26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Pacen voittokulku jatkui Kiinassa, Wikström 15:s

29-vuotias Lee-Ann Pace otti Shanghaissa jo kauden viidennen voittonsa.

29-vuotias

Lee-Ann Pace nappasi LET-kiertueen kalenteriin kuuluneessa Suzhou Ladies Openissa voiton vain viikko sen jälkeen kun hän oli juhlinut edellistä ykköstilaansa Hainanissa. Shanghaissa pelatun kisan voitto ei tullut kuitenkaan helpolla, sillä Pace ja kolme muuta pelaajaa ratkoivat paremmuutensa uusintarei’illä.

Hyvän menestyksen ruokkima itseluottamus ilmeni finaalikierroksella eteläafrikkalaisen otteista, sillä hän oli kahden kierroksen jälkeen vielä kuusi lyöntiä kärkeä jäljessä. Onnistuneen loppukirin myötä Pace venyi lopulta tasatulokseen Christel Boeljonin, Hannah Junin sekä Julieta Granadan kanssa.

Pacelle tarjoutui loistava tilaisuus ratkaista peli edukseen jo ensimmäisellä uusintareiällä, mutta eagleputista huolimatta hänelle kirjattiin reikätulokseksi par. Tässä vaiheessa bogin tehnyt Granada putosi leikin ulkopuolelle.

Seuraavalla reiällä Pace ei jättänyt enää tilaisuuttaan hyödyntämättä. Pitkän avauksen ja jatkolyönnin jälkeen hänelle riitti birdieen ja voittoon kaksi puttia, Boeljonin ja Junin jouduttua tyytymään pariin.

”Tällä kertaa olen kyllä rehellisesti sanoen hieman ällikällä lyöty, sanoi Pace, joka on voittanut tällä kaudella LET-kisan Sveitsissä, Walesissa, Suomessa ja nyt kahdesti Kiinassa.

”Tuntuu kuin olisin tänään ryöstänyt voiton. Katsoin yhdeksän reiän jälkeen tulostaululle, ja huomasin kärjessä olleiden vaikeudet. Laskin, että viisi tai kuusi birdietä voisi riittää kärkeen. Neljä reikää ennen loppua caddieni sanoi: ”Anna mennä vaan, tarvitset neljä peräkkäistä birdietä”. Tein kolme, mutta sekin näytti osoittautuvan riittäväksi.”

Ursula

Ursula Wikström pelasi viikonvaihteessa hyvän turnauksen.

Viidennen sijan Shanghaissa jakoivat Becky Brewerton, Rebecca Coakley sekä ennen finaalikierrosta kärjessä ollut Dewi-Claire Schreefel. He jäivät lyönnin päähän paikasta uusintaan.

Pace vankisti asemiaan LET-kiertueen ansiolistan ykkösenä, tienestien ollessa nyt 325 704 euroa. Eroa toisena olevaan Laura Daviesiin on Pacen eduksi jo n. 56 000 euroa.

Suomalaisista tuloksen 71 pelannut Ursula Wikström (-1) ei jäänyt paikasta kymmenen parhaan joukkoon kuin kaksi lyöntiä sijoittuen 15:nneksi.

”Lähestymislyönnit olivat tänään päivän parasta antia, mutta putin kanssa oli sen sijaan ongelmia. Sen suhteen tässä riittää töitä väliviikolle”, Wikström sanoi.

Jenni Kuosa (+7) oli 59:s ja Hanna-Leena Salonen (+9) 65:s. Viimeisen päivän otteet eivät miellyttäneet jälkimmäistä.

”Peli oli jopa ensimmäistä päivää heikompaa. Sain ainoastaan yhdeksän griiniosumaa aikaan, jotka olivat kyllä itseasiassa kaikki hyvillä birkkupaikoilla. Sen ainoan birkun sain sitten sisään viimeisellä väylällä. Kiinan reissusta jäi siis käteen yksi hyvä kierros, kaksi jatkoonpääsyä ja jäännössijoille jäämisestä huolimatta tärkeitä euroja ensi kauden pelioikeutta varten. Nyt kotia kohti ja viikon paussi ja valmistautuminen Intian kisaan alkaa”, Salonen sanoi.

Wikström (36 196 €) on kiertueen ansiolistalla parhaana suomalaisena, sijalla 54.

Naisten Euroopan Tour siirtyy ensi viikolla Jejun saarelle, missä käynnistyy perjantaina Korean Ladies Masters.

Marko Kuivasaari

Choi voitti taas LPGA Hana Bank Championshipin

Na

Na Yeon Choi täytti kannattajiensa toiveet sunnuntaina voittamalla LPGA Hana Bank Championshipin toisena vuotena peräkkäin. &copy Getty Images

Yhdessä parhaan ystävänsä Song-Hee Kimin kanssa LPGA Tourin Incheonin turnauksen finaalikierroksella pelannut Na Yeon Choi (-10) ei antanut sunnuntaina ensimmäistä voittoaan jahdanneelle Kimille armoa. Voittomarginaalia toiseksi nousseeseen Vicki Hurstiin nähden jäi lopulta kaksi lyöntiä. Tuloksen 69 pelannut Choi oli kilpailijoista ainoa, joka pystyi alittamaan kaikilla kolmella kierroksella 70 lyönnin rajan.

”Olen iloinen, että pystyin puolustamaan menestyksekkäästi kisan viimevuotista voittoani. Monet kannattajani odottivat sitä minulta. Täyttääkseni heidän toiveensa minun täytyi antaa kaikkeni kentällä ja keskittyä huolella jokaiseen lyöntiin. Se palkittiin tällä tavalla.”, Choi sanoi.

Kim oli finaalipäivän alla Choita lyönnin edellä, kunnes kisa kääntyi Choin eduksi kierroksen puolivälissä: Kim teki rei’illä 9-13 neljä bogia, Choin kolmea (10, 11 ja 13) birdietä vastaan.

Choi on viime vuoden voittajista toistaikseksi ainoa, joka on pystynyt puolustamaan tällä kaudella menestyksekkäästi turnausvoittoaan. 270 000 dollarin palkintoshekin avulla hän siirtyi kiertueen ansiolistan ykköseksi ohi Jiyai Shinin, 1 742 028 dollarin kokonaistienesteillään.

Vaikka lopulta kolme lyöntiä Choille hävinnyt Kim jäi tälläkin kertaa ilman voittoa, on hänenkin parhaat saavutuksensa vielä edessäpäin. Tästä osoituksena viimeiset 27 turnausta, joista 21:ssa Kim on sijoittunut kymmenen parhaan joukkoon.

Neljännen sijan jakoivat päivän kovimman kierroksen (67) pelanneen Paula Creamerin johdolla Shin sekä Suzann Pettersen. Kolmikon lopputulos oli kuusi alle.

LPGA Tourin seuraava turnaus (Mizuno Classic) pelataan ensi viikonloppuna Japanissa.

Marko Kuivasaari

Wikström teki hyvän nousun Shanghaissa

Ursula Wikström paransi Shanghain LET-kiertueen kisan toisella kierroksella peliään tuntuvasti ja nousi 21. sijalle ennen päätöspäivää. Suomalaisista jatkopaikka heltisi myös Jenni Kuosalle sekä Hanna-Leena Saloselle. Suzhou Taihu Ladies Openia johtaa Hollannin Dewi-Claire Schreefel. Koreassa pelattavan LPGA-turnauksen johtopallossa pelaavat sunnuntaina parhaat kaverukset Song-Hee Kim ja Na Yeon Choi.

Ursula

Ursula Wikströmillä on hyvällä pelillä vielä mahdollisuudet nousta Shanghain kisan kärkikymmenikköön. Kuva: LET/Tristan Jones

Ursula Wikström jakaa sijaa 21 Shanghain kupeessa pelattavassa naisten Euroopan Tourin osakilpailussa, Suzhou Taihu Ladies Openissa. Perjantain avauskierroksella Wikströmin tuloskorttiin kirjattiin 74 lyöntiä, mutta lauantain kierros sujui jo neljä lyöntiä paremmin.

Kiertueen neljänneksi viimeistä osakilpailua johtaa yllättäen Hollannin Dewi-Claire Schreefel tuloksellaan -7. Hyvää hollantilaispanosta täydentää lyönnin maannaistaan jäljessä oleva Christel Boeljon. Kolmanella sijalla väijyy Irlannin Rebecca Coakley (-5). Skotlantilaiset Vikki Laing ja Kylie Walker (-4) jakavat seuraaavan sijan.

Neljästä kilpailuun startanneesta suomalaisesta jatkoon selviytyivät Wikströmin lisäksi tilanteessa kolme yli oleva Jenni Kuosa (46:s) sekä juuri cut-rajan paremmalle puolelle selvinnyt Hanna-Leena Salonen (+5). Riikka Hakkarainen karsiutui jatkosta viiden lyönnin erolla.

Rentous palkittiin

Kahdessa edellisessä kilpailussa päätöskierrokselta karsiutunut Wikström sai peliinsä lisää rentoutta ja hän pääsee sunnuntaina jahtaamaan kauden toista top-ten -sijoitustaan tosissaan. Eroa yhdeksänteen sijaan on kaksi lyöntiä.

”Peli on viime aikoina ollut vähän sellaista väkinäistä vääntämistä. Tänään peli oli pitkästä aikaa rennompaa ja tulostakin syntyi. Parempaakin oli tarjolla, sillä lyönnit löysivät tiensä hyvin lipulle, mutta putit olivat hieman arkoja”, Wikström sanoi.

Wikströmin tuloskorttiin merkittiin lauantaina 14 parin lisäksi kolme birdietä ja yksi bogi. Muut tilastot kertovat hänen osuneen avauslyönneillään yhdeksälle väylälle ja lähestymislyönneillään 13 viheriölle. Putteja kertyi 28.

Kaverukset taistelevat Korean kisan voitosta

Parhaat ystävykset Song-Hee Kim ja Na Yeon Choi pelaavat LPGA Hana Bank Championshipin johtopallossa turnauksen finaalikierroksella. Choilla on ennestään kolme voittoa naisten Yhdysvaltain kiertueelta, mutta Kimiltä puuttuu vielä ensimmäinen. Kolmantena pyöränä korealaisten ryhmässä pelaa sunnuntaina USA:n Vicki Hurst.

Na

Na Yeon Choi tavoittelee sunnuntaina uransa neljättä voittoa LPGA Tourilla. &copy Getty Images

Song-Hee Kim (-8) pelasi lauantaina toisen peräkkäisen 68 lyönnin kierroksen ja otti lyönnin erolla LPGA Hana Bank Championshipin kärkipaikan ennen turnauksen voittoa puolustavaa Na Yeon Choita. Voittaessaan sunnuntaina Kimistä tulisi kauden kolmas ensikertalaisvoittaja LPGA Tourilla. Aikaisemmat voitot ovat mennneet Sun Young Yoolle (Sybase Match Play) sekä Talissa viime vuonna LET-kisan voittaneelle Beatrice Recarille (CVS/pharmacy LPGA Challenge).

Asetelma finaalikierroksen kärkiryhmän osalta on mielenkiintoinen, ovathan kotikaupungissaan pelaavat Kim ja Choi keskenään parhaat kaverukset.

”En ole koskaan aikaisemmin pelannut Na Yeonin (Choi) kanssa minkään turnauksen viimeisellä kierroksella. Ennen starttia tuntuu varmasti siltä kuin olisin lähdössä hänen kanssaan harjoittelemaan. Siispä aion pitää huomenna kentällä hauskaa parhaan ystäväni kanssa”, sanoi Kim, jolla on 26 viimeisestä kisastaan peräti 20 top-ten -sijoitusta.

Kolmantena maailmanlistan 7:nnen ja 8:nnen kanssa sunnuntain johtopallossa pelaa Yhdysvaltain Vicki Hurst (WR 71), jolla lienee tiedossa kova paikka murtaa korealaisten henkinen muuri. Hurst (-6) on Kimiä kaksi lyöntiä jäljessä.

Kimin ja Choin ohella maailmanlistan terävästä kärjestä Incheonin turnauksen top-kymppiin mahtuu ainoastaan jaetulla viidennellä tilalla oleva Norjan Suzann Pettersen (-4).

Marko Kuivasaari

Bondad paalulle Shanghaissa, Hurst ja Kim Koreassa

Frances Bondadin tulos 67 oli LET-kiertueen Shanghain turnauksen parasta antia avauspäivänä, joka ei suomalaisittain sujunut mairittelevasti: Ursula Wikström ja Jenni Kuosa jakavat kaksi yli tuloksellaan 40. sijaa. LPGA Tourilla Vicki Hurst ja Song-Hee Kim pitivät perjantaina maailman terävimmän kärjen takanaan.

Frances

Frances Bondad oli Shanghain kisan avauskierroksen pirtein. &copy Getty Images

Tulos 67 (-5) johdatteli Frances Bondadin Suzhou Taihu Ladies Openin kärkeen turnauksessa, joka kuuluu naisten Euroopan Tourin ohjelmaan. Australialaisen johtomarginaali toisen sijan jakaviin NontayaSrisawangiin ja Christel Boeljoniin on yksi lyönti.

Bondadin kierroksen alku ei välttämättä lupaillut mitään häikäisevää, sillä viitosreiän bogia edelsi kolme puttia. Tämän jälkeen hän kuitenkin ryhdistäytyi tehden kuusi birdietä.

”Peli oli hyvin hallussa. En missannut yhtään väylää ja upotin monta pitkää puttia”, Bondad sanoi.

Etenkin reikien 9, 11 ja 17 upotukset olivat näyttäviä. ”Olin niissä onnekas, mutta toisaalta jotain täytyy laittaa hyvän harjoittelunkin piikkiin.”

Los Angelesissa syntynyt 22-vuotias Bondad pelaa kolmatta kauttaan LET-kiertueella, mutta avausvoitto puuttuu vielä. Uran paras sijoitus on peräisin syyskuulta, jolloin hän venyi Espanjan avoimissa jaetulle kakkostilalle.

Huolimatta iltapäivän lähtijöille sopivasti lämmenneestä säästä Nontaya Srisawang paleli n. 15 asteen leppoisassa ilmassa.

”Varmasti yksi kylmimmistä ilmoista, jolloin olen koskaan pelannut golfia. Muutamat pitkät upotukset griinillä lämmittivät kuitenkin mieltä”, thaimaalainen sanoi.

Suomalaisittain Shanghain kisan ensimmäinen kierros ei aiheuttanut suuria riemunkiljahduksia. UrsulaWikström ja Jenni Kuosa ovat jaetulla 40. tilalla pelattuaan tuloksen 74. Hanna-Leena Salonen (74:s) tarvitsi kaksi lyöntiä enemmän, Riikka Hakkaraisen (91:s) päästyä vaivoin alle 80 lyönnin.

”Koko kierros meni hieman taistellessa. Kolmetoista greeniä oli kuitenkin ihan kohtuullinen suoritus, kunnon paikoilla niistä oli ehkä kahdeksan. Kaksi birkkua sain niistä upotettua, joten ei se oikein iskussa tuo putti ollut. Loppuun vielä ne kolmeputtiset jäi kaivelemaan. Tipuin niiden johdosta melkein 40 sijaa. Huomenna täytyy pyrkiä pelaamaan varmasti ja upottaa paremmalla prosentilla putit, jotta päästään sunnuntain rahakierrokselle. Cut tullee olemaan +5 tai +6.”, Salonen sanoi.

Marko Kuivasaari

Hurst ja Kim johdossa LPGA Tourilla

Vicki Hurst ja Song-Hee Kim (68) olivat päivän parhaat, kun Koreassa pelattava LPGA Hana Bank Championship saatiin käyntiin. Kisan voittoa puolustava Na Yeon Choi jakaa kolmannen sijan yhdessä Amy Hungin kanssa. Minea Blomqvist ei ole turnauksessa mukana.

Song-Hee

Song-Hee Kimin uran avausvoitto LPGA Tourilla roikkuu ilmassa. &copy Getty Images

Vicki Hurst ja Song-Hee Kim aloittivat Incheonissa pelattavan LPGA Tourin turnauksen pirteimmin. Kaksikko löi perjantaina tuloksen 68, joka riittää jaettuun kärkipaikkaan lyönnin erolla viime vuoden voittajaan, Na Yeon Choihin ja Amy Hungiin nähden.

Hurstin kauden ainoa top-ten -sijoitus on peräisin helmikuulta, jolloin hän oli HSBC Women’s Championsissa seitsemäs. Muita mainittavia sijoituksia ovat Evian Mastersin 11:s ja Navistar LPGA Classicin 12:s tila. Tällä kaudelle 221 271 dollaria tienannut Hurst ei ole vielä voittanut urallaan yhtään turnausta naisten Yhdysvaltain kiertueella.

Voittoja ei ole vielä Kiminkään tilillä, mutta korelainen on sijoittunut tällä kaudella peräti 14 kertaa kymmenen parhaan joukkoon. Näistä top-3 -sijoituksia on neljä.

Viidennen sijan LPGA Hana Bank Championshipin avauskierroksen jälkeen jakaa kaikkiaan kahdeksan pelaajaa, joukossaan Amanda Blumenhurst sekä Michelle Wie (70).

Minea Blomqvist ei pelaa Incheonin turnauksessa.

Marko Kuivasaari

Käärmeen puraisema Reid jahtaa menestystä Shanghaissa

Melissa Reid sai LET-kiertueen edellisessä turnauksessa käärmeenpureman jalkaansa, mutta selvisi tapahtumasta säikähdyksellä. Englantilainen jahtaa kauden toista voittoaan Suzhoussa, jossa ovat mukana myös kaikki kiertueen suomalaispelaajat. LPGA Tour jatkuu puolestaan Korean Incheonissa pelattavalla turnauksella.

Paljon

Paljon hyviä sijoituksia pitkin vuotta koonnut Melissa Reid jahtaa kauden toista voittoaan Shanghain turnauksessa. &copy Getty Images

Naisten Euroopan Tourin kauden 2010 kolmanneksi viimeinen turnaus pelataan tänä viikonloppuna Shanghaissa. 108 pelaajan joukossa on 45 naista LET-kiertueelta ja 22 Aasian Tourilta. Kiinan golfliiton nimilkkeellä osallistujaluettelossa on 35 pelaajaa, lisäksi Carly Booth ja Louise Ståhle starttaavat perjantain ensimmäiselle kierrokselle villillä kortilla.

Yksi Suzhou-Taihu Ladies Openin suurimpia ennakkosuosikkeja on Melissa Reid, jonka viime viikonloppuna Hainanissa pelattuun turnauksen sisältyi dramaattinen tapahtuma. Kävellessään kentän 16. väylän oikeanpuoleissa raffissa hänen jalkaansa iski käärme. Lähellä ollut kenttämestari selvitti pian Reidille, että kyseinen käärme on myrkyllinen, mutta ei hengenvaarallinen.

Vaikka Reidiä kehoitettiin menemään välittömästi sairaalaan, hän halusi kuitenkin jatkaa kierroksensa loppuun. Tämän jälkeen hän kävi lääkärin luona teettämässä tarvittavat toimenpiteet pureman hoitamiseksi.

Englantilainen oli Hainanin kisan lopputuloksissa 16:s, mutta uhkuu menestysintoa Shanghain turnauksessa.

”Nyt näyttää paremmalta, viime viikolla oli vaikeuksia lukea griinejä. Shanghain kenttä ja griinit tuntuvat hyviltä. Olen tehnyt töitä puttini kanssa ja asiat ovat kunnossa”, 23-vuotias Reid sanoi kisan aattona.

Derbyn seudulta kotoisin oleva Reid (230 392 €) on kiertueen ansiolistalla kolmantena, jonka voitto on näillä näkymin menossa niin ikään Shanghaissa mukana olevalle Lee-Ann Pacelle (295 704 €). Listan kakkonen, Laura Davies (269 743 €) sen sijaan skippaa tämän viikonvaihteen turnauksen.

Muita Suzhou-Taihu Ladies Openin potentiaalisia menestyjiä ovat mm. Vikki Laing, Florentyna Parker ja Becky Brewerton. Suomalaisista mukana ovat koko kiertueen vakionelikko: Riikka Hakkarainen, Jenni Kuosa, Hanna-Leena Salonen ja Ursula Wikström.

Marko Kuivasaari

Maailman eliitti koolla Koreassa

Cristie

Cristie Kerr starttaa Korean turnaukseen uutena maailman ykkösenä. &copy Getty Images

Naisten toinenkin pääkiertue pysyttelee edelleen Aasian maaperällä, sillä LPGA Tourin kalenterissa on vuorossa Korean Incheonissa pelattava LPGA Hana Bank Championship. Kisan voittoa puolustaa maailmanlistan kuutonen Na Yeon Choi, joka johdattaa maailman top-kympistä Sky 72 Golf Clubille myös seitsemän muuta pelaajaa: Cristie Kerrin (1), Jiyai Shinin (2), Suzann Pettersenin (4), Michelle Wien (7), Song-Hee Kimin (8), In-Kyung Kimin (9) sekä Paula Creamerin (10).

Yhdeksättä kertaa pelattavan turnauksen kenttänä toimii Ocean Course, jolla kisa pelattiin myös kahtena edellisvuotena. Turnauksen palkintoarvo on 1,8 miljoonaa, joista voittaja kuittaa sunnuntaina itselleen 270 000 taalaa.

Viime vuoden kisassa Choi nitisti toisen sijan jakaneet Maria Hjorthin sekä Yani Tsengin yhdellä lyönnillä. Voitto oli tuolloin Choille toinen LPGA Tourilla. Tämän jälkeen hän on sijoittunut naisten Yhdysvaltain kiertueen kisoissa 12 kertaa kymmenen parhaan joukkoon, sisältäen Corning Classicin voiton.

Kiertueen ainoa suomalaispelaaja Minea Blomqvist ei ole mukana Korean turnauksessa.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje