Stark on kauden toisessa majorissa legendaarisen Annika Sörenstamin jäljillä.
Maja Stark (-7) nousi Wisconsinissa Erin Hillsin kentällä meneillään olevan U.S. Women’s Openin kärkeen. Hän pelasi kilpailun kolmannella kierroksella tuloksen 70, ja on lyönnin Espanjan Julia Lopez Ramirezia edellä. ”Olen todella tyytyväinen esitykseeni tähän mennessä. Odotukseni kilpailuun lähtiessä eivät olleet korkealla, sillä en ole pelannut kovin hyvin viime aikoina.” ”Mitä vain voi tapahtua, sillä kenttä on vaikea ja pallo pyöreä. Pelaan 80:aa muuta kilpailijaa vastaan, mutta enimmäkseen itseäni vastaan. Yritän tehdä parhaani”, maailmanlistalla sijalla 33 oleva Stark sanoi. Nopeat griinit ja hankalat lipun paikat näkyivät tuloksissa ja toivat kortteihin isoja lukuja lauantaina. Konkreettisin esimerkki tästä nähtiin 15. reiällä, kun Esther Hensleitin 18-metrinen eagle-putti livahti 27 metriä pitkäksi karheikkoon, ja saksalainen teki tuplabogin. Kilpailua organisoiva Yhdysvaltain golfliitto (USGA) ilmoitti viheriöiden stimp-lukeman olleen kolmannellla kierroksella noin 13, millä oli yhteys myös hitaasti sujuneeseen peliin. Päivän tuloskeskiarvo oli 73,6, ja lopulta koko joukosta vain Ramirez onnistui alittamaan 70 lyönnin rajan. Kilpailun puolivälissä kolmen lyönnin johdossa ollut Mao Saigo (-5) joutui tyytymään tulokseen 75, mutta pysyi kärkitaistelussa mukana. Kauden ensimmäisen majorin, Chevron Championshipin, voittanut Saigo jakaa kolmatta sijaa kahden muun japanilaisen, Rio Takedan sekä vuoden 2019 Women’s British Openin ykkösen Hinako Shibunon kanssa. Starkilla on mahdollisuus nousta Annika Sörenstamin rinnalle ainoana ruotsalaisena U.S. Women’s Openin voittajana. Vuonna 2021 ammattilaiseksi ryhtynyt Stark, 25, on saavuttanut pääkiertueilla kuusi voittoa, joista yksi on kuulunut LPGA Tourin ohjelmaan. Paras sijoitus majoreissa on viime vuoden Chevron Championshipistä, jossa hän oli toinen. Myös toinen ruotsalainen, Linn Grant (-3) mahtuu top 10:een. Hän jakaa seitsemättä sijaa, neljä lyöntiä kärjestä. Viisi ruotsalaisnaista on voittanut urallaan major-turnauksen. Listan ylivoimainen ykkönen on Sörenstam kymmenellä voitollaan, joista kolme on tullut Women’s U.S. Openissa. Viimeisimpänä ruotsalaisista major-titteliin on yltänyt vuoden 2021 Women’s British Openin voittanut Anna Nordqvist.Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje