Karsintojen pettymyksestä hiljalleen toipunut Oliver Lindell haalii kisabudjetin kasaan pienistä puroista: ”Tiukkaa saada fyrkat kasaan” - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Karsintojen pettymyksestä hiljalleen toipunut Oliver Lindell haalii kisabudjetin kasaan pienistä puroista: ”Tiukkaa saada fyrkat kasaan”

Oliver Lindell on pelannut 117 kilpailua Challenge Tourilla. Kuva: Getty Images.

Lindellin päätähtäin on Challenge Tourilla.

Oliver Lindell pääsi viime marraskuussa erittäin lähelle pitkäaikaisen haaveensa toteutumisesta, kun hän oli lähellä yltää DPWT:n karsinnoissa 25 parhaan joukkoon. Se olisi tuonut pelioikeuden pääkiertueelle.

Loistava kisa huipentui kuitenkin ilon sijaan karvaaseen pettymykseen, kun tuloskortissa oli lopputuloksissa yksi lyönti liikaa.

”Karsintoihin olen tyytyväinen. En reagoinut heikkoihin lyönteihin, vaan jatkoin samalla tavalla läpi kisan. Asenne oli koko ajan hyvä, enkä ajatellut hetkeäkään, että jään ulkopuolelle. Nyt vain oli lopulta lyönti liikaa”, hän muistelee.

Jääminen ilman pääkiertueen korttia sattui pitkään.

”Kyllä minulta meni kauan päästä yli karsintapettymyksestä. Joulukuussa kävin Espanjassa, sitä ennen en edes koskenut mailoihin. Asiasta muistutettiin kuitenkin koko ajan. Aina kun meni johonkin, niin se tuli heti puheeksi. Se olisi ollut taloudellisesti hemmetin iso juttu. Siksi se olisi ollut niin tärkeää. Aika tiukkaa tässä maailmantilanteessa saada fyrkat kautta varten kasaan”, Lindell sanoo avoimeen tapaansa.

Hän sanoo olevansa hyvin yllättynyt ja pahoillaan siitä, miten vähän karsinnoista kortin saaneille kollegoille on alkukaudesta auennut osallistumismahdollisuuksia DPWT:n kisoihin. Samalla se on tarkoittanut sitä, ettei Lindell ole päässyt omalla rajoitetulla pelioikeudellaan viivalle vielä yhteenkään DPWT-kisaan.

”En päässyt Mauritiukselle. Olin hyvin yllättynyt siitä. Toivon nyt, että pääsisin Kenian kisaan”, hän kertoo.

Hemmetin innoissani lähden kauteen. Jotenkin tuntuu, että viime kausi jäi ihan kesken.

Mikäli paikka Kenian DPWT-kisaan helmikuun viimeiselle viikolle avautuu, on Lindell jo valmiiksi Afrikan mantereella, koska haastajakiertue käynnistyy neljällä Etelä-Afrikassa pelattavalla kilpailulla helmikuun alussa. Kauden ensimmäiseen kisaan Limpopossa Lindell ei aio osallistua, mutta pelaa ainakin kaksi seuraavaa.


Alkavan kauden päätähtäin on Challenge Tourilla, koska Lindell näkee, että sitä kautta saatu pääkiertueen pelioikeus on osoittautunut kategorialtaan merkittävästi paremmaksi kuin karsinnoista pokattu kortti.

”Joitain DPWT-kisoja voin saada ja ne ehkä pelaan. Kenian kisasta saa kuitenkin pisteitä myös CT:n rankingiin, eli se kannattaa pelata”, hän valottaa.

Talous tiukoilla

Alkavan kauden suhteen päänvaivaa tuottaa talous. Se on jatkuvasti tiukoilla ja on hyvin tarkkaan suunniteltava menot, että raha riittää pakollisiin menoihin, eli kisamaksuihin, lentoihin, hotelleihin, harjoitteluun, valmennukseen ja välineisiin.

Lindellin pitkäaikainen yhteistyökumppani välinepuolella on leikannut tukeaan haastajakiertueen pelaajilta, eikä edes mailoja saa enää ilmaiseksi. Tämä sinänsä vähäpätöiseltä tuntuva asia konkretisoitui karusti viime kaudella.

”Serkun mailoilla mä olen viime kauden pelannut. Valitsin omiin vähän liian löysät varret, ja ne eivät enää loppukaudesta toimineet. Ei kuitenkaan ollut varaa ostaa uusia mailoja, ja kun huomasin, että serkku pelasi ihan samoilla mailoilla, mutta niissä oli minulle sopivampi varsi, niin kysyin niitä lainaksi. Niillä pelasin loppukauden. Aika raju tilanne se on, kun pitäisi laittaa yhden kisan budjetti uusiin mailoihin”. hän kertoo.

Lindell on neuvotellut uudesta välineyhteistyöstä, joka toisi helpotusta kokonaisuuteen, jossa kausibudjetti pitää valuttaa kasaan useista pienistä virroista.

Yksi Lindellin pitkäaikaisista tukijoista on Golf Coat -yrityksen omistaja Aki Kuivaniemi, joka oli seuraamassa DPWT:n karsintojen loppuhuipennusta Espanjan Tarragonassa. Kuivaniemi piti näkemästään ja päätti lisätä tukeaan nuorelle haastajalle. Lindell harjoittelee Golfkuntosalilla Helsingin Pitäjänmäellä, jossa hoituvat niin fysiikkatreenit kuin lajiharjoittelukin.

”Se on todella toimiva konsepti, kun voi salitreenien jälkeen mennä viereiseen tilaan lyömään palloa. Lisäksi minulla on käytössäni treeneissä ja kisaviikoilla Kuivaniemen kautta Flight Scope Mevo+ -lyöntitutka. Hyvä vehje!” Lindell kertoo.

Kauden alla nyt 25-vuotias peluri sanoo luottavansa peliinsä ja siihen, että paikka pääkiertueelle on otettavissa.

”Nyt olisi intoa pelata, mutta kun ei pääse pelaamaan! Hemmetin innoissani lähden kauteen. Jotenkin tuntuu, että viime kausi jäi ihan kesken. Laskeskelin, että olikohan 23 viimeisistä 26 kisarundista sujunut alle parin. Ei siellä mitään huippukierroksia ollut, mutta tasaisen hyvää tekemistä.”

”Olen lyönyt ihan hyvin draivia ja muutenkin. Isoja reikätuloksia ei enää ole tullut ihan niin paljon. Lyönti–pari parempaa, niin tulos näyttäisi ihan erilaiselta.”

”Voi luottaa siihen, että näin kun jatkaa, niin se paikka (pääkiertueelle) sieltä tulee. En epäile, ettenkö pystyisi painamaan läpi tänä vuonna”, Lindell naulaa.

Lindell käynnistää kautensa tällä viikolla Bain’s Whisky Cape Town Openissa. Kilpailussa on mukana myös Tapio Pulkkanen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)