Välimäki lähtee San Diegon turnauksen jatkokierroksille loistavista asemista.
Farmers Insurance Openin toisesta päivästä muodostui melkoista kamppailua luonnonvoimia vastaan. Voimakkaat ja holtittomat tuulenpuuskat tekivät pelaamisesta vaikeaa La Jollan rannikkokentillä, jotka tunnetaan paremmin merisumusta kuin mielivaltaisesta puhurista. Peli jouduttiin keskeyttämään torstaina noin 1,5 tunniksi, kun puuskat alkoivat liikuttaa paikoillaan olevia palloja ja repivät hattuja pelaajien päistä. Sami Välimäellä oli keskeytyshetkellä kierrostaan kuusi reikää pelaamatta. Kun peliä päästiin jatkamaan, hän kirjasi Torrey Pinesin South Coursella kaksi birdieä, kaksi paria ja kaksi bogia. Päivän tulos oli 75, ja Välimäki (-1) jakaa tässä vaiheessa mukavasti 26. sijaa. ”Hyvää peliä tänään, mutta oli ihan järjetön keli. En ole koskaan pelannut sellaisessa tuulessa. Etuysillä tuuli pyöri 360 astetta ja täysin holtittomasti. Viimeinen tunti ennen keskeytystä mentiin saman suunnan tuulta. Toinen reikä oli pelikelvoton, kun pallot liikkuivat griinillä”, viisi lyöntiä kärjestä oleva Välimäki kertoi. Suomalaisen parasta antia olivat avauspäivän tapaan puttipeli (strokes gained putting 1,499), ja hän pääsi plussan puolelle myös lähestymisissä. Ennustettu karsintaraja on +1:n kohdalla, kun osa ryhmistä jatkaa pimeyden vuoksi kesken jäänyttä kierrostaan aamupäivällä paikallista aikaa. Välimäen kauden ensimmäinen jatkopaikka ei kuitenkaan ole vaarassa. Peli meni torstaina pitkälti selviytymiseksi, ja se näkyy tuloslistalla. Farmers Insurance Openin ykköspaikalla jatkaa Välimäen tavoin South Coursella tuloksen 75 pelannut Ludvig Åberg (-6). Ruotsalainen sai kärkeen seuraa Lanto Grifnnistä, jonka tulos 72 oli South Coursella eliittiä. Åbergin ohella eurooppalaisista top 10:een mahtuu Norjan Kris Ventura (-3), joka on seitsemättä sijaa jakavien joukossa. The wind in San Diego is no joke. Torrey Pines North currently has the fifth-highest single round scoring average on record! 📺 @PGATOURLIVEpic.twitter.com/9Qax10QPoz — PGA TOUR (@PGATOUR) January 23, 2025 Peli meni pitkälti selviytymiseksi, ja se näkyy tuloslistalla. Vain kolme kierroksensa loppuun asti pelannutta kilpailijaa pelasi tuloksen 69, muita kuutosella alkavia kierroksia ei ollut. Vaikka North Course on kisa-areenoista selvästi helpompi, se on enemmän meren kanssa kosketuksissa olevana kenttänä alttiimpi tuulelle. North Coursen kierroskeskiarvo (75,6) oli poikkeuksellisesti korkeampi kuin kahdesti U.S. Openin näyttämönä toimineella South Coursella (75,3). Ensimmäisenä päivänä North Coursella (70,2) pelattiin keskimäärin 2,3 lyöntiä alhaisempia tuloksia. Torstaina yksikään pelaaja ei välttynyt bogeilta, mikä on harvinaista PGA Tourin kilpailuissa. Joidenkin pelaajien motivaatio ei riittänyt pelin jatkamiseen tauon jälkeen. Kymmenen pelaajaa löi hanskat tiskiin, joukossaan Farmers Insurance Openin vuoden 2023 voittaja Max Homa, joka aloitti kilpailun keskiviikkona triplabogilla. Homalla olisi ollut toista kierrosta jäljellä kolme reikää. Noin kuuden kilometrin päässä kentistä syttyi torstaina maastopalo, jotka ovat riivanneet etenkin Los Angelesin ympäristöä pitkin tammikuuta. Lähellä San Diegon yliopiston kampusta paloi hieman toista hehtaaria maata, jota riensi sammuttamaan 175 palomiestä. Savua puski palopaikalta myös kenttämaisemiin.Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje
Artikkelin kommentit (7 kpl)
Oma kommentti
Hyvä Sami ja kovaa menoo loppu kierroksille.
Jes, hyvä vääntö kovassa kelissä!
Keli on liian kova koska viheriöt viritetään liian nopeiksi. Hitaammat greenit voisivat olla muodokkaampia, eikä peliä tarvitsisi keskeyttää kun olosuhteet kerrankin testaavat pelaajia. Normaaleilla Suomen kesägreeneillä tuo puhuri ei olisi liikuttanut palloja milliäkään.
Featured holes lähetyksessä päästiin taas nauttimaan Samin kiertueen huonoimmasta lähipelistä!
Tänään (pe) käsittämätöntä raivoamista rei’ällä 11. Jo viime vuonna kajahti usein ilmoille v:llä alkava sana, joten mielenmaltti näyttää puuttuvan kokonaan epäonnistuneen lyönnin jälkeen. Jos ei kykene yhtään hillitsemään mieltänsä, onko mitään hyvää odotettavissa.
kyllä monella työpaikka kirotaan, kun ruuvari putoaa. Tämä ei ole tuttua, jos on pukupäällä työaikana.
Täytyy myöntää, että aikoinaan oli tumma puku kauluspaidan ja kravatin kanssa työasuna. Myöhemmin siitä lipsuttiin senverran, että kesällä voitiin pitää vaaleata pukua tumman sijasta ja jopa ilman kravattia, nahkapohjakengät piti tietenkin olla. Oli se siistiä, eikä tietenkään kiroiltu, sellainen on rahvaanomaista.