7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Maailman ykköspelaaja ennennäkemättömissä ongelmissa Etelä-Koreassa

Torstain päätösväylälle 10 lyöntiä käyttänyt Jin Young Ko pitää perää BMW Ladies Championshipissa kahden päivän jälkeen. Yleensä hänet on totuttu näkemään tuloslistan kärkipäässä. Kuva: Getty Images

Atthaya Thitikul voi nousta maailmanlistan kärkeen jo tänä viikonloppuna.

Viime vuoden heinäkuun ja tämän vuoden maaliskuun välillä kuusi voittoa LPGA Tourilla ottanut ja maailmanlistan ykköseksi noussut Jin Young Ko on ollut todellisissa vaikeuksissa tällä viikolla pelattavassa BMW Ladies Championshipissa Etelä-Koreassa.

Torstaina LPGA Tour -uransa huonoimman kierrostuloksen (80) pelannut Ko takelteli pahasti myös perjantain kierroksellaan, kun hän joutui tyytymään hänelle varsin epätyypilliseen 79 lyönnin tulokseen.

Yhteistuloksessa +15 oleva Ko on kahden kierroksen jälkeen kilpailun viimeisenä. Hän teki perjantaina kahdeksan bogin ja yhden tuplabogin lisäksi yhden birdien ja yhden eaglen.

Korealaistähden ongelmat juontavat juurensa jo viime kaudella tulleeseen vasemman käden rannevammaan, jota hän on kuntouttanut kotimaisemissaan viimeiset pari kuukautta. Ennen tauolle jäämistään Ko oli jäänyt cutin ulkopuolelle sekä Women’s Openissa että Kanadassa pelattavassa CP Women’s Openissa.

BMW Ladies Championshipin avauspäivän jälkeen Ko kertoi lehdistötilaisuudessa, ettei käden kuntouttaminen ja harjoittelu olleet sujuneet niin hyvin kuin hän olisi toivonut.

”En voinut harjoitella niin paljon kuin olisin halunnut. On vaikea kuvailla ranteeni tilannetta tällä hetkellä. Se ei ole enää niin paha kuin se oli, enkä usko, että se vaikuttaa peliini kovinkaan paljon”, Ko sanoi torstaina.

Vaikka Ko sanoi, ettei vamma vaikuta hänen pelaamiseensa, tulostaulu näyttää toista. Ja se tietää myös sitä, ettei naisten kilpagolfin kuningatar ole enää kauan valtaistuimellaan, sillä Atthaya Thitikul voi nousta rankingin kärkeen jo tämän viikon jälkeen. Valta vaihtuu varmuudella, jos Thitikul pääsee nostamaan sunnuntaina voittopokaalia.

Thaimaalaistähti nousee ykköseksi myös siinä tapauksessa, jos hän on neljän parhaan joukossa, eikä kilpailussa tällä hetkellä sijalla 36 oleva maailmanlistan kolmonen Minjee Lee voita kilpailua.

Jenkkipelaajat kipusivat kärkeen

BMW Ladies Championshipin tuloslistan kärkipää koki perjantaina muutoksia, kun yhdysvaltalaiset Andrea Lee (-12) ja Lilia Vu (-10) pelasivat päivän parhaat kierrostulokset (66), joiden siivittämänä he nousivat kilpailun kärkikaksikoksi. Vu jakaa kakkostilan yhdessä 16-vuotiaan korealaisamatööri Minsol Kimin ja avauspäivän jälkeen johtaneen Atthaya Thitikulin kanssa.

Matilda Castrenin perjantain kierrostulos oli 73 lyöntiä. Tilanteessa +1 oleva Castren ei ollut terävimmillään Oak Valley Country Clubin viheriöllä, sillä hänelle tilastoitiin peräti 36 puttia. Castren on kilpailun puolivälissä sijalla 54.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje