16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

Paul Casey simahti – Bubba Watson rynnisti Connecticutissa kaukaa selvään voittoon

Vasuri on ainoa tällä kaudella kolme ykköstilaa PGA Tourilla haalinut pelaaja.

Bubba Watson (-17) kertoi tuntevansa olonsa TPC River Highlands -kentällä kotoisaksi. Tätä on helppo uskoa, kun katselee hänen menestyshistoriaansa Travelers Championshipissä. Sunnuntaina tuli kolmas voitto tässä Connecticutissa pelattavassa kilpailussa.

Watson oli kisassa kuusi lyöntiä kärjestä ennen finaalikierrosta, mutta kiilasi tuloksen 63 siivittämänä kolmen lyönnin voittoon.

Hän nousi myös vuoden 2010 turnauksessa kuuden lyönnin takamatkalta kisan ykköseksi ja löi nyt selvän johtoasemansa menettäneen Paul Caseyn vuoden 2015 kisan uusinnassa.

”Tämä tuntuu ihan kotikentältä. Joka kerta kun kilpailuohjelma julkaistaan, merkkaan tämän turnauksen saman tien omaan kisakalenteriini. Haluan aina palata tänne takaisin”, Watson sanoi.

”Eikä tämä kilpailu merkitse minulle paljon pelkästään golfillisista syistä. Isäni todisti täällä ensimmäisen ja ainoan kerran voittoani kahdeksan vuotta sitten. Sen avulla sinetöin myös paikkani Ryder Cup -joukkueessa.”

Watson sai hieman apua viikonvaihteen menestykseensä Caseyn haparoinnista. Britti teki finaalikierroksen ensimmäisellä reiällä birdien, ja johti kisaa neljällä lyönnillä. Sen jälkeen hänen pelinsä kävi saamattomaksi. Casey roikkui vielä loppusuoralle saakka voittotaistelussa, joka hyytyi lopullisesto 16. ja 17. reiällä tulleisiin bogeihin.

Tulos 72 oli yksi neljännen kierroksen vaatimattomimmista suorituksista.

”Koko päivä oli yhtä taistelua. Eniten sitä riitti lyöntini kanssa, kuten kierroksen loppuhetket osoittivat”, totesi Casey, joka on jäänyt viimeisessä yhdeksässä kilpailussaan vain kerran top 20:n ulkopuolelle.

Kakkostilan Caseyn kanssa jakoivat finaalikierroksen parhaan (62) tuloksen lyönyt Stewart Cink, J.B. Holmes sekä nopeasti vaativalle ammattilaiskiertueelle sopeutunut Beau Hossler.

Watson otti ensimmäisenä pelaajana kauden kolmannen voittonsa PGA Tourilla. Ensimmäinen tuli Los Angelesissa helmikuussa ja maaliskuussa vasuri voitti WGC-sarjan reikäpeliturnauksen Texasissa. Kaikkiaan hänellä on Yhdysvaltain kiertueelta koossa jo 12 ykköstilaa.

Kilpailun voittoa puolustaneen Jordan Spiethin lama jatkuu; kahdessa edellisessä kilpailussaan karsiutunut maailmanlistan viitonen jätettiin Travelersissa 42:nneksi. Spieth ei ole sijoittunut sitten huhtikuun alussa pelatun Masters Tournamentin kertaakaan kymmenen joukkoon.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje