Backman venyi kahden lyönnin takaa Slovakian turnauksen ykköseksi.
Anna Backman (-4) teki kovan tempun Slovakian Breznossa käydyssä Ladies Access Series -kiertueen kilpailussa. Hän pelasi Ladies Slovak Golf Openin päätöspäivänä tuloksen 72 ja nousi upeasti kahden lyönnin takaa turnauksen voittoon. Backmanilla riitti kierroksellaan Tale Ski Golf & Hotel Resortin kentällä tapahtumia. Hänelle kirjattiin perjantaina parien ohella viisi birdieä, kolme bogia ja yksi tuplabogey. Voiton kannalta merkittäväksi osoittautui kierroksen viimeisen kolmanneksen virheettömät otteet ja 15. reiällä (par 4) tullut birdie. ”Minulla ei ollut mitään käsitystä, että voitin. En vieläkään ole uskoa sitä todeksi. Kun tein parin viimeisellä, toivoin, että se riittäisi top 5 -sijoitukseen. On hullua, että se riitti voittoon”, Backman sanoi kiertueen haastattelussa. Eroa toiseksi sijoittuneeseen Tšekin Jana Melichovaan (-2) kertyi lopulta kaksi lyöntiä. Voittomahdollisuutensa 17. reiän triplabogiin tuhonnut Englannin Gemma Clews ja Slovakian Katarina Drocarova (-1) jakoivat kolmannen sijan. Kärjestä päätöspäivään lähtenyt Ruotsin Andrea Lignell (par) teki etuysillä kuusi peräkkäistä bogia ja hyytyi jaetulle viidennelle sijalle. Voitto oli vuonna 2024 amatöörikentät jättäneelle Backmanille, 26, ensimmäinen ammattilaisturnauksissa. Viime aikojen vireen perusteella voittoa ei kuitenkaan osattu odottaa. Kolmesta edellisestä kilpailusta kaksi oli päättynyt karsiutumiseen ja kauden ainoa top 10 -sijoitus oli peräisin kesäkuussa pelatusta Montauban Ladies Openista, jossa hän oli kahdeksas. Jos joku olisi kertonut minulle, että voitan tällä viikolla, en olisi uskonut häntä. Backmanista tuli perjantaina kauden ensimmäinen vähintään haastajakiertuetasolla pelatun kilpailun suomalaisvoittaja. Suomalaisten edellisestä LETAS-voitosta ehti kulua lähes viisi vuotta. Siitä vastasi Tiia Koivisto syyskuun 2020 Czech Ladies Challengessa. ”Jos joku olisi kertonut minulle, että voitan tällä viikolla, en olisi uskonut häntä. Olin aika kipeä, kun saavuin tänne, ja olosuhteet olivat kuumat ja kenttä mäkinen. Lennän huomenna kotiin. Meillä on viikko taukoa turnauksista, joten tässä on aikaa juhlia.” Congratulations to our new tour winner Anna Backman 🇫🇮#Access2LET | #LadiesSlovakGolfOpenpic.twitter.com/vTn5xedvyr — LET Access Series (@LETAccess) August 15, 2025 Backman sanoi omistavansa voiton vanhemmilleen. ”He ovat ensimmäiset ihmiset, joille soitan, Olen perheen ainoa lapsi, joten he ovat olleet tällä matkalla koko elämäni. He ovat auttaneet minua aina. Se merkitsee niin paljon.” Ensimmäisellä kaudellaan Backman sijoittui haastajakiertueella kahdesti kymmenen parhaan joukkoon. Kauden 2024 paras sijoitus, 7:s, tuli samaisesta Ladies Slovak Golf Openista. Backman kuittasi voitostaan 8000 euroa ja kiipesi LETAS-kiertueen pistetilastossa parhaana suomalaisena sijalle 14. Backman nousi golfyleisön tietoisuuteen voitettuaan vuoden 2013 Finnish Amateur Openin (Erkko Trophy) vain 14-vuotiaana lupauksena. Pitkäaikainen maajoukkuepelaaja kuului opiskeluvuosinaan Miamin yliopiston golfjoukkueeseen ja suoritti psykologian kandidaatin tutkinnon vuonna 2022. Elina Nummenpää (+4) jakoi Breznon turnauksessa 15. sijan, Elina Saksa ja Karina Kukkonen karsiutuivat. Oikaisu 15.8.2025 klo 17.05. Korjattu otsikkoon LET:n sijaan LETAS.Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje
Artikkelin kommentit (1 kpl)
Oma kommentti


Loistavaa Anna, onnittelut!