26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - World ranking

Miesten maailmanlista avataan ensi viikolla – European Tour pettyi rajusti ratkaisuun

Bernd Wiesbergerin mielestä maailmanlista olisi pitänyt avata vasta kun kaikki kiertueet ovat käynnistyneet. Kuva: Getty Images

Pelaajien kelpoisuutta majoreihin ja WGC-sarjan kisoihin tulkitaan tämänhetkisten listasijoitusten perusteella. Euroopan Ryder Cup -maailmanpistelista pysyy jäädytettynä ET:n käynnistymiseen saakka.

Miesten virallisen maailmanlistan OWGR:n jäädytys päättyy ensi viikolla, kun PGA Tour ja USA:n kakkoskiertue Korn Ferry Tour jatkavat lähes kolme kuukautta keskeytyksissä olleita kausiaan. Näin sekä Texasin (Charles Schwab Challenge) että Floridan (Korn Ferry Challenge) kilpailuihin osallistuvat pelaajat tulevat ansaitsemaan jälleen normaaliin tapaan maailmanlistan pisteitä.

Listan jäädytyksen purkaminen on herättänyt ihmetystä vanhalla mantereella, sillä European Tourin on määrä jatkua vasta heinäkuun loppupuolella pelattavalla British Masters -turnauksella.

”Mikä kohtuuton päätös. Hyvin toimittu OWGR. Kiitos kovasti”, tviittasi ET-pelaaja Mike Lorenzo-Vera kuultuaan ratkaisusta. Bernd Wiesberger puolestaan totesi, että kaikkien kiertueiden pitäisi voida tarjota yhtä aikaa rankingpisteitä, tai sitten ei yhdenkään.

European Tourin toimitusjohtaja Keith Pelley ilmaisi kiertueen pelaajille osoittamassaan ja Golf Digestin haltuun saamassa muistiossa tyytymättömyytensä OWGR:n teknisen komitean ja hallituksen viimeviikkoisen kokouksen päätöksiin.

Hän oli yhtä mieltä ehdotuksesta, että tämänhetkisiä rankingsijoituksia käytetään myöhemmin tänä vuonna, tulkittaessa pelaajien kelpoisuutta major-kilpailuihin ja World Golf Championship -sarjan turnauksiin. PGA Tourin pelaajien mahdollisuutta ansaita maailmanlistan pisteitä reilusti ennen ET:n jäsenistöä hän ei sen sijaan pitänyt hyväksyttävänä.

”European Tourin ja Challenge Tourin – ja monen muun kansainvälisen kiertueen – pelaajat ovat nyt epäedullisessa asemassa, koska heillä ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta kilpailla”, Pelley sanoi.

”Meidän ehdotuksemme oli joko jäädyttää kaikkien European Tourin pelaajien – joilla ei ole mahdollisuutta kilpailla – tämänhetkiset keskiarvopisteet, kunnes pystymme jatkamaan kautta, tai sitten nostaa kisoissamme tarjolla olevaa OWGR-pistepottia. Seuraukset ovat negatiivisia suurimmalle osalle pelaajistamme ilman jompaakumpaa edellä mainituista muutoksista. Pelaajat menettävät pisteitä ilman omaa syytään, koska eivät pysty osallistumaan turnauksiin.”

Pelleyn mukaan molemmat ehdotukset hylättiin, ja hän äänesti maailmanlistan jäädytyksen purkamista vastaan. Ainoastaan Pelley suhtautui lopulta kielteisesti listan avaamiseen.

OWGR:n hallinto huomautti keskiviikkona julkaisemassaan tiedotteessa, että rankingjärjestelmä voi yhtä hyvin heikentää kuin vahvistaa kilpailuihin osallistuvan pelaajan asemaa listalla.

”Olen hyvilläni, että voimme purkaa maailmanlistan jäädytyksen. On ollut vaikeampaa käynnistää lista uudelleen kuin se oli laittaa jäihin. Päätöksillä oli lähes mahdotonta olla järkyttämättä ketään.”

”Sekä komitea että hallitus olivat sitä mieltä, että jos niin moni huippupelaaja aikoo kilpailla Yhdysvalloissa tulevina viikkoina, meidän on pakko avata maailmanlista”, sanoi OWGR:n hallituksen puheenjohtaja Peter Dawson.

Peter Dawsonin mukaan lista oli pakko avata, koska niin moni huippupelaaja kilpailee lähiviikkoina PGA Tourilla. Kuva: Getty Images

”Muussa tapauksessa voisi käydä niin, että esimerkiksi Jon Rahm ei valloittaisi ansaitsemaansa maailmanlistan ykköspaikkaa, vaikka hän sinne kuuluisi. On myös tosiasia, että kaikki kiertueet eivät voi käynnistyä yhtä aikaa. Mitä me sitten teemme? Onko meidän odotettava European Touria? Jos toimimme näin, mitä tehdään vaikkapa Aasian ja Japanin kiertueiden kanssa”, R&A:n pääsihteerinä vuosina 1999–2015 toiminut Dawson jatkoi.

Dawsonin mukaan muiden kiertueiden aloittamisajankohta ei ole niin kaukana, että siitä koituisi pelaajille liian paljon haittaa. Hän myös totesi, että jäädytetyn listan käyttäminen major-kelpoisuuden tulkitsemiseen on toimiva. OWGR ei halunnut, että yksikään pelaaja putoaa maailmanlistan top 50:stä ilman omaa syytä, ja samalla menettää paikan majoriin.

”Näillä perusteilla maailmanlista on käynnistettävä uudelleen. Meillä ei ollut siihen muuta vaihtoehtoa vaarantamatta rankingin eheyttä. Antamalla erityinen painopiste European Tourin tai muiden kiertueiden kilpailuille mielivaltaisella tavalla, ei vain toimi.”

”Olen hyvilläni, että voimme purkaa maailmanlistan jäädytyksen. On ollut vaikeampaa käynnistää lista uudelleen kuin se oli laittaa jäihin. Päätöksillä oli lähes mahdotonta olla järkyttämättä ketään.”

”Uskon, että kun pelaajat hieman summaavat asioita yhteen, tilanne ei näytä ollenkaan niin pahalta kuin he ensin ajattelivat. Mutta tunnen myötätuntoa pelaajia kohtaan. Heillä on tehtävänään vaikeita päätöksiä, niin kuin meilläkin. Mielestämme olemme tehneet oikeita asioita vaikeissa olosuhteissa.”

Ratkaisulla on seurauksensa, ja yksi niistä liittyy Euroopan Ryder Cup -joukkueen karsintaan. OWGR:n päätös merkitsee sitä, että vain pieni eurooppalaisvähemmistö, jolla on PGA Tourin pelioikeus, voi kerätä Ryder Cupin maailmanlistapisteitä kisojen jatkuessa Yhdysvalloissa. Tasapuoliset toimintaedellytykset saavutetaan kuitenkin vasta heinäkuun lopussa.

Siksi mukautukset olivat välttämättömiä. Yhteistyössä European Tourin turnauskomitean ja Euroopan Ryder Cup -joukkueen kapteenin Padraig Harringtonin kanssa toiminut Pelley kertoi muistiossa hyväksyneensä maailmanlistapisteiden keruun jäädyttämisen, kunnes European Tourilla palataan tositoimiin.

Se tarkoittaa sitä, että eurooppalaispelaajat eivät voi kartuttaa PGA Tourin ja Korn Ferry Tourin kilpailuissa Ryder Cupin maailmanlistapistesaldoaan, ennen kuin European Tour käynnistyy.

”Padraig (Harrington) vakuutti tarkkailevansa kaikkia mahdollisia Ryder Cup -pelaajia sinä aikana, kun maailmanpistelista on jäädytettynä”, Pelley sanoi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje