16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - World Golf Championships

Scott hallitsi tuulet

Adam Scottilla oli Doralin kisan avauspäivänä nuotit kohdallaan. © Getty Images

Mikään ei viitannut torstaina siihen, että Adam Scott on pelannut tällä kaudella ainoastaan viisi kilpailukierrosta. Northern Trust Openissa 17:nneksi sijoittunut ja reikäpelin MM-kisoissa jo avauskierroksella pudonnut australialainen oli Cadillac Championshipin ensimmäisenä päivänä mainiossa iskussa. Tulos 66 oli päivän parasta antia yhdessä samaan tulokseen yltäneen Jason Dufnerin kanssa. Doralissa vallitsivat torstaina vaikeat olosuhteet. Navakka tuuli puhalsi hankalasta suunnasta, mutta tämä ei näkynyt kärkikaksikon otteissa. Takayhdeksikön väyliltä liikkeelle lähtenyt Scott oli liekeissä rei’illä 12-2, joiden sisällä hän teki viisi birdietä ja yhden eaglen. Päivän ainoa virhe tuli TPC Blue Monsterin nelosella, jossa hän puttasi n. 1,5 metrisen par-puttinsa ohi. ”Tiesin odottaa kunnon tulosta, sillä pelini kaikki osa-alueet tuntuivat toimivan hyvin”, Scott sanoi. ”Avainasemassa oli pitää pallo väylällä, täällä on raffista paha saada palloa edes griinille.” Elokuussa PGA Championshipin voitosta lujasti taistellut Dufner teki avauspäivänä eniten (7) birdieitä, joista jälkimmäisin päivän viimeisellä reiällä nosti hänet Scottin kanssa tasoihin. Dufner hyödynsi myös taitavasti kentän ulosmenon väylillä vallinneen myötätuulen, tehden tärkeät birdiet ykkösellä ja kakkosella. McIlroy jäässä Yhdessä Luke Donaldin ja Lee Westwoodin kanssa pelannut Rory McIlroy ei saanut hommaa toimimaan avauskierroksella. Maailmanlistan tuore ykköspelaaja löi pallonsa kaksi kertaa veteen ja teki peräti neljä bogia. Tulos 73 enteili jonkinlaista menestyskrapulaa. ”Tässä on riittänyt pyöritystä viime aikoina. Nousenko ykköseksi siellä, voitanko täällä…”. McIlroy sanoi. ”Nyt on asetettava tähtäin toiselle kierrokselle ja lyötävä taululle kunnon numerot.” Helppoa ei ollut Westwoodillakaan. Seitsemän bogin ravistelemana hän pelasi tuloksen 76 jättäen taakseen vain viisi kilpailijaa. Donaldilla sentään kulki melko mallikkaasti. Britti on tuloksellaan 70, neljä lyöntiä kärjestä.

<a href=Thomas Björn ei sortunut torstaina virheisiin. &copy Getty Images" src="/wp-content/uploads/2012/03/12030908302279.jpg" width="505">

Thomas Björn ei sortunut torstaina virheisiin. &copy Getty Images

Jos torstaina toivottiin hieman McIlroyn ja Tiger Woodsin välistä kaksintaistelua, menivät nämä odotukset hukkaan. Woods pelasi lyönnin verran paremmin kuin McIlroy, mutta reilusti parannettavaa jäi hänellekin. Tiger aloitti heti eaglella, mutta teki kierroksen puoliväliin mennessä jo kolmannen boginsa. Erityisen kitkerä Woodsille oli viimeisen reiän bogi, jossa hän arvioi chippinsä pudotuskohdan totaalisesti pieleen.

Sinänsä 18. reiällä (par-4) tehdyissä bogeissa ei ollut torstaina mitään hävettävää. Päätösreiän tuloskeskiarvo oli 4,74 lyöntiä, korkeampi kuin kentän kaikilla kolmella par-viitosella. Samanlaisessa tuulessa TPC Blue Monsterin viimeinen reikä tulee olemaan viikonvaihteessa ratkaisevassa asemassa.

Avauskierros pelattiin keskimäärin 72.7 lyönnillä. 12 pelaajaa ylsi kuutosella alkavaan tulokseen, toiset 12 alittivat kentän parin. Cadillac Championshipissä on kaikkiaan mukana 74 pelaajaa. Björnillä pirteä aloitus

Kierroksen ehdottomia valopilkkuja oli Thomas Björn. Tuloksen 68 pelannut Björn jakaa World Tourin kisassa kolmatta sijaa yhdessä Charl Schwartzelin kanssa. Neljä birdietä tehneen tanskalaisen esitys oli jäätävä ottaen huomioon että hän välttyi torstaina tyystin bogeilta.

”Tällaisena tuulisena päivänä on pelattava jämäkästi ja pidettävä virheet poissa tuloskortista. Se on olennainen juttu ja siinä onnistuin tänään”, Björn sanoi.

Kymmenen parhaan joukkoon mahtuvat eurooppalaisista myös tuloksen 69 pelanneet Alvaro Quiros, Justin Rose sekä Miguel Angel Jimenez.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)