16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
LET Access Series

Ursula Wikström valmis puolustamaan LETAS:n kotikisan voittoa Messilässä

Messilä Golfissa käynnistyy torstaina kovatasoinen LETAS-kiertueen Viaplay LETAS Finnish Ladies Open.

Naisten Euroopan haastajakiertue LET Access Seriesiin kuuluva Viplay LETAS Finnish Open käynnistyy torstaina Messilä Golfissa Hollolassa. Kilpailu on 30-vuotista taivaltaan tänä vuonna juhlivan golfyhteisön voimannäyte.

Messilän viheriöillä nähdään Suomen naisgolfin parhaimmisto sekä iso liuta ulkomaisia kilpailijoita. Kilpailun 132 pelaajasta suomalaisia on noin 30. Kisan palkintopotti on 40 000€, josta voittaja saa 6400€.

Viime vuonna Hill Sidessa Suomen LETAS-kisan voittoa juhlinut Ursula Wikström lukeutuu kisan ennakkosuosikkeihin. Hän otti kisa-areenaan tuntumaa tiistaina pro-amissa.

”Olen pelannut Messilän viimeksi amatöörinä ehkä 15 vuotta sitten ja kenttä on muuttunut siitä paljon. Ihan uusi kenttä se siis on käytännössä minulle”, Unski kommentoi.

”Väylät ovat paria kohtaa lukuun ottamatta hienossa kunnossa. Kun viheriöt hiekotetaan ja jyrätään, niin sanoisin, että kentästä tulee tosi hyvä. Viheriöt ovat niin jyrkkäpiirteiset, että kamalan nopeiksi niitä ei voidakaan virittää”, Wikström kommentoi.

Messilän iloinen ja innostunut talkoohenki on tehnyt kokeeeseen ammattilaiseen vaikutuksen. Hän uskoo, että tapahtumasta tulee onnistunut ja lähtee luottavaisena puolustamaan viimevuotista kotikisan voittoaan.

”Meille tuli LET:lle juhannukselle uusi kisa (Thaimaa), ja siinäkin mielessä on kiva fiilis lähteä pelaamaan. Minulle parasta treeniä on aina ollut se, että pääsee kisaolosuhteissa pelaamaan. Viime viikolla (5. sija Jabra Ladies Openissa) puttasin luokattomasti, mutta pallonlyöminen oli hyvää. Hyvällä fiiliksellä voi lähteä kentälle”, Wikström jatkoi.

Tänä vuonna LETAS-kiertueella pelataan Suomen osakilpailun lisäksi 11 kilpailua. Kauden päätteeksi kiertueen viisi parasta pelaajaa saa täyden pelioikeuden pääkiertue Ladies European Tourille kaudelle 2019.

LETAS-kiertueella, ja Messilässä tällä viikolla pelaavat Linda Henriksson, Tiia Koivisto, Leena Makkonen, Elina Nummenpää, Oona Vartiainen, Marika Voss, Niina Liias ja Jenna Mäihäniemi. Messilässä mukana ovat mm. myös LET-kiertueella pelaavat Ursula Wikström, Noora Komulainen, Krista Bakker ja Sanna Nuutinen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje