16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

Watson ja Mickelson laulukuoroon Bostonissa

Potentiaalisten Ryder Cup -pelaajien kehnot esitykset PGA Tourin pudotuspeleissä tekevät kapteeni Davis Love III:n villi kortti -valinnat vaikeiksi.

Deutsche Bank Championshipin toinen kierros ei sujunut kaikilta USA:n Ryder Cup joukkueeseen valituilta tai sinne pyrkiviltä pelaajilta onnellisten tähtien alla.

Bubba Watson (+1) pelasi tuloksen 72 ja jäi cut-rajan väärälle puolelle kahdella lyönnillä. Tie kauden toisessa pudotuspeliturnauksessa nousi pystyyn myös Watsonin tavoin Ryder Cupiin villiä korttia toivovalta William McGirtiltä (+3) ja Phil Mickelsonilta (+5).

Heidän kohdallaan pääsy ensi viikolla Indianassa pelattavaan BMW Championshipiin ei kuitenkaan vaarantunut. Kisaan otetaan 70 FedEx Cupin pisteissä parhaiten sijoittunutta pelaajaa, ja kaikki kolme ovat näillä näkymin DBC:n jälkeen 30:n joukossa.

USA:n Ryder Cup -joukkueen kapteeni Davis Love III ei luonnollisesti haluaisi nähdä potentiaalisilta pelajiltaan hapuilevia otteita tässä vaiheessa kautta. Hän valitsee BMW Championshipin jälkeen joukkueeseen kolme pelaajaa harkinnalla ja vielä yhden PGA Tourin playoffit päättävän Tour Championshipin jälkeen.

Ryder Cup -karsinnassa ensimmäisinä suoran valinnan ulkopuolelle jäivät Watson, J.B. Holmes, Rickie Fowler ja Matt Kuchar. Keskustelu mahdollisista villien korttien saajista käy Atlantin takana kuumana, ja esimerkiksi Golf Channel -kanavan asiantuntija BrandelChamblee ei valitsisi maailmanlistan top 10:ssä Watsonia ja Fowleria joukkueeseen.

Samassa perjantaina televisioidussa Golf Central -lähetyksessä vieraillut entinen maailmanykkönen David Duval oli Chambleen tavoin sitä mieltä, että alkukaudesta pitkään sivussa loukkaantumisen vuoksi ollut Jim Furyk ansaitsisi yhden villeistä korteista.

Bostonin turnauksen puolivälissä komennon otti Kevin Chappell (-11), jolla on yhden lyönnin etumatka Paul Caseyyn ja JimmyWalkeriin.

Chappell ja Walker ovat matkalla turvallisesti aina Atlantan finaaliturnaukseen saakka, mutta Casey tarvitsee BMW Championshipissä onnistumisen, jotta pelit jatkuisivat ensi viikolla. Nähdyn perusteella sen ei kuitenkaan pitäisi olla ongelma FedEx Cupin pisteissä parhaillaan 59. olevan pelaajan kohdalla.

Caseyn ohella eurooppalaisista top 10:een mahtuu seitsemäntenä oleva olympiavoittaja Justin Rose (-7). Sergio Garcia (-6) on 13:ntena. Toisella kierroksella piristynyt Rory McIlroy ja Henrik Stenson (-4) jakavat 30. sijaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje