14.–21.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[14][16]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Omissa käsissä

Luke Donald haluaa viikonloppuna osoittaa, että hän osaa voittaa USA:ssa myös lyöntipelikisan © Getty Images

Luke

Luke Donaldin asema maailmanlistan ykkösenä on vahva, ilman terän täydellistä menettämistä hän pitää asemansa yli vuodenvaihteen. Englantilaisella on viikonloppuna mahdollista kruunata upeasti PGA Tourin kautensa Tour Championshipissa. Donald lähtee kisaan Fedex Cupin pisteissä neljäntenä, voitto toisi automaattisesti pistelistan ykköstilan, muukin kärkisijoitus saattaa riittää jos hänen edellään olevat Webb Simpson, Dustin Johnson ja Justin Rose kompuroivat.

Donaldille voiton saavuttaminen olisi ison muurin murtamista. Uskomatonta, mutta totta on näet se, että ainoan kerran urallaan hän on voittanut USA:ssa neljän kierroksen mittaisen lyöntipelikisan vuonna 2006!!!. Ensimmäinen ykköstila 2002 vaati vain kahden kierroksen ahertamista sateen huuhdeltua puolet urakasta pois. Reikäpelimestaruuden Donald ahkeroi talvella näytöstyyliin, lisäksi hän on näyttänyt Euroopassa kaapin paikan vuoden aikana BMW PGA Championshipissa sekä Skotlannin avoimissa.

Viimevuonna Donald katseli Tour Championshipissa Eastl Laken kentällä vierestä Jim Furykin juhlintaa sijoittuen itse toiseksi. Milkäli sija paranee sunnuntaina päättyvässä kisassa yhdellä, nousisi Donald myös varmuudella Webb Simpsonin ohitse virallisella rahalistalla. 17 kertaa PGA Tourilla pelannut Donald on ansainnut jo yli 5,3 miljoonaa, kisaa kohden tämä tekee 318.000 taalaa.

Tour Championshipin jälkeeen hänellä pitää heti kiirettä, sillä seuraavan viikon torstaina käynnistyy St.Andrewsin, Carnoustien ja Kingsbarnsin kentällä ET:n suurkilpailu, Dunhill Links Championships johon osallistuu koko Tourin kerma. Donald on aivan omilla luvuillaan Race to Dubain listoilla ( 3,778 milj. e). Kakkosena oleva Rory McIlroy (2,151 milj e) on yli 1,6 miljoonaa jäljessä. Mikäli Donald pitää McIlroyn ja muut tähdet takanaan, olisi ero seuraaviin niin iso, että sen kurominen umpeen loppusyksyn aikana vaatisi varsin suuria käänteitä.

Dustin

Donaldia ajaa syksyn kisoissa menestykseen sekin, että huolimatta selkeästä dominoinnista World Rankingilla, hänen esityksensä majoreissa ovat melko kesyjä. Mastersissa sijoitus oli neljäs, PGA Championshipissa kahdeksas. Kummassakaan hän ei ollut käytänönnössä loppumetreillä taistelemassa voitosta.

Atlantassa on 30 jäljelle jääneen pelaajan joukossa eurooppalaisista myös Justin Rose ( listan kolmas)sekä Fredrik Jacobson ( 29.). Rose vie jättipotin varmasti mikäli voittaa, Jacobsonin mahdollisuudet ovat myös olemassa, mutta monimutkaisen pistelaskusysteemin jälkeenkin lähinnä teoreettisia. Fedex Cupin voittaja kuittaa siis 10 miljoonan bonuksen. Rahassa mitattuna arvo on jokseenkin sama kuin kuin kuuden majorin voittaminen!!!

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje