21.2.–28.2. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][9]
KilpailuaSuomalaista

21.2.–28.2. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][9]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Pulkkanen johtaa CT:llä, myös Lindell taisteli hienosti: ”Onneksi sattuu olemaan Etelä-Suomen pehmeimmät kädet!”

Tapio Pulkkanen käynnisti kautensa vakuuttavasti. Kuva: Getty Images.

Challenge Tourin kauden toinen kilpailu pelataan Etelä-Afrikassa.

Oliver Lindell ja Tapio Pulkkanen käynnistivät kautensa Challenge Tourilla tänään torstaina Kapkaupungissa Etelä-Afrikassa. Lindell teki Bain’s Whisky Cape Town Open -kisan ensimmäisellä kierroksella tuloksen 69 (-3), ja samassa tuloksessa oli myös Pulkkanen ennen kierroksensa kolmea viimeistä reikää.

Ne Pulkkanen kuitenkin pelasi eagle–birdie–par eli kolme alle. Hurja loppukiri nosti Pulkkasen kisan kärkeen yhdessä Englannin Bradley Badwenin kanssa tuloksella 66 (-6). Pulkkasen tekeminen oli kliinisen varmaa, eikä hän tehnyt päivän mittaan yhtään paria suurempaa reikätulosta.

Myös Lindell viimeisteli eaglen ja kolme birdieä, mutta kortista löytyy myös kaksi bogia. Eagle syntyi Pulkkasen tavoin kentän seitsemännellä reiällä. Se on 451-metrinen par 5, joka torstaina pelattiin tuloskeskiarvolla 4,51.

”Hyvin pelasin, lyöminen oli kyllä kaikkea muuta kuin sitä. Onneksi sattuu olemaan Etelä-Suomen pehmeimmät kädet! Löin kaksi chippiä reikään ja otin 22 puttia. Ei tuota tämän päivän lyönneillä paremmaksi saa. Iltapäivällä hieromaan, niin eiköhän huomenna ole jo vähän stressittömämpää”, sijaa 16 jakava Lindell suunnitteli.

Royal Cape Golf Club ei osoittautunut CT-pelaajille kummoiseksi haasteeksi. Vain reilut 6000 metriä pitkä kenttä on CT-tasolle varsin lyhyt ja se näkyi tuloksissa. Kierroksen ollessa vielä kesken alkaa 24 pelaajan tulos kuutosella eli on vähintään kolme alle parin. Lyönnin päässä kärkikaksikosta on neljä pelaajaa, kahden lyönnin päässä yhdeksän lisää.

Lue seuraavaksi: Karsintojen pettymyksestä hiljalleen toipunut Oliver Lindell haalii kisabudjetin kasaan pienistä puroista: ”Tiukkaa saada fyrkat kasaan”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje