16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - SM-kilpailut

Saku Tuusa jätti amatöörit himmeämmille mitaleille reikäpelin SM-kilpailuissa

Reikäpelin SM-kisojen voittajat Juho Vaara, June Weckman ja Saku Tuusa. Kuva: Juha Hakulinen

Naisten sarjassa juhli June Weckman ja toimintarajoitteisten mestari oli Juho Vaara.

Keimola Golfissa nähtiin laadukkaat reikäpelin Suomen mestaruuskilpailut, joista voitot matkasivat ympäri Suomea.

Miesten sarjassa kultamitali ojennettiin tämän vuoden alussa ammattilaiseksi siirtyneelle Saku Tuusalle. Reikäpelimestaruus oli Tuusan ammattilaisuran ensimmäinen voitto. Hän kukisti finaalissa Antti-Jussi Lintusen 2/1. Tuusa kuittasi voitostaan 3000 euroa.

Wiurila Golf & Country Clubia edustava Tuusa otti matkalla finaaliin viisi päänahkaa. Paikka finaaliin aukesi torstaiaamun välierästä, jossa hän kukisti Tuomas Nukarin vasta toisella jatkoreiällä.

Tuusalle SM-kultamitalit ovat tuttuja juniorisarjoista, mutta aikuisten sarjoissa mitaleita ei vielä ennen tätä ollut. Mitali irtosi sitkeällä esityksellä.

”Voitto vaati henkistä jaksamista. Kaikkia muitakin väsytti, niin yritin vain pitää pallon pelissä ja pitää virheet poissa. Putti oli erityisen hyvää, tuli paljon säkityksiä”, Keimolan griinejä tämän kauden parhaiksi kehunut Tuusa kertoi voiton taustoista.

Miesten pronssimatsissa Sakke Siltala kukisti Tuomas Nukarin 4/2.

Naisten SM-kultaa voitti suvereenin esityksen jälkeen Tarinagolfin June Weckman. Pari viikkoa sitten 15-vuotissyntymäpäiviään viettänyt Weckman otti finaalissa selkeän 5/4-voiton Ella Mäki-Tanilasta.

Naisten pronssimatsissa Erika Danielsson kukisti Fanni Grönlundin viimeisellä reiällä.

Weckman osallistui ensimmäistä kertaa aikuisten reikäpelin SM-kilpailuihin, ja tuloksena oli heti voitto. Se maistui junioritähdelle.

”Ei sitä vielä oikein tajua. Ehkä sitten parin päivän päästä tajuaa, mitä tuli taas tehtyä”, ensi viikolla junioreiden lyöntipelin SM-kilpailuihin suuntaava Weckman nauroi.

Toimintarajoitteisten finaalimatsissa nähtiin päivän suurinumeroisin voitto, kun Juho Vaara voitti Ville Lipsasen 7/6. Pronssimatsissakaan voittajaa ei tarvinnut viimeisille rei’ille asti jännittää, sillä David Barber kukisti Tero Peltolan 6/4.

Vaaran pelin kulmakivinä koko kilpailun ajan olivat tulikuumat lähestymiset ja huippuhyvin toiminut putteri. Mies ei juuri puttejaan missannut, ja se hyydytti Lipsasen taistelun.

Meri-Lapin Golfklubia edustava Vaara ei ollut aiemmin pelannut Keimolassa, mutta kentästä hänellä oli pelkkää hyvää sanottavaa SM-kullan jälkeen.

”Kenttä oli tosi mielenkiintoinen. Piti olla tarkkana avauksien suhteen. Ne olivat vähän heikkoja tänään, mutta wedgepeli pelasti, ja sitä kautta pääsin hyville paikoille”, Pickalassa pelattaviin lyöntipelin SM-kilpailuihin katseensa kääntänyt Vaara totesi.

Suomen mestaruuksista pelataan jälleen ensi viikolla, kun juniorit kilpailevat mitaleista Vierumäellä ja Koski-Golfissa.

Lähde: Golfliiton tiedote

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje