuulen joutui ottamaan tarkasti huomioon griineille lyötäessä.

My&#246,s Kuosa ja Salonen hyvist&#228, asemista viikonloppuun

Iltapäivällä startanneista suomalaisista paras oli Jenni Kuosa, joka pelasi 70 (-1). Kuosa on jaetulla 10 sijalla hyvissä hyökkäysasemissa. Myös Hanna-Leena Salonen pelasi kohtalaisesti (+1) ja voi vielä nousta kärkitaisteluun. Suomalaisamatööreistä parhaiten pelasivat Satu Harju (+2) ja Linda Henriksonin (+3). Suomalaisista nuorin osanottaja on 14-vuotias Anne Hakula, joka pelasi 77 (+6). Hakula aloitti hyvin, mutta päätti tuplabogiin. Myös Rosa Svahn on samalla tuloksella 77 joukon häntäpäässä. Aikaisempina vuosina Talissa parhaiten menestyneellä Kaisa Ruuttilalla ei ollut hyvä päivä. Tulos 79 (+8) pudotti Ruuttilan viimeisten joukkoon. Kahden kierroksen jälkeen jatkaa 60 parasta ja tasatuloksessa olevat (amatöörejä ei huomioida). Ensimmäisen päivän perustella kuusi suomalaista yhdeksästä pääsisi jatkoon, mikä olisi hyvä prosentti. Toivotaan, että hyvä vire jatkuu ja vielä paranee huomenna. Laura Grönqvist

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje