Kärjessä oleva Jake Knapp pelasi PGA Tourin historian 15. viitosella alkavan kierrostuloksen.
Sami Välimäki oli jäätävässä vireessä Floridan Palm Beach Gardensissa torstaina käynnistyneessä PGA Tourin kilpailussa. Hän täräytti Cognizant Classic -turnauksen ensimmäisellä kierroksella upean tuloksen 63 (-8), jolla irtoaa 18 reiän jälkeen jaettu toinen sija.
Välimäki aloitti bogittoman kierroksensa kuuluisalla PGA Nationalilla laittamalla välittömästi yli kuusimetrisen birdie-putin sisään. Tehokkain vaihe osui kierroksen jälkipuolelle, kun hän iski 11 viimeisen reiän aikana kuusi päivän kahdeksasta birdiestään.
”Tosi hyvää peliä tiiltä griinille ja tänään upposi mukavasti! Kun on pehmeät pinnat eikä oikein tuulta, niin kovaa tulosta pelataan. Todennäköisesti iso muutos tulee loppuviikkoon, kun ei ole luvattu sadetta. Pinnat muuttuvat varmasti kovemmiksi”, Välimäki sanoi.
Hienon kierroksen parasta antia oli puttipeli, jonka strokes gained -tilastossa Välimäki pääsi tuhdisti (+3,240) plussan puolelle. Champions Coursen reiällä 14 upposi noin kahdeksanmetrinen birdie-putti, ja joukkoon mahtui useita noin kolmen metrin tärkeältä etäisyydeltä säkitettyjä putteja.
Kierrostulos 63 on Välimäen selvästi paras noteeraus tällä kaudella. Hän on pelannut PGA Tour -urallaan vain kerran kovemman tuloksen. Tämä tapahtui heinäkuun 2024 John Deere Classicissa, jonka avauskierrokseen Välimäki käytti 61 lyöntiä.
Välimäki sekä hänen kanssaan toista sijaa jakavat Daniel Berger ja Russell Henley ovat neljä lyöntiä kärjessä hurjastelevaa Jake Knappia (-12) perässä. Tuloksellaan 59 Knappista tuli PGA Tourin kautta aikain 15. viitosella alkavan kierrostuloksen lyönyt pelaaja.
Lähes tuuleton sää ja pehmeät viheriöt näyttäisivät tylsyttäneen yhdeltä PGA Tourin hankalimmalta kisa-areenalta kulmahampaat. Knapp pamautti Champions Coursella torstaina 12 birdieä, ja paikkoja oli useampaankin. Toiseksi viimeisellä noin 3,5-metrinen putti pyörähti täpärästi reiästä ulos.
Kuudenkympin alitus ei tuottanut 18. reiällä yhdysvaltalaiselle suurempia ongelmia. Hän tykitti 306-metrisen draivin ja sivalsi pallonsa vaivatta toisella lyönnillä par-viitosen griinille. Tulokseen 59 riitti kaksi puttia. Kyseessä on myös PGA Nationalin Champions Coursen uusi kenttäennätys.
Knapp missasi avauskierroksella vain kaksi väylää ja viheriötä. Putteja kertyi 25, ja hänen kaikki kuusi par-puttiaan olivat alle metrin pituisia. Häneltä löytyy PGA Tourilta yksi voitto. Se tuli vuosi sitten Mexico Openissa, jossa Sami Välimäki oli kakkonen.
12 birdies on the scorecard 💪@KnappTime_LTD records the 15th sub-60 round in PGA TOUR history. pic.twitter.com/ZBXFVdL3AU
— PGA TOUR (@PGATOUR) February 27, 2025
Al Geiberger pelasi USA:n kiertueella ensimmäisenä pelaajana viitosella alkavan tuloksen vuoden 1977 Memphis Classicissa. Ainoana kahdesti 60 lyönnin rajan on alittanut Jim Furyk. Näistä vuoden 2016 Travelers Championshipissä pelattu tulos 58 on PGA Tourin ennätys.
Kaikkiaan 143 pelaajasta 122 pelasi kierroksensa vähintään parissa. Torstain tuloskeskiarvo oli 68,63. Se kertoo omaa kieltään päivän suotuisista olosuhteista.
Austin Eckroat voitti viimevuotisen kilpailun tuloksella -17. Se oli neljäs peräkkäinen kerta, kun aiemmalta nimeltään Honda Classicin voittotulos alitti parin kaksinumeroisesti. Tätä ennen vastaava oli tapahtunut Jack Nicklauksen suunnittelemalla kentällä vain kerran kahdeksan vuoden jaksossa.
Lue seuraavaksi: Välimäki pelasi kelpo kisan Meksikossa, mutta tuttu kompastuskivi vei sijoituksia
-8 riittää cutista läpi 100% varmuudella
Toisella kierroksella sitten humpsahti: jatkoon selvinneistä jaettu viimeinen sija!
Nykyisin mikään ei ole varmaa ennen kuin kierros on pelattu loppuun. Niin yllättäviä romahtamisia on nähty.
Toivotaan hyviä ja onnistuneita kierroksia viikonlopulle.