16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Nordic League

Nordic Liigan kisassa hämmästyttävän korkea karsintaraja – kova tuuli teki tehtävänsä

Kalle Sneck kiikaroi perjantaina päättyvässä NL-turnauksessa paikkaa kymmenen joukkoon. Kuva: Juha Hakulinen

99 pelaajasta vain kaksi alitti toisella kierroksella kentän parin.

Tanskan länsirannikolla sijaitseva Esbjerg Golfklubin kenttä ei ole kaikkein helpoimmasta päästä oleva kisa-areena, mutta se on tuntunut pitävän tämänviikkoisessa Nordic Liigan kilpailussa pelaajia harvinaisen tiukasti pihdeissään.

Kahden kierroksen jälkeen vain kolmen pelaajan tuloksen edessä on miinusmerkki, ja cut-rajan ylitti poikkeuksellisen korkealla 36 reiän saldolla, +10.

Vaatimattoman tulostason taustalla on kova tuuli, joka yltyi torstain kierroksella erityisen navakaksi. Toisena pelipäivänä lähes sadasta kaksi kierrosta loppuun saakka pelanneista vain kaksi alitti parin.

Yhtä korkeaan lukemaan kohonnutta karsintarajaa saa kiertueen lähimenneisyydestä hakea. Enimmäkseen Ruotsissa ja Tanskassa pelattavissa Nordic Liigan kisoissa jatkoon pääsee tyypillisesti parin tuntumassa tai jonkin verran sen alle olevalla tuloksella.

Myös parhaiten sijoittuneiden lopputulokset pyörivät kiertueen 54 reiän turnauksissa toisinaan yli 20 lyöntiä alle parin. Sellaisesta hurjastelusta Esbjergissä ei kuitenkaan tällä kertaa tarvitse haaveilla.

Suomalaisista kahden kierroksen jälkeen paras oli nyt 14. sijaa jakava Kalle Sneck, joka pelasi 36 reikää kolme yli parin. Finaalikierrokselle ylsivät myös Lauri Ruuska (+8), Linus Väisänen (+8), Juuso Kahlos (+9) sekä Miro Veijalainen (+10).

Esbjerg Openin kärki on Pohjoismaiden kiertueen aatelia, sillä kolmikosta kaikki mahtuvat rankingissa kahdeksan joukkoon, parhaana Niklas Nørgaard Møller, joka on listalla kakkosena. Turnauksessa Møllerin kanssa toista sijaa jakava Islannin Haraldur Magnus pelasi toissavuotisessa Open Championshipissä.

Paalulla olevalla Elias Bertheussenilla on turvallisen tuntunen viiden lyönnin johto, kun viimeinen ryhmä lähestyy kentän puoliväliä. Voitolla nyt rankingissa viidentenä oleva norjalainen sinetöisi paikkansa ensi vuodeksi Challenge Tourille.

Väisänen on suomalaisista rankingissa parhaana, sijalla 15.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje