15.–22.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][13]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - SM-kilpailut

Odotettu trendi – SM-kisojen ”kuninkuusluokan” osallistujamäärässä roima kasvu

M80-ikäluokan SM-turnauksen mitalistit vasemmalta lukien: Rainer Helling, Erkki Ripatti ja Veikko Kirjonen. Kuva: Helsingin Golfklubi

Hienon tuloksen pelannut mestari alitti vaivattomasti ikänsä Talissa käydyssä turnauksessa.

Viidennen kerran pelatut M80-ikäluokan lyöntipelin SM-kilpailut käytiin tiistaina Helsingin Golfklubin kentällä Talissa. Matkaan lähti 64 pelaajaa, mikä on vanhimman ikäluokan suomenmestaruuskisojen uusi ennätys.

Viime vuonna, niin ikään Talissa pelattuun turnaukseen osallistui 46 kilpailijaa, joten lisäys on huomattava.

Vuodesta 2015 pelattujen M80-ikäluokan SM-kisojen osallistujamäärä on kasvanut vuosi vuodelta. Tämä on odotettu trendi, sillä nuorimmat mukaan nyt kisaan päässeet pelaajat olivat ruuhkavuotensa ohittaneita viisikymppisiä ensimmäisen todellisen golfbuumin rantautuessa Suomeen 80-luvun lopussa.

Onkin ilmeistä , että ”kasikymppisten” SM-kisoihin osallistuvien pelaajien määrä tulee edelleen kasvamaan lähivuosina. Suomessa on runsaasti 40-luvulla syntyneitä, terveellisiä elämäntapoja vaalivia golfin harrastajia, jotka ovat jo pitkään pelanneet nuorempien seniori-ikäluokkien kiertueilla.

Reilun viiden vuoden kuluttua kuvaan astuvat suurten ikäluokkien edustajat, jolloin myös M80-SM-kilpailuihin voinee vähitellen odottaa kolmilukuisia osallistujamääriä.

Tämän vuoden suomenmestari, Aura Golfin Veikko Kirjonen, 80, oli turnauksessa omaa luokkaansa. Hän alitti mainiolla 77 lyönnin tasoituksettomalla tuloksellaan selvästi oman ikänsä ja jätti toiseksi sijoittuneen Nokia River Golfin Erkki Ripatin neljän lyönnin päähän.

Golf Talman Rainer Helling ja Sarfvik Golf Clubin Raimo Waltasaari päätyivät tulokseen 82, mutta pronssi meni ensin mainitulle paremman sisääntulon ansiosta.

Kilpailun läpivientiä häiritsi välillä rajuksikin äitynyt ukkonen, joka keskeytti pelitapahtumat muutamaan otteeseen. Aamuyhdeksältä alkanut kisa saatiin päätökseen vasta hieman kello 18 jälkeen.

Kyseessä oli kolmas peräkkäinen kerta, kun turnauksen voittaja pelaa seiskalla alkavan tuloksen. Helsingin Golfklubin Kalevi Tellqvist (tänä vuonna viides) löi Talissa vuosi sitten lukeman 79 ja Raimo Waltasaari otti samalla tuloksella kultaa Alastarossa vuonna 2017.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)