Rod Pamplingin edellinen ykköstila PGA Tourilla oli kymmenen vuoden takaa.
Las Vegasin kisan ensimmäisellä kierroksella tuloksen 60 lyönyt Rod Pampling (-20) sai avauspäivän onnistumisestaan sen verran boostia, että palasi kehnomman vaiheen jälkeen takaisin paalulle ja voittoon.
Marginaalia toiseksi sijoittuneeseen Brooks Koepkaan kertyi kaksi lyöntiä.
Pamplingin ei pitänyt alun perin edes pelata Las Vegasissa, mutta hänen nimensä ilmestyi turnauksen osallistujalistalle ”toimistovirheen” vuoksi. Se johti lopulta uran kolmanteen voittoon ja kauteen 2018–2019 ulottuvaan pelioikeuteen PGA Tourilla.
”Siihen nähden, kuinka olen pelannut viimevuosina, tämä voitto tuntuu ilmiömäiseltä”, 47-vuotias Pampling hehkutti.
Shriners Hospitals for Children Openin loppuratkaisu oli pettymys Lucas Gloverille (-17). Kolmen kierroksen jälkeen kisaa johtanut pelaaja epäonnistui 17. reiän avauksessaan ja teki toisen bogin vielä päätösreiälle.
Sunnuntaina tuloksen 61 TPC at Summerlin -kentällä hurjastellut Italian Francesco Molinari (-16) oli turnauksessa ainoa top 10:een mahtunut eurooppalainen.
Kyseessä oli kolmas kerta putkeen, kun Glover menetti voiton 54 reiän jälkeen johtamassaan kilpailussa. Hän on pystynyt voittamaan vuoden 2009 U.S. Openin jälkeen vain yhden turnauksen kiertueella.
Myös Pamplingin ruuti on ollut pitkään kosteaa. Sunnuntain ykköstila oli hänelle ensimmäinen PGA Tourilla sitten vuoden 2006 Arnold Palmer Invitationalin. Näiden kahden voiton välissä hän on ehtinyt pelata 220 turnausta USA:n kiertueella. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että Pampling voitti vuonna 2008 Australian Mastersin. Kisa kuului tuolloin sekä Australasian että Euroopan kiertueen ohjelmaan.
Hänen maanmiehensä Greg Chalmers tilastoi peräti 386 starttia, kunnes saavutti uransa ensimmäisen voiton heinäkuussa pelatussa Barracuda Championshipissä. Pari viikkoa myöhemmin Aaron Baddeley otti Barbasol Championshipissä ensimmäisen voittonsa lähes kuuteen vuoteen.
Kun mukaan lasketaan vielä Jason Dayn kolme ja Adam Scottin kaksi voittoa, nousee australialaisten ykköstilojen määrä PGA Tourilla tänä vuonna kahdeksaan.